En vaan voi jotenkin ollla kommentoimatta miten mukavaa mökillä on. Joten kertoilen sen tässä vielä kertaalleen. Lupaan etten aiheeseen enää tännä vuonna palaa. Olenhan nyt mökillä (täällä Lohjan Nummi-Pusulassa) tänä vuonna viimeistä kertaa.

Tämä mökki ei siis tosiaankaan ole talviasuttava, joten näin syksyn koittaessa on aika jossain vaiheessa todeta, että kesä oli ja meni. Nyt ollaan juuri siinä tilanteessa. Mielenkiinnolla olen viimeisen parin viikon aikana seurannut, millaista säätä tälle viikonlopulle on tulossa. Jossain vaiheessa näytti siltä, että sateita pukkaa. Mutta aivan tässä loppuvaiheessa muuttui ennuste kuitenkin onneksi sillai, että sateet loppuvat sopivasti tämän viikonlopun perjantaiaamun jälkeen. Näin myös kävi. Tuulta oli kuitenkin luvassa ihan kohtalaisesti, mutta se ei haitannut, kun se ei kuitenkaan niin lujaksi yltynyt, että olisi sähkökatkoja tänne aiheuttanut.

Itse tulin tänne mökille syyskuun viimeisenä perjantaina töiden jälkeen. Tullessani kävin kaupassa, ja perillä olin noin 15.30, kuten olin vaimolleni luvannutkin. Vaimo ja Timi (koiramme, shetlanninpaimenkoira) olivat tulleet jo puolenpäivän aikoihin. Vaimolla oli vapaapäivä, joten he pääsivät tulemaan hyvissä ajoin. Mökin talviteloilleen laittamisessa on itse asiassa melkoinen puuha. Ettei mitään unohtuisi, olin edeltävän viikon aikana tehnyt listan, mitä kaikkea mökillä pitää muistaa tehdä, ja mitä kaikkea pitää muistaa tuoda mökiltä talveksi pois. Listassa on 19 tekemistä, ja 13 mökiltä kotiin talveksi tuotavaa juttua. Olin ollut mökillä alle 10 minuuttia, kun jo huomasin ensimmäisen tekemisen, joka oli listalta unohtunut. Eli pitäähän tontilla olevat frisbee-korit laittaa talveksi suojaan...

Listan tekemisissä oli yksi juttu, jota ei yksin pysty tekemään, ainakaan aiheuttamatta aineellista tai ruumiillista (itselle) vahinkoa. Eli pöytä-penkki kokonaisuuden suojaan siirtäminen. Tuo kokonaisuus oli Juhannuksena kannettu rantaan tekemälleni (silloin vielä keskeneräinen) terassille. Talveksi se on kuitenkin hyvä saada katon alle suojaan, joten kannoimme sen yhdessä vaimon kanssa takaisin ylämökin katetulle terassille talvehtimaan.

Perjantai-iltana käänsimme vielä vaimon kanssa veneen väärin päin talvea varten, ja minä pidin tikkaista kiinni kun vaimo tyhjensi mökin rännit sinne kertyneestä lehtiroskasta. Sen jälkeen minä aloin pikkuhiljaa saunanlämmityksen vaimon vielä suorittaessa haravointioperaatioita (ei kuulunut minun mökin talvikuntoon saattamislistaani). Siinä sitten saunamökin kuistilla istuessani aloin kuuntelemaan että kurkien ääntä jostain kuuluu. Ääni voimistui pikkuhiljaa, ja loppujen lopuksi näkyviin tulikin noin sadan kurjen parvi, joka ei vielä ollut päässyt aivan auran muotoon, mutta selkeästi oli kuitenkin syysmuuttoa valmistelemassa. Siinä sitten vaimon kanssa lintuja katsellessa todettiin, että kurkiauroja on aina mukava nähdä, mutta jotenkin niiden näkeminen keväällä on mukavampaa kuin syksyllä. Ajatus oli alunperin vaimolta lähtöisin, mutta tuota hetken pohdittuani on minunkin pakko myöntää, että näin se vaan on. Vaikka itse olenkin ehdottomasti syksystä pitävä ihminen. Perusteluksi voisi lyhyesti mainita että keväällä nähtyjen kurkiaurojen jälkeen on vuorossa kesä. Mutta sitten taas näin syksyllä nähtyjen aurojen jälkeen on luvassa talvi.

Koiramme Timi nautti kyllä myös ihan täysillä täällä mökillä olosta. Nytkään ei naapurimökeillä ollut ketään paikalla, joten Timi sai olla ihan vapaana juoksemassa edes takaisin pitkin tonttia. Ja kyllä se juoksikin. Saunamökille rantaan, sieltä takaisin mökille tänne vähän ylemmäs, ja minne milloinkin. Välillä piti haukkua oravaa, ja juosta puulta toiselle sen mukana. Välillä taas piti juosta laiturille ihmettelemään aaltojen liplatusta, ja siitä vasta meteli syntyi kun joku kala molskahti rannassa, ja siitä piti ilmoittaa kaikille kuulolla oleville. Hyvin Timi kyllä muisti myös olla paikalla, kun saunanlämmityksen yhteydessä laitoin makkaraa makkarapussiin kiukaalle kypsymään. Timi sai siitä pienet maistiaiset, jotka ovat sen suurinta herkkua.

Perjantai-iltana siinä sitten kuuden jälkeen alkoi sauna olla lämmin. Minä lähdin saunomaan. Vaimo ja koira puolestaan lähtivät takaisin kotiin Kirkkonummelle. Tyttärellä oli vuorossa taas lauantaiaamuna harjoitukset. Nyt onneksi vasta 8.30 alkaen. Aika monena lauantaina nuo harjoitukset alkavat jo 6.30.

Tähän aikaan syksystä pimeä tulee jo melko aikaisin. Tuossa joskus ennen iltakahdeksaa saunatauolla ollessani oli jo melko hämärää, ja ihmettelin suuresti kuinka monella mökillä oli valoja näkyvissä. Ennen pimeän tuloa olin huomannut että viistosti vasemmalla järven toisella puolella oli mökillä elämää. Samoin jyrkästi oikealle päin järvelle katsottuna olevalta mökiltä oli kuulunut ääniä. Mutta kun saunatauolla tulin saunamökin kuistille jäähdyttelemään, jouduin ihmeekseni toteamaan että peräti seitsemältä siihen kuistille näkyvältä mökiltä oli valoa näkyvissä. Lähes suoraan vastapäätä järven toisella puolella olevalta mökiltä olin ennenkin huomannut, että siellä valot syttyivät hämärän tullessa, vaikkei ketään ollut paikalla. Laitettu siis ajastimella tai hämäräkytkimellä toimimaan. Mietin että kuinka monella muulla mökillä oli mahdollisesti sama systeemi. Varmaan ainakin joillakin, sillä ennen pimeän tuloa minusta tuntui ettei täällä ollut ketään paikalla paria mökkiä lukuunottamatta.

Saunatauolla tuossa kuistilla istuessani, ja järvelle katsellessani, mietin taas kerran että voiko olla mitään tämän rentouttavampaa ihmisen elämässä. Samalla tuli hyvinkin haikea olo, sillä nyt oli taas talvi edessä, eikä tänne mökille olisi tulemista ennen ensi kevättä. Tuo kevät tuntuu jotenkin kaukaiselta ajatukselta. Johtunee varmaankin siitä, että tässä on välissä pitkä ja pimeä talvi. Kaikki kunnioitus ja arvostus Suomen vuodenaikoja kohtaan, mutta silti joskus loppusyksystä on ihmisen mieli melko maassa, kun ei aina jaksa ajatella tarpeeksi kauas tulevaisuuteen. Syksystä tykkään kyllä edelleen tosi paljon, mutta nyt tuntuu kyllä jostain syystä tosi ahdistavalta tämä tämänkertainen syksy. On tässä meneillään olevassa syksyssä kyllä itse asiassa tämän mökkisyksyn jälkeen odotettavissa vielä vähintään yksi kohokohta. Eli syysloma Kolilla. Viikolla 41, jolloin on lastemme syysloma, menemme Kolille. Siitä ehkä kirjoittelen lisää sitten kun se on ajankohtainen. 

Lauantaina sain täällä mökillä tehtyä listaani merkkaamat hommat, ja pari muutakin, jo hyvissä ajoin heti puolen päivän jälkeen. Autoa en kuitenkaan alkanut vielä pakata, sen homman jätän suosiolla sunnuntaiaamuksi. Sen jälkeen söin, katselin netistä aika-ajojen (formula 1) tulokset (ei suomalaisittain kovin hyvin mennyt) ja mietin että mitäpä tässä sitten seuraavaksi tekisi. Vain ja ainoastaan itsensä kanssa kun on tekemisissä, niin voi kelloon tai mihinkään muuhunkaan tuijottamatta tehdä sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä. Eli iltapäivällä puoli kahden jälkeen aloin lämmittää saunaa. Haikeilla mielin saunoin syksyn viimeisen mökkisaunomisen oikein todella pitkän kaavan mukaan. Eli saunasta pois tullessani näytti kello jo ilta kuutta. Päivän mittaan näin (ja kuulin)  taas kahteen kertaan kurkiauran alkuja. Näissä ei kuitenkaan kummassakaan ollut niin paljon lintuja, kuin perjantai-iltana näkemässämme parvessa. Näissä lauantain parvissa oli kummassakin arviolta 30-40 lintua. 

Nyt lauantai-iltana tätä kirjoittaessani minulla on jotenkin hassun pysähtynyt olo. Olen tässä. Menneisyys on takanapäin. Tulevaisuus on edessäpäin. Menneisyyteni melko tarkkaan tiedän, mutta tulevaisuus on jotenkin sumun peitossa.

En todellakaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mutta jotenkin minusta tuntuu että vuosi 2017 on minun elämässäni jonkinlainen käännekohta. Hyvään vai pahaan? En tiedä. Aika näyttää.