Tällä menneellä viikolla mieleeni nousi lähinnä kaksi aihetta: Vilkku ja Yllätys.

Aloitetaan yllätyksestä. Ihan alkuun kerron että itse en pidä yllätyksistä. En minkäänlaisista. Ymmärrän toki että olemme erilaisia, ja joku varmasti pitää yllätyksistä. Varsinkin niistä positiivisista. Mutta asiaan. Tässä viikolla eräs tuttavani kertoi että hän on järjestänyt puolisolleen yllätyksen. Hänen puolisonsa (naispuolinen) tykkää kovasti erään Suomalaisen artistin musiikista. Mutta ei ole koskaan nähnyt hänen esiintyvän livenä. Tämä tuttavani oli sitten ostanut jo aikaa sitten liput tämän artistin keikalle, joka on nyt jo loppuunmyyty. Erittäin hienoa ja huomaavaista käyttäytymistä elämänkumppania kohtaan. Mutta. Hän kertoi että tämä on yllätys. Hän ei ole paljastanut mitä tulee tapahtumaan, mutta on kuitenkin kertonut puolisolleen että tuolle tietylle päivälle älä sovi mitään ohjelmaa, koska hän on järjestänyt jotain. Toivotaan että hän tuntee puolisonsa niin hyvin, että tästä yllätyksestä jää positiivinen muisto.

Mutta. Vaikka näin kävisikin, eikö hauskuudesta ole kuitenkin menetetty puolet, kun siitä ei ole voinut iloita etukäteen? Minun mielestäni juuri näin pääsee käymään. Jos jotain hauskaa on luvassa, on mielestäni todella mukava iloita siitä jo etukäteen. Mutta jos et tiedä, mitä on tapahtumassa, et voi siitä etukäteen iloita. No okei. Hänen puolisonsa todennäköisesti arvaa, että jotain mukavaa on luultavasti tapahtumassa tuona päivänä, jolle ei saa varata mitään menoja, kun silloin tapahtuu jotain mitä hänen puolisonsa on järjestänyt. Voiko siitä iloita etukäteen? Minun mielestäni ei. Eli se mikä on melko varmaa, tapahtuu silloin jotain mikä hänen puolisonsa mielestä on hänen mielestään mukavaa. Mutta. Kuinka hyvin hänen puolisonsa hänet tuntee? Onko kyseinen tapahtuma oikeasti tämän yllätetynkin henkilön mielestä mukavaa? No tedännököiseti kyllä, mutta entäpä jos tämä yllätyksen järjestäjä ei olekkaan tuntenut yllätettävää riittävän hyvin? Silloin syntyy melko hankala tilanne. Yllättäjä on varmasti tarkoittanut vilpittömästi pelkkää hyvää, mutta jollei yllätetty olekkaan riittävän ilahtunut tapahtuneesta, voi tilanne muodostua melko painostavaksi. Ja vaikka yllätetty olisikin tapahtuneeseen vilpittömästi positiivisella mielellä, niin eikö häneltä olisi kuitenkin riistetty asiasta etukäteen iloitsemisen mahdollisuus? Miksi näin. Mielestäni yllättäjän itsekkyyden vuoksi. Hän halusi saada tilanteesta itselleen mielihyvää luodessaan toiselle positiivisen yllätyksen. Kuulosatako tylyltä? Ehkä. Mutta tämä on minun mielipiteeni.

Vielä lisää omakohtaisia perusteluja. Pidän todella paljon Formuloista. Joku voisi ehkä (vaikkapa ison lottovoiton saatuaan) ajatella ilahduttavansa minua järjestämällä yllätysmatkan johonkin Formulaviikonloppuun paikan päälle. Järjestää vielä vaikka suurella rahalla mahdollisuuden päästä varikolle näkemään ihan livenä nämä aikamme suuret gladiaattorit, ihka elävät formulakuskit. No ne jotka minua yhtään paremmin tuntevat, varmaankin kyllä tietävätkin että en todellakaan suostuisi lähtemään kisoja paikan päälle seuraamaan, sinne kaiken suuren hälinän ja sekoilun keskelle. No entä jos joku hyvä ystävä tulisi yllättäen kylään. Eikö se olisi mukava yllätys? Aivan varmasti olisi. Mutta vielä huomattavasti mukavampaa olisi ollut, jos asian olisi tiennyt etukäteen. Siitä olisi voinut iloita jo paljon aikaisemmin. Lottovoitto? Mukava yllätys? Varmasti. Sekin olisi kuitenkin tuottanut iloa paljon enemmän, jos sen kohdalle osumisen olisi tiennyt etukäteen.

No sitten se vilkku. Tarkoitan tässä autoilijoiden autolla ajaessaan käyttämää (tai käyttämättä jättämää) suuntamerkkiä, joka kanssa-autoilijoille näkyy säännöllisesti vilkkuvana valona jommalla kummalla puolella autoa, niin ja hätätapauksissa tietysti molemmilla puolilla autoa vilkkuvana valona.

Keksintönä aivan loistava. Tuollaisella pienellä ja helposti toteutettavalla  merkillä kerrotaan muille liikenteessä olijoille että aion kohta vaihtaa kaistaa tai kääntyä jompaan kumpaan suuntaan, eli siis sinne minne vilkku näyttää. Helppoa ja yksinkertaista. Ei pitäisi olla ollenkaan vaikeaa. Mutta. Käytäntö on usein jotain aivan muuta. Kuluneella viikolla olen törmännyt ärsyttävän usein tilanteisiin joissa vilkkua käytetään väärin tai ei käytetä ollenkaan. Jostain syystä tämä vilkun väärin käyttö tai kokonaan käyttämättä jättäminen on jo pitkään ollut liikenteessä yksi niistä asioista jotka minua kanssa-autoilijoissa kaikkein eniten ärsyttävät.

Työmatkani varrella on muutama liikenneympyrä (vissiin virallisesti "kiertoliittymä"), joista yksi on hyvinkin vilkkaasti liikennöity. Lähes poikkeuksetta siihen joutuu kotiin päin ajellessa ainakin hetkeksi pysähtymään. Liikennevirta on ympyrässä lähes katkeamaton. Ideana olisi, että kun poistut liikenneympyrästä, kerrot sen etukäteen vilkulla. Näin toimien annat aina mahdollisuuden yhdelle ympyrään pääsyä odottavalle päästä eteenpäin. Jos poistut ympyrästä ilman vilkkua, jää reaktioaikaa niin vähän, ettei siinä yleensä uskalla mukaan kiihdyttää. Kuluneella viikolla näitä ilman vilkkua vierestäni ympyrästä poistuneita on ollut ärsyttävän monta. Ihan oma lukunsa ovat sitten nämä ympyrää kiertävät hemmot joilla on koko ajan villku vasemmalle käytössä. Sellaisenkin taas kuluneella viikolla kertaalleen bongasin. 

Yleensä pari kertaa viikossa käyn töistä tullessani kaupassa, kotipaikkakuntani Prismassa. Liittymään ajettaessa yleensä kaikki kyllä näyttävät vilkun oikealle. Mutta liittymästä erkanee pian sen jälkeen kaista oikealle kääntyville. Lähes puolet autoilijoista ei siinä vaiheessa käytä vilkkua. Lähes kaikki kyllä laittavat vilkun päälle sitten kun ovat jo kaistaa vaihtaneet, ja ovat kaistalla josta ei voi ajaa muualle kuin kääntyä oikealle. Kätevää. Mielestäni vilkun käytön idea on kuitenkin siinä, että sillä kerrotaan aikeista kääntyä tai vaihtaa kaistaa ENNEN kuin sen kaikki jo muutenkin tietävät. Ihan sama tilanne toistuu kun ajan keskustan kautta kotiin, ja olen kääntymässä jyrkässä alamäessä erittäin jyrkästi oikealle. Jos edelläni ajava auto kääntyy samaan suuntaan, syttyy lähes poikkeuksetta ensin jarruvalo, ja vasta sitten vilkku kun jo jarruvalosta olen päätellyt auton kääntyvän. Eli taas, mielestäni ehdottomasti ensin vilkku päälle, että perästätulijat tietävät varautua siihen että kohta jarrutetaan.

En missään tapauksessa väitä että itse ajaisin aina kaikkien liikennesääntöjen mukaan. Päinvastoin. Todennäköisesti rikon joitakin liikennesääntöjä joka päivä, kun käyn autolla töissä. Mutta vilkun käyttö on jostain syystä minulle sellainen asia, että siinä harvoin teen itse rikkeitä. Ja luonnollisesti siitä johtuen minua melko suuresti ärsyttää kun jotkut sen kanssa mokailevat.

Että sellainen viikko tällä kertaa. Tulevina viikkoina alkaa Joulu olla sen verran stressaavan lähellä, että niistä tuskin löytyy ainakaan mitään positiivista kynäiltävää. Pidänpä siis kirjoittamisesta taukoa, tai kirjoitan jotain ihan muuta kuin menossa olevan viikon kokemuksia.