Olen viime vuosina jäänyt yleensä lomalle jo Juhannusta edeltävän viikon alussa. Olen näin varmistanut hyvän valmistautumisen minulle vuoden tärkeimpään juhlaan, Juhannukseen. Tänä vuonna en oikein voinut näin tehdä, koska halusin pitää kiinni siitä että olen lomalla kaikki neljä kesälomaviikkoani yhteen putkeen. Muut loma-ajankohtaan vaikuttavat tekijät olivat vaimon ja lasten kanssa yhteen sovitettava viikko, jolloin pääsemme koko perheenä yhdessä matkalle, sekä pojan rippijuhlia edeltävä viikko, joka pitää olla lomalla juhlia järjestelemässä eli lähinnä siivoamassa. Näin ollen lopputulos oli se, että lomalle jään Juhannusaaton aattona työpäivän jälkeen. Lomareissulle Lontooseen lähdemme heti Juhannusviikonlopun sunnuntaina, joten Juhannuksen vietto jää osaltani tänä vuonna varsin lyhyeksi.

Aaton aattona olin töissä 05.00-13.00, jonka jälkeen lähdin ajamaan mökille Nummi-Pusulaan. Muu perhe oli mökille tullut jo edellisenä iltana. Espoossa oli lämmintä 22 astetta ja puolipilvistä. Mökillä 17 astetta ja vesisade. Mutta olin ainakin oikeaan aikaan liikkeellä, sillä ruuhka ei ollut vielä kunnolla alkanut, ja pääsin ajamaan lähes liikennerajoitusten mukaisesti. Reilua tuntia myöhemmin olisi moottoritielläkin ollut jonon nopeus vain noin 20 km tunnissa.

Vesisade ei minua suuremmin häirinnyt, ja lohifileen savustuskin onnistui ihan hyvin kun oli riittävän kuivat puut ja hyvät sytykkeet. Savustimen ritilältä vaan ravisteltiin edellisen käytön (Jäämerellä) jäljiltä jääneet turskan ja sein suomut pois, ja sitten savustamaan. Savukalan lisäksi ruokapöydästä löytyi tietty uuttaperunaa ja sinappisilliä. Alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä että loma on alkanut ja Juhannus käsillä. Illalla sitten sääkin poutaantui, ja saunottiin perheen kanssa oikein pitkän kaavan mukaan. Uimassa en käynyt, vesi oli 19 astetta lämmintä. Lapset uivat sitten sitäkin ahkerammin. Heillä uimaleluna ollut kumivene alkoi vuotaa, joten se taisi sitten tulla tiensä päähän. Se maksoi muistaakseni kolme vuotta sitten hankittaessa noin 20 euroa, joten eiköhän se ole sen hinnan edestä jo palvellut. 

Aattoaamuna perjantaina sää oli sellaista lämpöisen utuista, eikä sateita näyttänyt olevan enään sääennusteen mukaan tulollaan. Pientä sadetta silti jossain vaiheessa tuli, mutta ei se haitannut. Uutisista selvisi että matkakassaksi vaihdetun puntaläjän arvo oli sitten pudonnut reilut 10 prosenttia. Tuon kun olisi arvannut, olisi kannattanut punnat vaihtaa vasta sunnuntaina tai maanantaina Lontoossa. Mutta mitäpä tuota suremaan, eivät taida kuitenkaan viisumipakkoa ehtiä saada aikaiseksi lähtöömme mennessä. 

Juhannusaaton ratoksi oli aamupalan jälkeen ohjelmassa kaasugrillin kokoaminen. Olimme vihdoin saaneet hankittua mökillekin kaasugrillin, kun kesällä kuitenkin mökillä tulee huomattavasti useammin grillattua kuin kotona. Grilli on sellainen perus kolmen polttimon grilli, merkiltään Pro King Crown 320. Sellainen melko tarkkaan kolme tuntia meillä vaimon kanssa vierähti, että saimme sen suurinpiirtein kasaan. Käyttökuntoon joka tapauksessa. Sivutasojen kiinnitys ei oikein olemassa olevilla ohjeilla ja ruuveilla sujunut, mutta hommaan sitten jossain vaiheessa niihin vähän tukevampia ruuveja ja muttereita, niin eiköhän nekin saada hyötykäyttöön.

Pienen huilaustauon, grilliritilöiden pesun ja grillin alkukuumennuksen jälkeen otettiin grilli sitten tositoimiin. Ensimmäisenä kypsymään pääsivät maissit. Pikkuhiljaa mukaan lisäsin kesäkurpitsaa, halloumia, bratwurstia ja possunfilettä. Hyvin näitä kaikkia mahtui grilliin samaan aikaan, kun määrät oli sovitettu meidän perheen koon mukaan. Eli grilli täytti hyvin sen tehtävän, mihin se oli tarkoitettukin. Aaton jälkiruuaksi oli tytär leiponut kahdentoista hengen täytekakun. Jäi siitä sellainen neljäsosa jäljelle, kun me neljä henkeä sitä vähän maisteltiin... Eli hyvää oli.

Iltasaunomisen yhteydessä otettiin sitten alamökin viereen rakenteilla oleva terassi hyötykäyttöön. Vaikka siitä on valmiina vasta reilu kolmasosa, mahtui siihen jo hyvin ylämökin kuistilta alas kannettu pöytä/penkki systeemi. Se piti sieltä ylhäältä jokatapauksessa pois siirtää, jotta kaasugrilli mahtuu sen paikalle. Tuossa terassilla järven läheisyydessä sille on hyvä paikka. Saunatauolla sitten siinä terassilla grillasin perinteisellä pallogrillillä (täysin samanlainen kuin Teiskon mökillä) saunamakkarat, jotka oli mukava siinä pöydällä syödä pois. Saatiin vähän vaihtelua kiuasmakkaraan, jota tulee yleensä harrastettua niin mökillä kuin kotonakin.

Saunottiin taas pitkän kaavan mukaan, vaikka ei vaimon kanssa uimassa käytykään. Vesi oli jo lähes 20 astetta, joten hetken jopa harkitsin menisinkö yrittämään uskaltaudunko uimaan. Tulin sitten kuitenkin järkiini. Ehtiihän sitä sitten kun vesi on oikeesti lämmintä. Ja talviturkkikin on jo tullut heitettyä. Saunan jälkeen ei enää kauaa jaksanut valvoa, kun alkoi sen verran ramaisemaan, että ei muuta kuin nukkumaan.

Lauantaina, Juhannuspäivänä, sää oli poutainen ja jopa turhankin lämmin. Siinä sitten jo aamupalan jälkeen laittelin taas paikkoja poislähtö kuntoon. Katiskat olivat olleet pari yötä järvessä, mutta ei kumpanakaan aamuna niistä tullut sintin sinttiä. Myös virvelöintiä vähän kokeilin, mutta nypyn nyppyä ei tullut silläkään. No eipähän sitten tarvinnut ruveta perkuuhommiin. Lauantaina vielä iltapäivällä grillasin broilerin fileitä edellispäivän tähteiden lisäksi, joten sellainen ihan Juhannuksen tuntuinen ateria vielä mökillä syötiin, ennen kuin olikin sitten taas aika palata kotiin Kirkkonummelle. Kotona en enää saunaa lämmittänyt, vaikka oli Juhannuslauantai. Syy oli ihan tässä helteisessä säässä. Muutenkin on ilmapumppujäähdytyksestä huolimatta sisällä liian kuuma, joten en enää halunnut lisälämpöä saunomisella tuottaa. Ideana on yrittää saada ensi yönä mahdollisimman hyvin nukuttua, sillä seuraavan viikon nukkumiset Lontoossa ilman Cpap-laitetta ovat todennäköisesti vähän heikommilla kantimilla.

Cpap-laitteen lisäksi jätän kotiin myös läppärin. Eli en viikkoon pääse esimerkiksi tätä blogia kirjoittelemaan, enkä myöskään facebookiin tai sähköpostiin mahdollisia viestejä katselemaan. Enpä silti usko että sen kummemmin tulen mitään vieroitusoireita kokemaan. Huomenna ei lähtö ole onneksi heti aamusta, joten voin pakkailla huomisen puolella. Tänään päätän tämän tämänvuotisen lyhyeksi jääneen Juhannuksen vieton menemällä hyvissä ajoin nukkumaan. Sitten vaan käännetään katse kohti Lontoota, ja vielä sen jälkeen kolme viikkoa kestävää lomarupeamaa.