Vaikea aihe. Ehkä jopa hiukan tabu. Kirjoittaisinkohan tästä ihan rehelliseti, vai valehtelisinko hiukan? Pitäisiköhän kertoa missä kohtaan valehtelin? Onko liioittelu valehtelemista? Onko valehtelu aina tuomittavaa? Onko "valkoinen valhe" sallittua vai jopa suositeltavaa? Voiko kukaan elää valehtelematta? Onko totuus joskus liian raskasta kuultavaa? Onko valehtelu synti?

Toistan, koska olen oikeasti sitä mieltä: vaikea aihe. Ehkä juuri sen vuoksi mielenkiintoinen. Ainakin minun mielestäni.

Koska valehtelit viimeksi?  Muistatko edes, vai menikö niin "rutiinilla" ettet edes huomannut?

On melko vaikeaa ja rasittavaa nykymaailmassa kertoa aina rehellinen mielipiteensä kaikista eteen tulevista aiheista. Ilman että valehtelisi yhtään.

Tässä melko hiljattain eräänä aamuna töihin mennessäni minulla oli radio auki: kuten aina yksin autoillessani. Noin aamutuimaan sieltä tuli uusinta jostain musiikkiohjelmasta. Kyseisen ohjelman teemana oli sanoitukseltaan valehteluun liittyvä musiikki. Ja niitä kyllä riitti koko työmatkani ajaksi, vaikka kuulin vain osan tuosta ohjelmasta. Jossain vaiheessa tuota ohjelmaa ohjelman juontaja totesi että amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihminen valehtelee keskimäärin kaksi kertaa päivässä.

Jäin tuota miettimään. Onko se paljon vai vähän? Kuinka usein itse valehtelen? Mikä on valhe?

Valheen määrittely on oikeastaan melko vaikeaa. Käy vaikka katsomassa hikipediasta, niin huomaat että tulkintoja on moneksi. Mutta jos ihan yksinkertaisuuden vuoksi lähdetään siitä että valehtelemista on kaikki se puhe jonka tiedät olevan jotain muuta kuin totta, niin minun mielestäni on kyllä melkoisen alakanttiin väitetty (tai tutkittu) että ihminen valehtelisi vain kaksi kertaa päivässä. Pelkästään kaiken maailman kohteliaisuudet, joita luonnollisesti kuuluu ahkerasti viljellä kanssaihmisten kanssa kommunikoidessa, ylittävät helposti tuon rajan. Entä sitten pienet "liioittelut", joilla väritetään kertomuksia vaikkapa päivän tapahtumista jollekkin kertoillessa. Valehtelua minun mielestäni liiottelukin on, jos siinä kuitenkin edes hiukan poiketaan totuudesta.

Kaikki valehtelu ei mielestäni ole ollenkaan pahasta. Nämä "valkoiset valheet" joilla totuutta muunnellaan hyvässä tarkoituksessa, ovat usein ihan perusteltuja. Aika tylyä olisi toiselle todeta että onpa sinulla tänään ällöttävän näköiset vaatteet tai että parturisi on nyt kyllä epäonnistunut tällä kertaa harvinaisen pahasti.

Olen itse melko huono valehtelija. Varsinkin livenä. Näin kirjoittamalla se varmaankin onnistuisi huomattavasti helpommin, mutta reaaliaikaisessa tosielämässä en kovinkaan usein yritä valehdella, ja jos joskus yritänkin, ei sitä käsittääkseni ole kovinkaan vaikea huomata. Ehkäpä tämä on kuitenkin ainakin noin pääsääntöisesti hyvä asia.

Valehtelu ei aina ole edes tuomittavaa. Jos olet esimerkiksi rikoksesta epäiltynä, ei sinulla ole minkäänlaista velvollisuutta puhua totta. Ei ole tässä tilanteessa edes tuomittavaa valehdella poliisille. Sinulla ei ole mitään lain mukaista velvollisuutta puhua totta. Melko hämmentävää, ainakin minun mielestäni.

Onko siis loppujen lopuksi ollenkaan järkevää yrittää pysytellä totuudessa puheissaan? Onko siitä edes mitään hyötyä jos puhut pääsääntöisesti totta? Ehkäpä tähän kysymykseen voidaan (tai pitää) liittää vielä muitakin näkökulmia. Kuten moraaliset, mahdollisesti uskonnolliset ja varsinkin kunkin yksilön käytännön arvoihin ja yleensäkin oman elämän hallintaan liittyvät normit ja tavoitteet. Edelleen tulee mieleen että varmaankin kaikilla on myös olemassa eri ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä, joista toisille puhutaan aina rehellisesti, ja toisille sen ei oikeastaan ole niin hirveesti väliä. Jos esimerkiksi olet elänyt pitkään jonkun kanssa parisuhteessa, ei tuolle elämänkumppanille edes kannata yrittää valehdella. Ainakaan jollei hän ole harvinaisen "sinisilmäinen" tai jollet ole huomattavasti minua parempi valehtelemaan.

Entäpä jos palaamme jälleen alkuun, eli koska valehtelit viimeksi? Valehtelitko tänään enemmän vai vähemmän kuin kaksi kertaa?

Itse kun asiaa hetken aikaa pohdiskelin, niin melko helpostikin löytyi tämän päiväisen työpäivän ajalta kolme ainakin jonkin tulkinnan mukaan valehteluksi luokiteltavaa tilannetta. Ensinnäkin heti aamusta eräs tummaihoinen nuori mies kysyi minulta englanniksi että puhunko englantia. Vastasin suomeksi että valitettavasti en puhu. Valehtelinko? Olen päättänyt etten töissä puhu kuin suomea, joten siinä mielessä en valehdellut pätkääkään. Toisaalta ymmärsin kyllä hänen tarkoittavan että ymmärränkö englantia. Hän jatkoi kyselyään (englanniksi) ja minä vastailin suomeksi. Todennäköisesti minä ymmärsin hänen kysymyksiään huomattavasti paremmin kuin hän minun suomenkielisiä vastauksiani. Lopulta tilanne päättyi siihen että hän meni kassalle sellaisen tuotteen kanssa jota hänen ei ymmärtääkseni ollut tarkoitus ostaa.

Työpäiväni puolivälin kieppeillä eräs työntekijäni kyseli minulta työpaikkamme tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Vastasin hänelle aivan totuudenmukaisesti, mutta jätin asiaan oleellisesti liittyvät tosiasiat kertomatta (työnantaja kieltänyt puhumasta). Eli valehtelinko?

No työpäivän kolmas näin äkkiseltään mieleen tullut valehtelu oli selkeä valhe, tosin "valkoinen" sellainen. Yksi työntekijäni kertoi hankkivansa ensi sunnuntaina koiranpennun, ja näytti siitä kuvaa. Hän kysyi samalla että eikös olekkin söpön näköinen. Minä luonnollisesti myöntelin, vaikka samalla ajattelinkin että pidän itse enemmän pitkäkarvaisista pennuista, ja varsinkin meidän oma Timi oli jo pentuna varsin söpön näköinen.

Olenko siis valehtelija? Pitäisikö minun vakavasti harkita käytökseni parantamista?

Entä sinä itse? Oletko valehtelija?