Tykkään pelata GT 5 peliä. Olen pelaillut sitä melko ahkerasti sen ilmestymisestä asti, eli muutaman vuoden. Pelaan sitä PS 3:sella, ratilla, polkimilla ja videotykin kautta tulevalla 110 tuuman näytöllä. PS kolmosessa on mahdollisuus ottaa käyttöön maksimissaan 16 käyttäjää. Eli kun olen päässyt pelin "loppuun", siis toisin sanoen olen pelannut siitä kaikki mitä minun taidoillani on pelattavissa, otan käyttöön uuden käyttäjän, ja aloitan alusta. Ensimmäisellä kerralla en laittanut itselleni mitään rajoituksia, vaan pelailin kaikki sitä mukaan kun ne olivat mahdollisia. Sitten jatkossa aina vaikeutuin pelaamista jollain tavoin. Laitoin esimerkiksi käyttäjäksi "80-luku", jolloin tarkoitus oli pelata kaikki pelit 80-luvun autoilla, jos se vaan oli mahdollista. Välillä rajoitin peliäni auton merkin mukaan, välillä valmistusmaan mukaan ja mitä milloinkin keksin. Kun kaikki 16 mahdollista käyttäjää oli pelattu loppuun asti, aloin aina poistaa jonkun käyttäjän uuden keksimäni tieltä pois. Kun tätä "toista" kierrosta oli menty kymmenkunta peliä, keksin rajoittaa käytettävien autojen merkit nimeni etukirjainten mukaan. Eli siis S.O.H. Niinpä. Siinä se koko totuus iski silmille ihan kerta heitolla. Sohlo mikä sohlo. En ollut ennen tajunnut, että minulla on ihan näin lähes syntymästä asti ollut tähtiin (tai ainakin kirkon kirjoihin) kirjattu taipumus sohlottaa.

No ihan varmuuden vuoksi kerrataan mitä "sohlo" tarkoittaa. Ettei kaikkien tarvitse sitä itse googlettaa. Urbaanin sanakirjan mukaan sohlo on "epäonnistuja, mokaaja, tumpelo, kohelo, fumblaaja". No tuo "fumblaaja" menee minulta ohi, mutta jos sen tilalle vaihdetaan vaikka "pönttöeinari", niin olen urbaanin sanakirjan kanssa ihan samoilla linjoilla. Tykkään väännellä sanoja, ja uudet sanat tai sanonnat ovat mielestäni mukavia, etten sanoisi kiehtovia. Tuohon sanaan "sohlo" törmäsin tässä joitakin vuosia sitten eräänä Juhannuksena ihan tässä kotitanhuvilla. Sana oli minulle silloin uusi, mutta tuon Juhannuksen aikana sitä sen verran ahkerasti aina sopivissa tilanteissa käytettiin, että sen jälkeen se on kuulunut ihan aktiiviseen sanavarastooni.

Jos tässä itsekseen miettii ja kertailee että koskako on tullut viimeksi oikein kunnolla sohlotettua, niin eiköhän se ollut viikko sitten viikonloppuna kun sohlotin itseni vahingossa vaatteet päällä järveen. Ihan vaan sillain puolihuolimattomasti, kun en tajunnut olla riittävän skarppina. No juu, okei, myönnetään. Varmasti vähintäänkin riittävästi nautitut alkoholipitoiset virvokkeet osaltaan selittävät tapahtunutta. Toisaalta aikaisemmin samana päivänä lähes samassa paikassa täysin selvinpäin meinasin jo kertaalleen lentää järveen. Melkein sekunnin ajan olin varma että näin käy, mutta sain sitten kuitenkin heppoisesta kaiteesta kiinni, ja se yllätyksekseni kesti nykyisen ihan kiitettävän suuruisen massani katkeamatta. Tasapainoaisti on minulla kyllä ollut aina melkoisen heikoissa kantimissa. En ole koskaan tykännyt keinuista tai muistakaan liikkuvista laitteista. Tuo ominaisuus on alkanut näin vanhemmiten pahentua. Esimerkiksi tässä hiljattain Jäämerellä ollessa totesin etten meinaa millään pysyä pystyssä rantakallioilla ja kivikkoisessa rantamaastossa kävelessä, joten jäi tuo tuonkaltainen liikkuminen edellisiin reissuihin verrattuna murto-osaan. No olipa tuosta sitten tavallaan hyötyäkin: kun ei oikein pystynyt Varangilla pitkälle tarpomaan, piti mennä rantaan heti kun siihen pääsi, ja siitähän se sitten tämänkertainen ensimmäinen sei napsahti rannalle... Ja palkinto pokattiin sitten viikko takaperin Teiskossa.

Itse asiassa tuo vaatteet päälle järveen tuiskahtaminen on kuulunut sohlotusrepertuaani aikaisemminkin. Enpä ole tästä tullut koskaan aikaisemmin kenellekkään maininneenksi, mutta kun nyt tuli puheeksi, niin kerrottakoon. Eli tässä parisen vuotta sitten olin mökillä (Nummi-Pusulassa) laittamassa sitä talviteloilleen. Hommaan kuuluu luonnollisesti myös veneen ylösalaisin kääntäminen. Halusin veneen perän rantaan päin, joten laitoin veneen venelaiturista vesille, käänsin sen järvellä ja tulin perä edellä takaisin venelaituriin. Siinä sitten veneestä venelaiturille noustessani horjahdin sen verran lahjakkaasti, että olin oikein kunnolla Saarijärvessä, osittain veneen alla. Pääsin kuitenkin takaisin pinnalle, ja sain pidettyä veneestäkin sen verran huolta ettei kadonnut ulapalle. Onneksi oli sauna siinä vaiheessa jo lämpiämässä. Sai vaatteet kuivateltua sopivasti. Reinojen kuivaminen kesti silloinkin yllättävän kauan.  

No jos tämä viikon takainen järveen sohlotus oli niitä (toistaiseksi) viimeisiä, niin mikähän olisi sitten niitä ensimmäisiä? Tätä pitää oikein miettiä. Jospa kipaisen tässä välillä saunaan löylyihin, niin katsotaan mitä tulee mieleen. Saunasta tuli mieleen että kun siellä Teiskon mökillä sohlotin tuon oikean käteni siihen kiukaan luukkuun, niin eipä ole vielä ehtinyt tuo pieni palovamma arpeutua. Kipeä se ei ole, on onneksi sen verran tunnottomat nämä minun koppurakourat.

Ensimmäinen näin äkkiseltään mieleen muistunut sohlotus oli kohtaaminen Hurran kanssa. Asuimme silloin Teiskossa, joten olin joko 5 tai 6 vuotta vanha. En siis vielä koululainen, sillä kouluni aloitin vasta kun muutimme Vilppulaan. Eli siis oli talvi, muistan että oli lunta maassa. Äitini antoi minulle punaisen kukkaron, jossa oli vähän rahaa, ja lähetti minut käymään muutaman sadan metrin päässä olevassa Rautiaisen kaupassa. En muista mitä minun oli tarkoitus käydä ostamassa, mutta ihan kauppaan asti en päässyt, kun kauppiaan Suomenpystykorvan rotuinen (tai ainakin näköinen) koira nimeltään Hurra juoksi minua kohti. Säikähdin sitä sen verran kovasti että kädessäni ollut kukkaro lensi hankeen ja sen jälkeen minä kipitin minkä jaloista pääsin itkua tuhertaen takaisin kotiin. Lähetä lapsi asialle ja ... No se kukkaro kuitenkin löytyi, mutta kyllä minua harmitti kun äidin ahkera apulainen oli kauppareissun tällä lailla soheltanut.

Työelämään liittyviä sohlotuksia on luonnollisesti ehtinyt sattua kohdalle myös useita. Niistä yksi varhaisimmista on ensimmäisen työnantajani ajoilta. Rouva kauppias oli päättänyt laittaa banaanit tarjoukseen. Hän tekaisi niistä ison ja näyttävän tarjouslapun, joka sitten minun tehtäväkseni jäi teipata myymälän ikkunaan kaikkien kauppaan saapuvien nähtäväksi. Tämä juliste teipattiin myymälän sisäpuolelle, ikkunaan joka oli yhden myyntihyllyn takana. Väli oli ahdas, mutta olin vielä siihen aikaan sen verran sutjakka poika, että hyvin mahduin tuohon väliin mainosjulisteen näköisälle teippaamaan. Homma hoitui melko jouhevasti, ja kaikki oli hyvin kunnes jossain vaiheessa eräs asiakas naureskellen kysyi että onko ihan tarkoituksella laitettu tuo banaanimainos ylösalaisin.... Oli kuulemma vaikea hahmottaa mitä ne banaanit oikeasti maksoivat. No minä tietysti yritin rouva kauppiaalle selittää että näinpä tuo mainos saa varmasti huomiota osakseen asiakkaiden keskuudessa, mutta jouduin sen tietysti kuitenkin käymään vaihtamassa oikein päin. Sen verran tämä sohlotus nolotti, että muistan sen vieläkin näin yli komenkymmene vuoden takaa.

Kaikennäköistä isompaa ja pienempää sohlotusta on varmasti sattunut itse kunkin elämän varrelle. Olisi ihan kiva jos joku vaikka tähän kommenttikenttään kertoilisi omia kokemuksia sohlotuksen tiimoilta.