Maanantain vastaisena yönä oli Kittilässäkin pakkasta. Ei se meitä haitannut. Lämpöä oli aamulla kuitenkin jo viitisen astetta, kun kävin koiran kanssa ekaa kertaa ulkona. Aamupalan jälkeen lähdimme porukalla patikoimaan, myös poika oli mukana ja toimi suunnistajana, joten uskaltauduimme uudelle reitille. Kiersimme Immeljärven ympäri. Matkaa kertyi täältä mökiltä käsin lähdettynä sellaiset 10 kilometriä. Sää oli aina välillä sellainen tihkusateinen, mutta emme me liikaa kastuneet.

Olimme alusta asti ihmetelleet, ettei mökissä ole ollenkaan sellaista mökkikansiota, joka näistä yleensä löytyy. Siinä kansiossa on ohjeet siitä mitä saa tehdä ja mikä on kiellettyä. Huomasimme lopulta että nämä ohjeethan löytyvät taulusta seinällä. Varsinkin hernekeittopäivänä on poika noudattanut ahkerasti tuota viimeistä sääntöä...

 

image1.jpg

 

 

 

Vaimo oli pyytänyt poikaa lähettämään kuvan hänestä hänen uusissa pitkälahkeisissa- ja hihaisissa vaatteissaan. Minä en luvannut kännykkään koskea, joten sisko joutui kuvan pojan kännykällä ottamaan. Ensin poika piti siskolle oppitunnin tekniikasta, ja poseerasi sitten asennossa Immeljärvi taustana. Jonkun ajan kuluttua sisko sanoi että hän luultavasti onnistui kuvan ottamaan. Poika tarkisti tilanteen ja totesi naureskellen, että olihan sisko onnistunut. Kuvia oli tullut otetuksi samantien tasan 40...

Viileän kostea sää ja viimepäivien ahkerat patikoinnit saivat aikaan sen että siskon polvi kipeytyi sen verran ettei hän maanantaina enää uskaltanut lähteä enempää liikkumaan. Me kävimme pojan kanssa vielä iltapäivällä testaamassa paikallisen frisbeegolf radan. Omat kiekot olivat luonnollisesti kotona, kun ei ollut poika huomannut niitä Italian matkan tavaroihinsa pakata... Mutta paikallisesta Intersportista ostimme pari kiekkoa, joten poika pääsi rataa testaamaan. Väyliä oli yhdeksän, rata helpohko ja jokaisen väylän par tulos kolme. Uusilla ja oudoilla kiekoilla tuli heittoja vähän runsaammin, mutta melko nopeaan tahtiin rata kuitenkin päästiin kiertämään. Koira ei oikein tykännyt kun pidin sen hihnassa. Sen olisi tehnyt mieli lähteä joka kiekon perään juoksemaan.

Maanantai oli meillä hernekeittopäivä. Se oli toinen sellainen ruoka joka maistui kaikille. Iso purkki hernekeittoa kinkkukuutioilla ja sipulilla höystettynä meni kaikki. Illalla oli sitten taas vuorossa saunomista (meillä pojilla) ja korttipelejä. Saimme kolmen hengen bridgemme päätökseen, ja tasaisen taiston vei lopulta nimiinsä sisko. Sen jälkeen vaihdoimme Canastaan, jota poika ei ollut ennen pelannut. Nopeasti hän kuitenkin pääsi pelistä kärryille, ja tasainen taisto syntyi tässäkin pelissä. Myös tämä peli päättyi lopulta siskoni voittoon, joten hänellä on ollut vahva ote peleihin. Ainakin tähän asti.

Tänään tiistaina oli sitten sadepäivä. Kävimme kuitenkin siskon ja koiran kanssa pienellä patikkalenkillä. Uskaltauduimme kokeilemaan yhtä latupohjaa ihan vaistonvaraisesti eteenpäin, ja päädyimmekin sitä myöten Levikeskukseen, kuten olimme vähän toivoneetkin. Saimme siis taas uuden reitin, joka tosin oli pituudeltaan vain sellaiset suunnilleen viisi kilometriä. Mutta päätimme sen riittävän näin sadesäällä, kun koirakin jo selvästi halusi takaisin mökille kuivattelemaan.

Ruokapuoli oli päätetty hoitaa tänään Pannukakkutalossa. Ruokalistalla on lähes 100 vaihtoehtoa, joten katselimme mökissä netistä valmiiksi mitä haluamme. Kaikki annokset olivat saatavana myös gluteenittomana ja laktoosittomana, joten myös siskolla oli valinnanvaraa vähintäänkin riittävästi. Siskon kanssa päädyimme porovaihtoehtoihin, poika puolestaa otti makean pannukakun valkosuklaan, mustikkahillon, kermavaahdon ja jäätelön kanssa. Tilaukset sujuivat tiskillä reippaasti, kun oli valinnat tehty jo valmiiksi. Jonkun aikaa pöydässä annoksia odoteltuamme, havahtui sisko että hän ei ollut huomannut sanoa haluavansa annoksensa gluteenittomana. Annos oli ehditty jo tehdä, joten sisko joutui tilaamaan uuden. Hän unohti mainita että se pitäisi olla myös laktoositon, mutta me pojan kanssa ehdimme asiasta ajoissa muistuttaa, joten ei sitten tarvinnut enää kolmatta tilata... Pannukakut olivat hyviä, koko tuntui minun mielestäni kuitenkin hiukan edelliskerrasta pienentyneen. Olivat ne kuitenkin sen verran täyttäviä, että siskon ekana tilaama pannukakku piti ottaa mukaan, kun emme sitä pojan kanssa jaksaneet syödä omiemme lisäksi. Onpahan meillä sitten hyvät iltapalat tiedossa.

Tässä kuvassa molemmat siskon tilaamat pannukakut.

 

image%202.jpg

 

Shoppailu on kuulemma hyvää sadepäivän puuhaa. Näin sisko ja poika väittvät. Jätin siis heidät Levikeskukseen kauppoja kiertelemään, ja lupasin tulla hakemaan parin tunnin päästä. Sateesta johtuen olimme autolla liikkeellä, vaikka matkaa onkin vain vajaat kaksi kilometriä. Ihan kahta tuntia he eivät saaneet aikaa kaupoilla kulumaan, koska melko moni kaupoista oli suljettu. He tulivat vastaan alkumatkasta, mutta poika hyppäsi tielle huitomaan, joten en voinut olla heitä huomaamatta.

Mökillä sitten jatkoimme pelikierrostamme, vuorossa tällä kertaa Maraton. Ja yllätys yllätys, voiton vei jälleen sisko. Olimme pojan kanssa vähän ymmällämme, että miten sisko voittaa kaikki pelit. Keksimme kyllä sitten lopulta mielestämme ihan hyvän selityksen: sisko oli toiminut kirjurina kaikissa peleissä...

Tähän loppuun sitten vielä pari kuvaa Levitunturilta kuvattuna: ensimmäinen paikasta johon itse kiipesimme ja toisen kuvan ottopaikan lähelle tulimme kyllä autolla. Viimeiset 400 metriä kyllä kävelimme sinnekin ihan itse.

 

Image%203.jpg

 

 

 

Image%204.jpg