Onko yksinäisyys hyvä vai huono asia?

Yleensä tuo sana liitetään tilanteeseen että joku on vastoin tahtoaan yksin, ja silloin on aivan varmasti niin että kyseessä on huono asia. Mutta yksinäisyyden voi kokea toisinkin.

Tosin positiivisesta yknisäisyydestä käytetään usein jotain toista sanaa tai ilmaisua. Kuten "omaa aikaa" tai "itsenäinen". Minulla on, ja on ollut aivan lapsesta asti, aina välillä tarve saada olla yksin. Perhe, hyvät ystävät ja sukulaiset ovat luonnollisesti erittäin tärkeitä, mutta kyllä sitä aina välillä täytyy saada olla aivan vaan itse itsensä kanssa. Ainakin minä koen niin.

Olen nuoruudessani aina välillä haaveillut jopa aivan kokonaan erakoksi ryhtymisestä. Sitä joskus oikein puolitosissani suunnittelin että miten sen toteuttaisin. Vaihtoehtoja oli noin pääsääntöisesti kaksi.

Ihan sellainen totaalinen yhteiskunnasta irtautuminen muuttamalla jonnekin aivan korpeen, ilmansuuntana lähinnä pohjoinen, olemaan luonnon armoilla irti kaikesta jossain luonnon keskellä, jonkinlaisen vesistön läheisyydessä. Syötävää ajattelin hankkia kalastamalla ja luonnon antimia muutenkin hyödyntämällä. Sen verran kuitenkin annoin aina ajatuksissani myönnytystä sivilisaatiolle, että suunnittelin käyväni ihmisten ilmoilla muutaman kerran vuodessa. Ostamassa sellaisia peruselintarvikkeita joita luonnosta ei saa, ja joita kuitenkin käytännässö välttämättä tarvitsee. Tuossa ajatusmaailmassa minulla oli kaksi ratkaisematonta pulmaa, joissa en päässyt itseni kanssa aivan yhteisymmärrykseen. Eli että pitäisikö minulla olla radio. Ihan vaan sen vuoksi että olisin sen verran kärryillä maailmanmenosta että josko vaikkapa maamme sattuisi joutumaan sotaan tai jotain. Toinen mietintämyssyssä ollut asia oli se, että voisinko ottaa erakkoelämääni mukaan koiran. Siis ihan vaan seuraksi ja mielen virkeyden ylläpitämiseksi. Tässä asiassa kyllä tulin itseni kanssa melko lailla yksimieliseen päätökseen. Eli että ei se kyllä varmaankaan käy. Oli kuitenkin ajatuksena tulla luonnon kanssa harmonisesti yhteisymmärrykseen, ja koira ei välttämättä olisi siihen ihan toivomallani tavalla luullakseni pystynyt. Vähän kuitenkin aina toisaalta ajattelin että ehkä sittenkin.

Toinen tapa ryhtyä erakoksi on hyvin urbaani. Eli muutetaan mahdollisimman isoon kaupunkiin ja siellä mahdollisimman isoon kerrostaloon ja sopeudutaan siellä toisten joukkoon niin ettei sinua kukaan huomaa eikä noteeraa milläin tavalla. Tällä tavoin saavutettu yksinäisyys ja itsekseen oleminen on mielestäni tavallaan aivan yhtä erakkomaista kuin luonnon keskelle muuttaminenkin. Kummassakin tavassa on omat mutta melko lailla erilaiset haasteensa. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa pysyminen Suomessa olisi siinä rajoilla erakkomaisuuden toteutuksen kannalta. Helsinki Suomen suurimpana kaupunkina on kuitenkin sen verran pieni, että sinne katoaminen olisi ehkä kuitenkin liian vaikeaa. Ja jos (ja kun) ideana olisi kadota näkyvistä, ei olisi luonnollisestikaan mitään väliä mitä kieltä ympärillä olevat ihmiset puhuvat, kun heidän kanssaan ei kuitenkaan olisi tarkoitus kommunikoida millään tavalla. Eli tähän tarkoitukseen paras vaihtoehto olisi jonkun hintatasoltaan mahdollisimman edullisen maan mahdollisimman ison kaupungin mahdollisimman ison kerrostalon asunto. Eli ilmansuunnasta riippumatta sijainti olisi todennäköisesti Euroopan ulkopuolella.

No näin vanhemmiten nuoruuden varsin hyvät mutta ehkä kuitenkin liian radikaalit ajatukset ovat pikkuhiljaa pehmentyneet. Perusidea on kuitenkin edelleen olemassa. Kaipaan yksinäisyyttä enemmän kuin siihen käytännössä on mahdollisuuksia. Perhe, ystävät ja sukulaiset ovat ehdottomasti erittäin tärkeitä, ja toivon ettei kukaan johonkin näistä ryhmään kuuluvista henkilöistä loukkaannu siitä, että haluan välillä olla ihan yksin.

Käytännössä nykyään otan itselleni omaa aikaa päivittäin. Pieninä annoksina. Sekin pitää minut hengissä ja mielenterveyteni edes tyydyttävässä kunnossa. Täällä talomme harrastetilassa, jossa tätä nytkin kirjoitan, olen kotona perheeni kanssa mutta kuitenkin omissa oloissani. Katselen täällä yleensä töiden jälkeen Netfliksin kautta jotain sarjaa tai olen tietokoneen kautta yhteydessä ulkopuoliseen maailmaan. Myös näitä tarinoita kirjoitellessani olen luonnollisesti aina yksin. Joka tapauksessa fyysisesti ihan vaan itsekseni. Tällaisen hengähdyshetken tarvitsen lähes päivittäin töistä tultuani. Töissä olen ihan häiritsevässä määrin toisten ihmisten kanssa tekemisissä. Asiakkaiden, työkavereiden ja konttorin väen kanssa. Joudun jopa pitämään työkännykän taskussani koko työpäivän ajan. Valitettavasti se useita kertoja viikossa jopa soi. Välillä joudun myös pakon sanelemana itsekin jonkun puhelun soittamaan, vaikka sitä aina välttelenkin viimeiseen asti.

Nykyisessä elämänvaiheessani pääsen parhaiten toteuttamaan yksinäisyyden tarvettani aina välillä kesäisin olemalla mökillämme Nummi-Pusulassa (Lohjalla) yksin. Eli aina välillä menen sinne jo perjantaina, kun muu perhe tulee lähinnä lasten harrastusten takia vasta lauantaina. Joskus, erittäin harvoin kylläkin, olen käynyt mökillä kokonaan ihan vaan itsekseni. Tämä on tapahtunut lähinnä syksyisin, kun olen käynyt laittamassa mökin talvikuntoon. Nämä ovat olleet itselleni melko rentouttavia ja tärkeitä hetkiä.

Miten tulevaisuudessa? En ihan oikeasti tiedä. Ajatus on vähän kaksijakoinen. Toisaalta houkuttelisi järjestää itselle tilaisuuksia olla pitempiäkin aikoja yksin, mutta toisaalta jos ja kun olen kuitenkin valintani tehnyt siten että minulla on perhe, joka on minulle luonnollisesti tärkeä, niin haluan tietysti elää myös sellaista aivan tavallista hyvää perhe-elämää. Samoin myös yhteydenpito läheisiin sukulaisiin ja hyviin ystäviin on joka tapauksessa tärkeää.

Jotenkin kuitenkin tuntuu että viime vuosina tämä yksin olemisen tarve on jälleen lisääntynyt. Yksi siihen varmasti vaikuttava asia on jatkuvasti lisääntyvä työstressi. Tulee vaan sellainen tunne että sitä ei jaksa kauaa, jollei saa välillä aivan rauhassa ladata akkuja, ja irrottautua töistä oikein kunnolla. No varmasti siihen kyllä auttaa muutkin keinot, kuten vaikka perheen kanssa viikonlopuksi mökille meneminen tai hyvien ystävien tapaaminen.

Kyllä yksinolemisen tarpeeseen on luonnollisesti muitakin syitä. Mielestäni yksin ollessa mieli rauhoittuu, omat ajatukset selkeytyvät ja kirkastuvat, sekä kaikenlainen stressi ja suorittamisen tarve vähenee. Ei tarvitse olla ja tehdä niin kuin kaikki ympärillä olevat olettavat sinun tekevän. Jos tekee jotain toisin tai jättää jotain tekemättä, ei tule heti sellaista ahdistavaa tunnetta että nyt tämä tekeminen tai tekemättä jättäminen täytyisi muille selittää että miksi näin. Voisin ainakin kuvitella että tuollainen vapautunut olotila jonkun aikaa vaan lisääntyisi, mutta kuinka kauan? Sitä en tiedä, kun en ole koskaan päässyt kokeilemaan, enkä halua lähteä sitä arvailemaan.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olettaisin joka tapauksessa että tavalla tai toisella tulen jatkossakin varmistamaan mielenterveytenikin kannalta tarvittavan määrän yksinäisyyttä itselleni. Miten se käytännössä hoituu. Aika näyttää.