Kun ihmisestä tulee vanha, on hän vanhus. Yksinkertaista ja varmaankin ihan totta. Mutta mitä tarkoittaa olla vanhus? Millaisia vanhukset ovat? Mitä heistä muut ajattelevat? Kuinka vanha pitää olla ollakseen vanhus? Mitä vanhukset itse ajattelevat vanhuksista?

Monta kysymystä. Pikkuhiljaa hyvinkin ajankohtaisia myös minun ikäluokalleni.

En löytänyt ainakaan lyhyen etsintäni perusteella mitään tarkkaa määritelmää siitä, koska ihminen on vanhus. Ehkäpä sellaisena nyrkkisääntönä voisi kuitenkin pitää 65-vuoden ikää, tai vanhuuselääkkeelle siirtymistä.

Toisaalta riippuu melko paljon siitä että keneltä kysyt, että milloin ihminen on vanhus. Lapsilta kun asiaa tiedustelet, niin monen mielestä viimeistään kolmikymppiset ovat vanhuksia. Itsekin muistan ajatelleeni ja jopa puhuneeni omista vanhemmistani vanhuksina jo lapsena. Eli siis silloin kun vanhempani olivat oikeasti jossain 30-50 vuoden iässä. Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä vanhemmiksi mieltää ihmiset joita voi kutsua vanhuksiksi.

Onko se hyvä vai huono asia että on vanhus? Voisi ainakin ajatella että jotain hyvää siinä täytyy olla, että on vanhus. Ihan ensinnäkin että on onnistunut elämään niin kauan että on päässyt vanhukseksi asti. Nykyään se varmaan on aika monessa maassa ihan itsestään selvyys. Mutta aina ei ole näin ollut. Eikä se välttämättä ihan joka paikassa ole tänä päivänäkään mikään ihan itsestään selvä juttu. Ihmisten elin-ikä on jatkuvasti noussut. Toisaalta myös mielikuvan vanhusten keski-ikä on jatkuvasti noussut. No joka tapauksessa väitän että vanhusten suhteellinen osuus väestöstä on viime vuosina koko ajan kasvanut. Eli toisin sanoen vanhuksia on jatkuvasti suhteellisesti katsottuna enemmän.

Joissakin maissa vanhuksia arvostetaan paljon, toisissa sitten taas ei. Kumpaan kastiin Suomi kuuluu? Mielestäni meillä Suomessa ollaan lähempänä tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa. Mietippä vaikka työmarkkinoita. Kumman on helpompi saada työtä: nuoren ja innokkaan vai vanhan ja kokeneen? Omassa työelämässäni olen nykyisen "laman" vallitessa törmännyt esimerkiksi siihen, että ohjeistetaan palkkaamaan nuoria ja kokemattomia työntekijöitä sen vuoksi, että heille ei tarvitse maksaa niin paljon palkkaa, kuin kokeneille täydet ikälisät ansainneille työntekijöille. Ai että miksikö laitoin laman lainausmerkkeihin? Ei tässä yhteydessä siitä sen enempää, mutta toteaisin kuitenkin että mielestäni oikean laman tunnusmerkkeihin eivät kuulu esimerkiksi yhteiskunnan maksama toimeentulo ilman velvoitetta tehdä yhtään mitään tai työnantajan maksama täysi palkka kotona huilaamisesta sen vuoksi että omasta mielestä vähän nyt yskittää.

Vanhuksia on varmasti paljon keskenään hyvin erilaisia. Ensinnäkin vanhuksissakin on paljon ikäeroja. On aivan eri asia olla juuri eläkkeelle päässyt terve ja reipasmielinen vanhus tai joitakin aikoja (ei itse tarkkaan muista kauanko) sitten 90 vuotta täyttänyt monien sairauksien vaivaama vanhus. Tai positiivisesti kaikkeen uuteen suhtautuva vanhus verrattuna elämästä jo luovuttaneeseen kuolemaa odottavan vanhukseen. Mielestäni kuitenkin vanhuksiksi luokiteltavista ihmisistä löytyy todella iso joukko reippaita yksilöitä, joilla on vielä paljon elämältä odotettavaa ja toisaalta elämälle ja lähimmäisilleen annettavaa.

Itse koen että noin pääsääntöisesti vanhuksia pitäisi arvostaa enemmän. No okei, myönnetään, asiaan varmasti osaltaan vaikuttaa se, että itsellä alkaa olla ikävuosia vähintäänkin lähes vanhukseksi luokiteltava määrä. Mutta noin ihan oikeasti ajateltuna vanhuksilla on aina kuitenkin pitkän elämän myötä tullutta kokemusta hyvin monelta alalta ja monesta asiasta. On luonnollisesti myös paljon asioita, joissa kehitys menee niin hurjaa vauhtia eteenpäin, etteivät ainakaan kaikki vanhukset pysy aina oikein mukana. Esimerkiksi tietoliikenteen ja tietokoneiden ynnä nykyisen hyvinkin monimuotoisen sosiaalisen median kiemuroissa ei pitkästä elämänkokemuksesta aina ole välttämättä mitään hyötyä. Mutta sitten jo vaikkapa ihmisuhdeasioissa, monissa työasioissa ja kaikenlaisissa ihan arkipäivän osaamista vaativissa asioissa alkaa kokemus tuoda huomattavia etuja tullessaan. Ihan vaikka vaan sellaista todella perustavaa laatua olevaa juttua kuin ruoanlaitto ajeteltaessa, on usealla iäkkäämmällä henkilöllä siihen paljon paremmat valmiudet kuin monella nuorella.

Minä tunnen jo monessa asiassa olevani vanhus. Fyysinen kuntoni luokiteltiin Vierumäen testeissä jo joitakin vuosia sitten tyypilliseksi 70-vuotiaan tulokseksi. Tunnen olevani vanha ja väsynyt. Eli pikkuhiljaa useat vanhuuteen liittyvät negatiiviset asiat alkaa olla saavutettu. Positiivisia asioita vanhuudessa on myös luonnollisesti paljon. Itse koen että niistä yksi ehdottomasti tärkeimpiä on eläkkeelle pääseminen. Minä todella odotan sitä vapautta, ettei enää tarvitse töihin lähteä ja töistä stressata. Ymmärrän hyvin myös sen, että joillakin on ollut niin hyvä tuuri, että ovat päässeet työhön, jossa todella viihtyvät. Silloin saattaa luonnollisesti olla stressin paikka työstä luopuminen. Samoin monet vanhukset saattavat pelätä eläkkeelle siirtymisen myötä tulevaa yksinäisyyttä. Jos on sukulaiset ja ystävät vähissä, eikä ole harrastuksia joissa pääsisi muiden ihmisten pariin, saattaa tuo olla todellinen ongelma. Itse en usko että minulle yksinäisyydestä koskaan mitään ongelmaa tulee.

Minulta on joskus kysytty että minkä ikäinen haluaisit olla, jos saisit ihan vapaasti tuon asian valita. Vastasin että sen verran vanha, että olen juuri päässyt eläkkeelle. Kysyjän mielestä vastaukseni oli väärä. Niin ainakin päättelin hänen reaktioistaan. Varmaankin melko moni haluaisi olla nuori, jos saisi tuon asian ihan vapaasti päättää. Minä kuitenkin koen että nuoruus on kaikessa kiihkeydessään sen verran stressaavaa ja koko loppuelämään vaikuttavaa aikaa, että en kyllä haluaisi siihen pyöritykseen enää uudestaan joutua.

Eli siinä mielessähän minulla on asiat todella hyvin. Koko eläkkeelle jäämisen jälkeinen vanhuus on vielä edessäpäin, mutta lähestyy kuitenkin joka päivä. Hyvää kannattaa aina odottaa, joten yritänpä tässä selvitä päivän kerrallaan sitä kultaista vanhuutta odotellessa.