Talvella kun mietimme kesälomamatkamme määränpäätä, oli vaihtoehtoja alkuun melko runsaasti. Itse ilmoitin että jos määränpää on kovin kuumissa olosuhteissa, tai jos matkakohde on yli viiden tunnin lentomatkan päässä, jään taas reissun ulkopuolelle. Pyrimme kuitenkin löytämään kaikille sopivan kohteen, ja lopulta Lontoo oli paikka, joka sopi kaikille, vaikka ei tainnut kenenkään lempi paikka ollakkaan. Itselleni Lontoo oli paikka, jossa halusin jossain vaiheessa elämääni käydä, sillä se on kuitenkin yksi niistä paikoista, joista esimerkiksi uutisissa jatkuvasti puhutaan. Hyvinä puolina Lontoosta koin etukäteen ilmaston: ei ollut todennäköistä että olisi liian kuuma. Huonona puolena pidin hintatasoa, en uskonut etukäteen että viikosta Lontoossa voisi kovin edullisesti selvitä. Ja oikeassa olin.

Hotelli ja lennot varattiin hyvissä ajoin etukäteen. Hotellin vaatimustasosta sanoin että ilmastointi pitää olla, jos vaikka helleaalto yllättää. Pojalla oli ehdoton vaatimus että wifi pitää löytyä, ja vaimo halusi että sijainti on keskustassa, ettei tarvitse aina päivän alkuun pitkiä aikoja istua vaikkapa metrossa. Sitten kun vielä vaatimuslistaan lisättiin että täytyy löytyä neljän hengen huone, että mahdumme koko perhe samaan residenssiin, oli lopputulos Grange City Hotel. Hinta noin 400 euroa yö, maksettava etukäteen.  

Reissuun lähdimme Juhannusviikonlopun sunnuntaina. Aamupäivällä veimme koiramme Timin pieneen hoitopaikkaan Siuntioon. Sitten pakkailimme, yritimme syödä jääkaapin mahdollisimman tyhjäksi, ja lähdimme iltapäivällä lentokentälle. Lento oli hienosti  ajoissa, ja olimme Lontoossa Heatrowin lentokentällä illalla kuuden jälkeen pailallista aikaa. (Suomi + kaksi tuntia). Vaimo oli kuullut joltain kaveriltaan, että lentokentältä kannattaa ostaa viikon joukkoliikenneliput, sillä lasten lippuja ei enää muualta saisi. Tarkoitus oli mennä metrolla keskustaan, hotellille. Lentokentällä ei kuitenkaan näkynyt opasteita metron suuntaan, joten menimme turisti-infoon tiedustelemaan asiaa, kun sellainen sattui kohdalle. Siellä sanottiin että lasten viikkolippuja metroon ei saa lentokentältä, vaan lähes kaikilta muilta metroasemilta.... Hän kysyi mikä hotelli meillä on, ja kehui että erinomaisen hyvä valinta. Hän sanoi että taksilla sinne pääsisi reilussa puolessa tunnissa, metrolla aikaa menisi noin kaksi tuntia. Hinnassa ei olisi kovin suurta eroa. Päädyimme taksiin.

Siinäpä sitä sitten tuli yksi meikäläisen "must" jutusista Lontoon suhteen korkattua heti ensi metreillä. Eli tälläiseen lähinnä elokuvista tuttuun mustaan taksiin kavuttiin heti lentokentällä. Jotenkin tuntui kovin oudolta että matkalaukut laitettiin autoon eteen vasemmalle, ja itse menimme kaikki neljä takaosaan, puolet (lapset) selkä menosuuntaan. Matka hotellille kesti noin puolitoista tuntia, ja maksoi 110 puntaa... Eli ei menyt aivan sen mukaan mitä lentokentän infossa meille kerrottiin.

Hotellihuoneemme oli tilava. Eteishalli lähes 10 neliömetriä (pöytä, kaksi tuolia). ja makuuhuone reilut 20 neliömetriä. Kylpyhuone oli myös tilava; sieltä löytyi iso kylpyamme sekä reilun kokoinen erilinen suihkukaappi.

Laitoimme tavarat sisään huoneeseen, ja päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa, sillä alkoi olla nälkä, ja kello oli jo lähes kahdeksan paikallista (10 Suomen) aikaa illalla. Olin lentokoneessa lukenut Lontoo-oppastaasta, että vuoden 2007 jälkeen, jolloin pubeissa kiellettiin sisällä tupakointi, olivat monet niistä panostaneet myös ruokapuoleen. Joten kun hetken käveltyämme näkyi kohdalla pubi, ehdotin että menemme sinne. Paikan nimi oli The Liberty Bound, ja se on edelleen lempipubini kaikista maailman pubeista.... Paikka oli lähes täynnä, mutta löysimme kuitenkin tyhjän neljän hengen pöydän, johon asetuimme. Systeemi siellä oli se, että pöydän valittuasi katso ruokalistasta mitä haluat syödä, mene tiskille antamaan tulauksesi, kerro pöytäsi numero (numerolaatta joka pöydässä), maksa, ota tilaamasi juomat mukaan ja mene pöytään odottaamaan tilaustasi. Erittäin selkeä ja toimiva systeemi. Suunnillen silloin kun olit juominesi saapunut pöytään, tulivat tilaamasi ruuat siihen myös. Aivan loistava palvelu, nopea ja ystävällinen tarjoilu, erittäin hyvää ja jopa hinnaltaan kohtuuhintaista ruokaa. Erittäin positiivinen kokemus heti ekana iltana.

Hotellimme melko hintavaan hintaan ei kuulunut aamiainen. Lähdimme siis maanantaiaamuna herättyämme etsimään lähistöltä aamiaiaispaikkaa. Ensimmäinen joka kohdalle sattui, oli nimeltään Pod. Se oli joku terveysymyymälä, josta ei meikäläiselle löytynyt juuri mitään. Otin kinkkupatongin (90 prosenttia salaattia tms) ja appelsiinimehun. Muu perhe löysi kaikenlaista siellä maustettua jugurttia yms, joten keskimäärin olimme vissiin melko tyytyväisiä.

Maanantaina aamiaisen jälkeen lähdimme James Bond museoon. Metroaemalla (hotelin vieressä, Tower Hill) ostimme aikuisille seitsemän päivän liput (käy myös busseissa ja paikallisjunissa) ja lapsille arvokortit (näin meille suositeltiin); 20 euroa kappale. Yhteishinta noin 200 puntaa. Vaikka lasten korteille jouduimme myöhemmin laittamaan lisää arvoa (rahaa), oli tämä silti ihan kannattava diili. Meillä nimittäin tuli tämän viikon aikana kertaalleen kohdalle lipun tarkistus. Jos ei olisi löytynyt voimassa olevaa lippua, olisi tuloksena ollut penalty 80 puntaa per/nenä. Eli 320 puntaa koko pereheeltä.

Bond museo oli ihan hauska. Siellä oli lähinnä elokuvissa mukana olleita kulkuneuvoja. Rolls Roycet, Aston Martinit sun muut vempeleet löytyivät sieltä vierellään näyttö, jossa tuli ne kohtaukset elokuvista, missä tuo kyseinen kulkuneuvo oli ollut mukana.

Sieltä lähdettyämme päätimme kokeilla matkustamista bussilla. Siis sellaisella punaisella kaksikeroksisella. Metrokartasta oli helpo (kuulemma, jätin suunnistamisen pojalle ja vaimolle), tutkia mistä mihinkin pääsee, mutta bussilinjat olivat vähän haastavampia. Löysimme kuitenkin melko nopeasti bussin, jolla matkustimme Hydeparkiin. Lapset halusivat ihan ehdottomasti yläkertaan. Ja heti kun ensimmäiseen riviin tuli tilaa, rynnistivät he siihen. Poika otti kännykällä videoita etuikkunasta, ja ne näyttävät kieltämättä ihan hauskoilta, varsinkin nopeutettuna katsottuina.  Kävelimme siellä jonkun aikaa, kunnes lapset totesivat että siellä liikkuu runsaasti kaupunkipyöriä, ja he haluavat myös sellaiset. Vuokrasimme sitten kaikille polkupyörät. Systeemi oli ihan kätevä. Pyöriä löytyi useasta telineestä, joista ne sai irrotettua käyttöön numerokoodilla, jonka puolestaan sai pankki tai luottokortilla päätteeltä, joka oli pyörien keskellä. Hinta oli kaksi puntaa vuorokausi/per pyörä. Pyöräilimme niillä puiston ympäri, aina välillä pysähdellen.

Pyörät luovutettuamme lapset halusivat kauppaan. Karkkia yms piti saada. Melko pian siinä tulikin hotellille päin mennessämme Tesco kohdalle. Se oli sellainen melko pieni kauppa. Siellä oli kymmenkunta itsepalvelukassaa, ja yksi periaatteessa miehitetty kassa. Tämä "normaalikassan" henkilö oli kuuitenkin käytännössä neuvomassa näitä itsepalveukassan käyttäjiä. Itse en ostanut mitään. Poika tuli melko pian minun jälkeeni kanssani kadulle odottelemmaan naisväkeä (vaimo ja tytär). Poika sanoi että makusysteemi oli vähän outo. Hän sai kuitenkin ostoksensa maksettua mielestään ihan oikein. Hetken päästä siihen kadulle kuitenkin tuli tämä kaupan myyjä kovalla tohinalla. Hän kysyi oliko poikani ollut kassalla kaksi. Kun poika myönsi olleensa, antoi hän pojalleni 15 puntaa, ja pahoitteli kovasti kun kassa ei ollut hänelle vaihtorahoja antanut. Poika kiitti ihan kohteliaaati, ja kassahemmo meni takaisin liikkeeseen. Hänen mentyään poika kertoi maksaneensa noin kolmen punnan karkkiostoksensa kahdenkymmenen punnan setelillä, josta oli saanut takaisin 15 puntaa ja läjän kolikoita. Eli poika sai jostain syystä ylimääräiset 15 puntaa siitää hyvästä, että kävi Tescossa ostoksilla. Olen ennenkin huomannut että pojalla on hyvinkin usein käsittämättömän hyvä tuuri milloin missäkin asiassa. Hyvä näin. Poika oli huolissaan että eipä taida Tescon kassa illalla olla ihan kohdillaan, kun hän sai ylimääräiset 15 puntaa.

Tiistaiaamuna menimme lähipubiin (The Liperty Bound) katsomaan saisiko sieltä kenties myös aamiaista. Ja saihan sieltä. Listalla oli mm The traditional English breakfast, sekä siitä vähän isompi versio: The large breakfast, jonka tilasin. Hinta ei ollut kuin reilut viisi puntaa, ja annokseen kuului kaksi paahdettua paahtoleipää, kaksi paistettua munaa, kolme reilun kokoista perunapaistosta, kaksi paistettua makkaraa, paistettuja herkkusieniä, annos papuja ja paistettu tomaatin puolikas. Todella herkullinen annos, joka tuotiin aina kuumana parin minuutin odottelun jälkeen pöytään. Tomaatin puolikkaan vaihdoin yleensä vaimon kanssa paistettuun makkaraan, joita hänen "traditional" versiossaan oli vain yksi. Tuon kun pisteli poskeensa, niin sillä pärjäsi pitkälle iltapäivään. Kaloreita annoksessa oli 1531. Sinänsä ihan hauska tapa laittaa jokaisen ruoka-annoksen perään hinnan lisäksi myös tieto siitä, montako kaloria se sisälsi. Vaimo kyllä väitti että minun annokseni kalorit lisääntyivät entisestään vaihdettuani tomaatin puolikkaan makkaraan. Saattaapa olla että hän oli jopa oikeassa...

Tiistaiksi olimme varanneet ja ostaneet etukäteen liput Werner Bros studioille Harry Potterin kuvauspaikkoja ihmettelemään. Sinne piti mennä junalla Eustonista Watfordiin, josta oli bussikuljetus paikan päälle. Metrolla pääsi Eustoniin, ja sieltä ihan helposti Watfordiin. Vaikka liput oli etukäteen ostettu, joutui siellä jonottamaan sisäänpääsyä melko kauan. Tuollaiset paikallaan seisomiset ovat minulle nykyään melko lailla myrkkyä. Ei tarvitse kauaakaan paikallaan seistä, kun lonkka- ja selkkivut alkavat olla melkoisen sietämättömiä. Jos näitä melkoisen ikäviä kipuja ei lasketa, oli näyttely ihan mukava ja mielenkiintoinen. Siellä oli paljon aivan aitoa elokuvissa käytettyä rekvisiittaa, ja lisäksi mm melkoisen hienot pienoismallit koko Tylypahkan linnoituksesta eri mittakaavoissa.

Illalla päätimme mennä syömään hotelliamme vastapäätä oldevan hotellin ravintolaan nimeltään Keepers. Heti ovesta sisään astuttaessa siellä oli reipas ja varsin kuuluva musiikkimeininki. Varsin nopeasti sisään tultuamme meidät ohjattiin pöytään ja annettiin ruokalistat. Juomat tulivat myös ihan ajallaan, mutta sitten. Tilasin jotain listalla olevaa possun pihviä. Tarjoilija kyllä kertoi heti, että tämän annoksen saaminen kestää hiukan kauemmin, mutta koska meillä ei ollut kiire minnekään, sanoin että okei. Ehkä olisin kuitenkin tilannut jotain muuta, jos olisin tiennyt etukäteen että ruokaa piti odottaa tunti ja 40 minuuttia... No saimme me sitten loppujen lopuksi (pyytämättä) 15 punnan alennuksen laskussa pitkästä odotuksesta. Ruoka oli kyllä ihan hyvää, mutta tuohon ravintolaan emme enää toista kertaa menneet. Tuolla ravintolassa ruokaa odotellessa lapset kisailivat keskenään sillä, kumpia meni kadulla (meillä oli ikkunapöytä) enemmän, takseja vai Toyota Prius merkkisiä autoja. Vaikka taksit olivatkin yleensä hiukan yleisempiä, oli tuo Toyota Prius niiden jälkeen ehdottomasti yleisin automerkki Lontoossa. Nämä perinteiset mustat Lontoon taksit eivät enää kaikki olleet mustia, vaan niitä löytyi myös kaikissa mahdollisissa muissa väreissä. Jopa vaaleanpunaisia... Arviolta noin 80 prosenttia oli kuitenkin edelleen näitä perinteisiä mustia. Jonkun verran oli myös muun merkkisiä takseja, lähinnä Mersun tilatakseja.

Keskiviikkoaamuna klo 8.30 heräsimme siihen, kun siivooja koputti oveen ja marssi sisälle kyselemään haluammeko siivousta... Emme halunneet. Jatkossa laitoimme illalla nukkumaan mennessä ovenkahvaan ulkopuolelle huoneessa valmiina olleen punaisen lapun, että nyt ei ole sopiva hetki tulla siivoamaan. Aamulla sitten kaupungille lähtiessämme käänsimme sen toisin päin, jolloin vihreä puoli kertoi että nyt on sopiva hetki tulla siivoamaan. Systeemi toimi ihan hyvin, kunhan muisti lapun ulkopuolelle laittaa. Kerran vielä unohdimme, herätys siivoojan toimesta vähän yli yhdeksän...

Näyttääpi siltä että tästä tarinasta tulee ylipitkä. Joten laitan tämän tässä vaiheessa poikki, ja julkaisen loput jatko-osassa tässä lähi päivinä, kunhan kerkeän taas jotain rustailemaan.