Olimme perheen kanssa lomalla Lontoossa Juhannussunnuntaista viikon verran eteenpäin.

Keskiviikkona lähdimme aamulla etsimään taas uutta aamupalapaikkaa. Sellainen löytyikin melko läheltä ja melko helposti. Kadulla olleessa mainostelineessä mainostettiin perinteistä englantilaista aamiaista, joten kelpasi minulle hyvin. Tämä oli myös jonkinlainen Pubi. Aamiainen ei kuitenkaan pärjännyt lempipubiini verrattuna hinnassa, laadussa eikä myöskään palvelussa, joten siellä ei tullut toista kertaa käytyä. Yksi ylimääräinen piste tälle paikalle tuli kuitenkin siitä, että aamiais-annokseeni kuului myös siivu paistettua veripalttua. Jostain syystä lapset eivät halunneet sitä maistaa, vaikka auliisti tarjosin... Aamiainen oli toki ihan kohtuullisen hyvä, mutta parempaakin olin jo tottunut saamaan.

Päivän ohjelmassa oli seuraavaksi London Eye. Tässä suuressa maailmanpyörässä vissiin kuuluu Lontoossa käydessä käydä, joten siis sinne metrolla pörhälsimme. Saman idean oli saanut moni muukin... Jonot olivat tosi pitkät, arvioimme että noin reilun kahden tunnin jonotuksella voisi päästä härveliin pyörimään. Minua tuo jonottaminen ei suuremmin houkutelut, sillä jo vartin paikallaan seisominen sai aikaan melkoiset lonkka- ja selkäsäryt. Aikamme siinä pällisteltyämme keksimme kuitenkin, että sinne oli myös huomattavasti lyhyempi "etuilujono". Siihen pääsi kun maksoi muutenkin melko hintavaan pääsylippuhintaan 10 puntaa per nenä ylimääräisä. Kannatin ajatusta pontevasti (selkäkipujani ajatellen), ja niin me sitten olimme reilun vartin päästä katselemassa Lontoon maisemia välillä melko korkealtakin. Kierros kesti puoli tuntia, ja siinä kyllä sai viimeistään sen käsityksen että Lontoo on iso kaupunki.

Sieltä pois tullessamme huomasimme mainoksia, joissa kerrottiin että tämän lipun näyttämällä saisi alennusta muihin nähtävyyksiin, jos ostaisi lipun siitä valmiiksi. Päätimme hyödyntää tarjouksen, sillä tarkoituksemme oli käydä jossain vaiheessa Madame Tussaudin vahakapinetissa. Tuohon lippujen ostopaikkaan oli hervoton jono, mutta onneksi huomasimme että meidän "etuilulipuillamme" tuon ostoksen pääsi suorittamaan käytännössä ilman mitään jonoja. Mukava olla välillä "Vip-asiakas!".

Seuraavaksi suuntasimme Harrodsille. Tuossa maineikkaassa ja kalliissa tavaratalossa oli mielestäni myös syytä poiketa, kun kerran Lontoossa olimme. Tarkoitus oli vain katsella ja ihmetellä, mutta ei tehdä ostoksia, koska paikka oli jopa Lontoon hintoihin nähden todella kallis, mutta laadukas. Toisin kuitenkin kävi... Alkuun katselimme ja ihmettelimme huuli pyöreänä miten jokaisesta tuoteryhmästä voikin löytyä niin laadukkaita ja hintavia vaihtoehtoja. Päällystakki hintaan 2700 puntaa, nätti vaasi kirjahyllyn koristeeksi 25 000 puntaa, patsas (melko pieni) vaikkapa olohuoneen koristeeksi 68 000 puntaa, taulu vaikkapa kirjastoon 95 000 puntaa. Lasivitriineissä oli myös esineitä, joiden hintalapun kohdalla oli kehoitus neuvotella hinnasta henkilökunnan kanssa... Pyysin lapsia ottamaan reput pois selästä, ettei kääntyessä vaikkapa joku muutaman kymmenen tuhannen punnan arvoinen maljakko vahingossa läpähdä lattialle...  Taloustavaraosastolla katselin ensin ruokailuvälineitä (voiveitset 480 puntaa kappale...), kun silmiini pisti eräällä hyllyllä grillipihdit. Sellaiset olin ajatellut joka tapauksessa mökille hommata, kun sinne nyt tuli se kaasugrilli vihdoin hommattua, ja pallogrillillä alaterassilla Juhannuksena makkaroita grillatessa meinasi näpit palaa, kun niitä paljain sormin kääntelin. Ajattelin että ehkäpä yli satasen nuokin maksavat, mutta yllätyin positiivisesti kun pienimmät niistä olivat hinnaltaan vain 12,95 puntaa. Hiukan isommat ja tukevammat maksoivat jo reilut 30 puntaa, mutta nuo pienimmät auttoivat minun tarpeisiini ihan hyvin. Joten ei muuta kuin nätin pinkit grillipihdit kainalossa kassalle.

Kassajonoista ei ollut tietokaan. Muutenkin tavaratalossa oli melko vähän asiakkaita, mutta henkilökuntaa runsaasti. Henkilökunnasta lähes kaikki olivat miehiä. Päällä oli tyylikkäät puvut, solmiot ja kiiltonahkakengät. Ja erittäin korrekti sekä hienostuneen auttavainen palveluasenne kaikkia asiakkaita kohtaan. Myös minua. Päälläni olevat vaatteet maksoivat yhteensä ehkä noin puolet minua kassalla palvelleen herrasmiehen solmion hinnasta, mutta silti minua kohdeltiin kassalla reilun kympin ostoksineni kuin kuninkaallista. En läheskään kaikkea minulle puhuttua ymmärtänyt, mutta lopputulos oli se, että kassalta pois tullessani minulla oli musta Harrodsin kanta-asiakaskortti, voimassa heti. Mukana tulleesta esitteestä poika sitten suomensi, että kanta-asiakaskorttini muuttuu automaattisesti luottokortiksi, kunhan ostan Harrodsilta tarpeeksi. Parhaat edut saan osakseni sen jälkeen, kun kuukausittainen keskiostokseni ylittää  10 000 puntaa. Silloin minulle on muun muassa aina tavaratalossa vieraillessani tarjolla ilmaiset teet tai kahvit, ilmainen auton pysäköinti, sekä ilmainen ostosteni kotiin kuljetus suur Lontoon alueella. Että sillai.

Harrodsilta poistuessamme alkoi jo olla vähän nälkä, ja koska silloin sattui satamaan, menimme heti lähimpään ravintolaan, joka siinä olikin heti tien toisella puolella. Se näytti ulospäin lähinnä joltain pizzerialta. Kyllä sieltä pizzojakin sai, mutta noin muuten se oli sellainen pikkuisen paremman sortin ravintola. Viereisessä pöydässä syötiin puvut päällä hummeria. Siellä oli kuitenkin tarjouksessa kolmen ruokalajin lounas, jonka sitten tilasimme. Ruoka oli hyvää, palvelu nopeaa, eikä laskukaan noussut paljoa yli sadan punnan, kun pysyttelimme alkoholittomissa juomissa. Poika tarkisti tripadvisorista paikan luokituksen, ja totesi että se on Lontoon kahdensadan parhaan joukossa. Sijoitus on aivan erinomainen, kun ottaa huomioon että Lontoossa tuohon listaukseen kuuluu reippaasti yli 20 000 ravintolaa. Tuon luokituksen mukaan lempibubini on sijalla hiukan yli 800, mikä on pubiksi todella hyvä. Kiipersin sijoitus oli noin 2700, ja oman hotellimme ravintolan sijoitus yli 7000. Tämän vuoksi emme siinä kertaakaan käyneet, sillä hintatason totesimme hotellikansiosta todella kalliiksi.

Tähän tripadvisoriin voi jokainen halutessaan laittaa arvosteluja ja pisteytyksiä kaikista ravintoloista, hotelleista, nähtävyyksistä yms. Poika on ollut tuon sovelluksen käyttäjä ja arvostelija jo jonkun aikaa. Hän on tällä hetkellä kuudennen tason arvostelija (asteikolla 1-10), ja hänen sanallisia arvostelujaan eri kohteista on jo luettu yli 10 000 kertaa. Ihan hauska harrastus. Joka ilta hän aina kirjoitteli arvostelut kaikista päivän aikana kokemistamme nähtävyyksistä ja ruokapaikoista.

Takaisin hotellille tulimme bussilla. Alkoi olla ruuhka-aika. Metroilla ei ole ruuhka-aikana kiva matkustaa, sillä ne ovat todella täysiä. Kerran ruuhka-aikaan metrolla mennessämme pääsimme sisään vasta kolmanteen asemalle tulleseen metroon. Edelliseen metroonkin meni väkeä niin piukkaan, että yhden tytön hiukset jäivät oven väliin. Ruuhka-aikanakin busseissa on yleensä hyvin tilaa. Vain pari kertaa bussi oli niin täysi, että jouduimme ottamaan hetkeksi yksittäispaikkoja, ennen kuin pääsimme taas oman perheen kesken vierekkäin. Seisomaan emme busseissa joutuneet kertaakaan. Huono puoli busseissa oli ruuhka-aikaan niiden hitaus. Alle kymmenen kilometrin matkaan hotellille saattoi bussilla mennä helposti puolitoista tuntia, joskus ylikin. Kerran poika laski ensimmäisen vartin jälkeen, että tällä vauhdilla matka hotellille kestäisi reilut kahdeksan tuntia... Näköalat bussin ikkunasta ovat kuitenkin metroon nähden aivan toiset, ja jollei ole kiire minnekään, on bussissa ihan hauska istuskella ja katsella paikallista elämänmenoa. Kadut ja kaistat olivat Lontoossa kaikki poikkeuksetta todella kapeita. Vanhoilla kaduilla sen hyvin ymmärtääkin, mutta myös uudet kadut oli kaikki tehty Suomalaisen mittapuun mukaan todella kapeiksi. Ei siinä bussilla mennessä useinkaan montaa senttiä jäänyt viereisillä kaistoilla meneviin. En kuitenkaan koko reissussa nähnyt ainottakaan kolaria, ja toisaalta äänimerkkiä käytettiin autoissa hyvin yleisesti aina kun tilanne näytti liian vaaralliselta.

Hotellille päästyämme halusi muu perhe (lähinnä poika) lähteä vielä shoppailemaan. Minä jäin hotellille lepuuttamaan kipeytynyttä lonkkaani, kun muut suunnistivat metrolla jossain lähistöllä olevaan Euroopan suurimpaan kauppakeskukseen. Minä olin jo kaikki tarpeelliset ostokseni tältä reissulta tehnyt (niin siinä vaiheessa luulin...). He löysivät sieltä lähinnä alennusmyynnissä olleita vaatteita. Minulla oli jo vaatteet, joten ei ollut tarvetta ostoksille. Heidän palattuaan oli kello jo melko paljon, joten ilokseni muu perhe suostui ehdotukseeni että menisimme lempibubiini illalliselle, joten ei kuluisi aikaa uuden paikan etsimiseen. Tilasin annoksen "All-days brunch". Annos oli lähes sama sama kuin Large Breakfast. Erona se, että tästä puuttui paahtoleipä ja paistetut herkkusienet. Tilalla oli ranskalaisia. Taattua hyvää syötävää, erittäin nopeasti pöytään tuotuna, vaikka paikka oli lähes täysi. Luovuin jälleen paistetusta tomaatin puolikkaasta, mutta nyt en saanut mitään vaihtareita...

Torstaina kävimme aamiaisella lempibupissani, ja lähdimme sen jälkeen kohti kuninkaan linnaa, ja siellä tapahtuvaa vahdinvaihtoa. Tungos oli niin kova, että emme hirveästi mitään nähneet, mutta tulipa ainakin oltua paikalla. Sen jälkeen menimme Westminster Abbeylle, joka oli yllätykseksemme kiinni. Katselimme sitä sitten ulkoapäin, samoin kuin siinä lähes vieressä ollutta Big Beniä. Sen jälkeen jatkoimme Metrolla St Paul`s Cathedraliin, jonne pääsimme pääsymaksun maksettuamme myös sisälle. Ihan vaikuttavan iso ja hieno laitos. Muu perhe kiipesi myös torniin (yli 500 porrasta per suunta). Minä jätin sen väliin. Liikkumiseni oli jatkuvien lonkka- ja selkäsärkyjen vuoksi muutenkin riittävän vaivalloista, joten en halunnut ottaa enää riskiä kipeytyvästä polvesta.

Hotellille palattuamme halusi poika lähteä shoppailemaan hiukan kauempana (vyöhyke 4) olevaan outlet kauppakeskukseen. Ilmoitin taas jääväni hotellille elpymään. Minun ja vaimon matkakorteissa (viikon voimassa) oli rajoituksena kelpoisuus vyöhykkeillä 1 ja 2. Tähän asti se oli riittänyt (hotellimme oli vyöhykkeellä 1), mutta nyt vaimo joutui ostamaan erillisen edestakaisen lipun tuota reissua varten. Ei se kuitenkaan kovin montaa puntaa maksanut. Kello oli sen verran paljon, että sovimme heidän käyvän illallisella reissunsa aikana, ja minä kävisin sitten syömässä itsekseni omaan tahtiini. Minulla oli luonnollisesti ruokapaikan osoite kirkkana mielessäni, eli siis lempipubiin mars. Olimme käyneet kevyellä lounaalla Paulin Katedraalin jälkeen sen vieressä olleessa kahvilassa nimeltä Paul (yllättäen pojan toivomus...), joten minulle tuli nälkä jo seitsemän aikoihin. Pettymys oli suuri, kun lempipubiini päästyäni sieltä ei löytynyt ainottakaan vapaata pöytää. Oli siellä toki joitakin vapaita paikkoja joissakin neljän hengen pöydissä, mutta en sitten kuitenkaan lähtenyt tankeroenglannillani kyselemään että voisiko siihen istahtaa syömään.

Suunnistustaitoni ei ole kovin hääppöinen, joten valitsin yhden kadun, jota päätin jatkaa sen verran pitkälle mihinkään kääntymättä, että löydän ruokapaikan. Ensimmäiseksi vastaan tuli Chips and Fish paikka, josta ajattelin että ok, täytyyhän tuokin kertaalleen testata. Siinä oli pihalla pitkä melko huteran näköinen pöytä ja penkit, jossa istui ihmisiä syömässä kertakäyttöastioista kertakäyttövälineillä kaikki samaa, fish and sips annosta. Marssin ovesta sisälle, ja jäin hetkeksi ihmettelemään sisällä olevaa ravintolahuonetta, jossa ei ollut ainottakaan asiakasta. Palasin sitten heti ovensuussa vasemmalla olleen tiskin ääreen, jonka takana joku hemmo kokin vaatteissa hääräili. Tiskin vieressä asiakkaiden puolella oli joku tarjoilijan näköinen nuorehko naishenkilö tiskiin nojailemassa. Sanoin (ainakin oli tarkoitus) että jotain syötävää tarttis saada. Kokin näköinen sanoi että Chips and Fish varmaankin. Tarjoilija naureskeli ja sanoi jotain jota en ymmärtänyt. Kokki katseli meitä ja kysyi olemmeko keskenämme ennestään tuttuja. En myöntänyt. Tilasin siis Chips and Fish annoksen ja tuopillisen Stella Artois olutta. Oluen sain mukaani, ja ruoka luvattiin tuoda ulos pöytään hetken kuluttua. Ulkona sitten katselin heidän mainostauluaan, jossa kerrottiin tuon annoksen edullinen Take Away-hinta. Päädyin siihen johtopäätökseen, että veroja tässä kierrettiin. Olin ravintolan ulkopuolella "tilapäisesti kyhätyllä" penkillä syömässä annostani, joka tuotiin minulle ruskeassa paperipussissa. Arvoitukseksi minulle jäi käytettiinkö ravintolan sisällä olleita pöytiä koskaan. Entä mitä joku verotarkastaja olisi sanonut siitä, että olueni oli kuitenkin lasisessa lasissa, jota ei varmaankaan ollut tarkoitus ottaa mukaan.

Taidanpa taas katkaista tarinan tähän, ja kertoilla loppumatkan tapahtumat seuraavassa kirjoituksessa. Tässä jossain lähipäivinä, kunh muilta lomakiireiltäni ehdin.