Lapset ottivat parin päivän syyslomaansa päivän pidennyksen, ja me vanhemmat järjestimme riittävästi vapaata, joten pääsimme lähtemään reissuun tiistaina koulun ja töiden jälkeen. Tiistainakin pidimme kaikki vähän lyhyemmän päivän, jotta ehdimme viedä Timin (Shetlanninlammaskoira) omaan "remmiräyhääjä" koulutukseen. Yksityinen oppitunti oli Pitäjänmäessä klo 14.30 alkaen. Ideana oli se, että tuon koulutustunnin jälkeen jatkamme matkaa Pitäjänmäestä suoraan Kolille, ettei menisi ihan puolille öin tuo Kolille saapumisemme.

Helsingistä pääsimme siis lähtemään aikamoisessa ruuhkassa töistäpaluu liikenteen joukossa. Mutta kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa alkoi matka edetä vähän vauhdikkaammin. Tulimme itäistä reittiä, minkä kautta on tullut harvemmin kuljettua. Reitillä oli esimerkiksi Kotka, Lappeenranta ja Imatra. Ja myös Rautjärvi. Paikkakunta joka mainitaan passissani. Olen siis siellä syntynyt. Sitten jatkoimme Joensuuhun, josta ei Kolille enää kovin paljon ollut matkaa. Pidimme yhden lyhyen vessatauon, ja yhden lähes tunnin ruokatauon. Perillä olimme illalla vähän ennen kymmentä. Kovasti oli silloin jo pimeää ja sumuista, lämpötila -1 astetta. Tienpinta oli onneksi kuiva, joten ei tullut kesärenkaiden kanssa mitään ongelmia.

Perille päästyämme jouduimme pimeässä ja sumussa jonkunaikaa etsiskelemään, että mikäs näistä rakennuksista oikein on se hotelli, ja mistähän löytyisi ovi respaan. Lopulta kun sitten respan löysimme, oli siellä lappu luukulla että respa on tältä päivältä suljettu. Oli siinä kuitenkin yöpäivystäjän puhelinnumero. Jos olisin ollut yksin liikkeellä, ei siitä tietenkään mitään apua olisi ollut, mutta nythän meitä oli koko perhe liikkeellä, joten puhelinkin löytyi. Pikaisesti Sanna sitten kipittikin siitä respan viereisestä ravintolasta toivottamaan meidän karjalanmurteella tervetulleiksi. Saimme häneltä huoneidemme avaimet, ja kovasti ystävällisesti hän kyseli että olimmeko nälkäisiä, keittiö kun menisi kymmeneltä kiinni, mutta vielä ruokaa saisi, jos haluaa. Emme kuitenkaan enää ruokaa kaivanneet. Minä lupasin kuitenkin tulla hetken päästä iltakaljalle, ja sitä kuulemma saisi puoleen yöhön asti, jolloin ravintola menisi kiinni.

Meidän oli alunperin tarkoitus ottaa yksi sviitti koko perheelle, mutta sitten siinä vaiheessa kun ilmoittelimme että meillä on myös koira, ei enää ollut vapaana sellaista sviittiä mihin koirankin saisi tuoda. Päädyimme sitten ottamaan kaksi viereistä normaalihuonetta. Toiseen majoittuivat lapset, ja toiseen minä vaimon ja Timin kanssa. Hotelli sijaitsee ylhäällä, lähellä Kolin huippua, eikä hotellin vieressä ole parkkipaikkoja. Parkkipaikat ovat hiukan alempana rinteessä, josta sitten pääsee tietä, portaita tai kiskohissiä käyttämällä hotellin viereen. Auton lastaus ja purku on kuitenkin hotellin vieressä mahdollista, mutta sen jälkeen auto piti viedä alemmas parkkipaikalle. Raidehissi on toiminnassa klo 07.00-22.00, mutta Sanna lupasi ettei ihan vielä sulje hissiä, jos haluamme tulla sillä ylös auton alas vietyämme. Teimme kuitenkin niin, että vaimo ajoi auton Timin kanssa alas, ja tuli sitten tietä myöten takaisin, jotta koira sai siinä samalla pienen iltalenkin ennen nukkumaan menoa. Poika halusi hissiä kokeilla, joten hän meni sillä alas parkkipaikalle, ja tuli sitten myös kävellen takaisin.

Minä siinä sitten suoriuduin iltakaljalle jo sillä aikaa kun vaimo vei autoa parkkiin. Ravintolassa ei ihan hirveää tungosta ollut. Yhdessä pöydässä oli minun lisäkseni kaksi asiakasta. Baaritiskin takana oli Sanna ja yksi nuori mies. Kylmä olut maistui pitkän ajorupeaman jälkeen oikein hyvälle. Kun sain kaljani juotua, tuli poika kertomaan ettei vaimon avainkortti toiminut. Palattiin sitten yhdessä ravinteliin kysymään löytyisikö asiaan apua. Paikalla ei ollut kuin tämä nuori mies, joka ei osannut asiassa auttaa. Sanna oli kuulemma mennyt juuri sitä raidehissiä sulkemaan, mutta tulisi kyllä pian. Häntä odotellessamme otin sitten toisen iltaoluen, ja pojalle cokista jäillä. Hanaolutta tilasin, mutta sitä ei tullut kuin kolmasosa tuopillista, kun sitten säiliö loppui. Mutta ei hätää, tämä avulias nuori mies kipaisi viereisen (jo suljetun) kahvion hanasta hakemassa täyden tuopin. Siinä sitten kun pojan kanssa istuimme pöydässä, toi hän minulle veloituksetta myös sen alkuperäisen vajaan tuopin. Selitti että sehän olisi ihan selkeää alkoholin väärinkäyttöä, jos hän sen viemäriin kaataisi. Olin samaa mieltä, ja lupasin huolehtia ettei tällaista vahinkoa pääsisi tapahtumaan.

Pian Sanna sitten tulikin takaisin, ja hoiti vaimolle uuden avainkortin. Sanoi että ne menevät helposti sekaisin, jos joutuvat samaan taskuun kännykän kanssa. Siinä respan yhteydessä oli iso kaksipuolinen teline täynnä aitoja Reino merkkisiä jalkineita. Kaikkia kokoja ja monia värejä. Ajattelin ensin että ovat siinä myytävänä, joten menin lähemmäs katselemaan, sillä tarvitsisin yhdet reiskat lisää. Huomasin siinä sitten kuitenkin ison lapun, jossa kehoitettiin ottamaan siitä lainaksi hotellivierailun ajaksi reiskat vapaasti omaan käyttöön. Aivan erinomaista palvelua! No minulla oli tietysti yhdet reiskat mukana, mutta vaimo ja lapset siitä sitten valitsivat itselleen sopivan kokoiset reiskat.

Keskiviikkoaamuna menin aamupalalle heti seitsemältä. Oli sen verran nälkä, enkä saanut enää nukutuksi. Aamupala oli todella monipuolinen. Normaalijuttujen lisäksi löytyi muun muassa käsintehdyn näköisiä karjalanpiirakoita ja munavoita, perunalastuja ja niihin dippikastiketta, sekä suklaalähde. Terveellisen näköisiä juttujakin oli runsaasti, en niihin sen kummemmin tutustunut, mutta tarjolla näytti olevan esimerkiksi kokonaisia sitruunoita....

Kymmenen aikoihin kun perheen muutkin jäsenet olivat käyneet aamupalalla, lähdimme patikoimaan. Kiipesimme ensin tuossa melko lähellä olevalle Ukko Kolin huipulle. Maisemia ei hirveesti näkynyt, sillä oli melko sumuista. Patikoimme sen jälkeen noin kolmen kilometrin päässä olevan jonkun toisen (muistaakseni Mäkrävaara) vaaran huipulle. Metsässä oli hyvä kulkea, kun ei ollut liian kuuma, mutta ei myöskään satanut. Lämpötila oli nollan molemmin puolin. Aina jossain vaiheessa ylöspäin mennessä huomasi että puut ovat kauniissa kuurassa, kun sitten taas alemmas tullessa oli selkeästi lämpötila plussan puolella.

Kolmisen tuntia ulkoilimme, ja tulimme sitten hotellille takaisin. Söimme vähän välipalaa, jonka jälkeen vaimo ja lapset lähtivät hotellin yhteydessä olevaan kylpylään polskuttelemaan. Me jäimme Timin kanssa hotellihuoneeseen huilaamaan. Katselin Netflixiä läppäriltä, jonka yhdistin kaapelilla hotellin telkkariin. Hyvin näkyi. Illalla kävimme syömässä hotellin ravintolassa. Nyt siellä oli vähän enemmän porukkaa, mutta silti vähintään puolet pöydistä oli koko ajan tyhjillään. Ruoka oli ihan hyvää, mutta melko kallista. Ruokailun jälkeen sitten aika pian tuli mentyä nukkumaan.

Torstaiaamuna kävin taas aamupalalla itsekseni joskus puoli kahdeksan aikoihin. Muu perhe kävi sitten myöhemmin, joskus yhdeksän jälkeen. Kymmenen jälkeen lähdimme taas koko perhe patikoimaan. Suuntasimme tällä kertaa alaspäin, eli menimme pitkin merkittyä vaellusreittiä Pielisen rannassa olevaan satamaan. Tarkoituksena oli että vaimo ja lapset vuokraisivat siellä olevasta liikkeestä maastopyörät. Liike näytti kuitenkin olevan kiinni. Soittamalla matkailuneuvontaan selvisi että se liike on tähän aikaan vuodesta "puolittain kiinni", mutta että sinne kannattaa soittaa, jos vaikka hyvinkin sieltä kuitenkin saisi pyöriä vuokralle. No sinne soittaessa meni puhelu vastaajaan, ja sieltä tuli joku automaattinen tekstiviesti, että kyseinen henkilö on kokouksessa. Siinä sitten vähän ihmeteltiin mitä tehtäisiin ja katseltiin satamaa, kun huomattiin joku henkilö sen liikkeen pihassa autoa lastaamassa. Hänen kanssaan keskustellessamme hän kertoi että hotellimme suksivarastossa on kaksi heidän pyöräänsä, joita voi käydä katsomassa, ja lähinnä testaamassa että ovatko liian isoja tyttärelle. Jos tuntuu sopivilta, he toisivat illalla yhden pyörän lisää, ja ne olisi sitten perjantain käytettävissä. Näin teimme, pyörät olivat myös tyttärelle sopivia, joten ne sitten vuokrattiin.

Torstaina tuon aamupäivälenkin jälkeen kävimme syömässä vähän välipalaa, ja totesimme että ulkona oli alkanut yllättäen paistaa aurinko, vaikka sääennusteen mukaan piti olla koko viikko pilvistä. Lähdimme siis taas tuohon läheiselle Ukko Kolin huipulle, sillä nyt sieltä näkyi maisemat hienosti. Edellisenä päivänä näkyi vain sumua. Sieltä sitten jatkoimme tuohon melkein vieressä olevaan luontokeskukseen, jossa oli yllättävänkin paljon nähtävää. Oli useitakin kosketusnäytöllisiä isoja näyttöjä, joista pääsi tutustumaan paikalliseen eläimistöön ja kasvistoon. Sitten oli sellainen eräänlainen luola, johon voi valita takaseinän kokoiselle näytölle erilaisia parin minuutin mittaisia elokuvia. Yläkerrassa oli vielä reilun kokoinen elokuvateatteri (paikkoja arviolta parisensataa) jossa meille neljälle näytettiin yksityisnäytäntönä (kun ei paikalla muita asiakkaita ollut) 15 minuuttia kestävä eri filmijuhlilla palkittu Mustarinta niminen lyhytelokuva, joka kertoi Kolin luonnosta.

Ennen iltaruokailua kävivät lapset vielä testaamassa vuokrapyöriä, ja vaimo lenkillä Timin kanssa. Minulla oli sen verran lonkka kipeytynyt, että jäin huoneeseen huilaamaan, ja katsomaan taas jakson Netflixistä.

Perjantaina minä lähdin aamulla yhdeksän jälkeen Timin kanssa kahdestaan patikoimaan. Menimme jälleen pitkin merkittyjä vaellusreittejä, kohteena tällä kertaa Kolin kylä. Sää oli jälleen ihan mukava, pilvipoutainen ja pari astetta lämmintä. Noille huipuille ja vaaroille kun patikoitiin, tuli ihmisiä vähän väliä vastaan. Mutta tuonne alaspäin sai mennä ihan rauhassa. Yksi täti tuli vastaan heti alkumatkasta, mutta sen jälkeen ei ihmisiä näkynyt ennen Kolin kylää. Matkaa sinne oli kolmisen kilometriä. Mukava sinne oli koiran kanssa pikkuhiljaa tallustaa pitkin metsäpolkuja.

Sinne kylään päästyämme hetken katselimme ympärillemme, ja lähdimme sitten kapuamaan takaisin. Menomatka oli ollut vuoronperään alamäkeä ja tasaista, takaisintullessa oli siis edessä tasaista ja ylämäkeä. Siinä sitä alkoi sitten taas tuntua pikkuhiljaa loppua kohti, että kyllä tämä patikointikin ainakin meikäläiselle käy ihan kuntoilusta.

Reitti kulki yhden pienen matkailumaja yrityksen pihan poikki. Mennessä jo huomasin että pihan perällä on koiratarha, mutta koiria ei näkynyt. Takaisin tullessa meitä rupesi joku koira haukkumaan jo ennen pihaan pääsyämme. Lähemmäs tullessamme huomasin että siinä pihassa oli hiukan Timiä isompi koira irrallaan meitä haukkumassa. En kuitenkaan keksinyt mitään vaihtoehtoista reittiä, joten jatkoimme matkaa kohti pihaansa vartioivaa koiraa. Timiä kielsin haukkumasta, ja se ihmeekseni kyllä hyvin tottelikin. Kohdalle päästyämme Tipi tuli sitten Timiä haistelemaan, ja ne siinä sitten yllättävän sopuisan näköisesti keskenään vähän leikkivätkin, vaikka Timin pidin koko ajan kytkettynä. Tipin emäntä sitten tuli siihen koiraansa komentamaan, ja kertoi että se on nuori uros. Tuo nuoruus ehkä selittää sen, että Timi suhtautui siihen niin suopeasti.

Muu perhe meni aamupäivällä pyöräilemään vuokrapyörillä. Hekin kävivät Kolin kylässä, mutta olivat sen verran myöhemmin liikkeellä, että emme toisiimme törmänneet. Pojalla oli varattu aika hierojalle kello 12.00. Hänellä on toisessa polvessa eräänlainen rasitusvamma, johon hierontakin auttaa. Samoin fysioterapia, jossa hän käy lähetteellä käsittääkseni viisi kertaa. No joka tapauksessa pojan hieronnan jälkeen syötiin vähän välipalaa, ja sen jälkeen vaimo lähti noin 20 kilometrin pyöräilylenkille, lapset pyöräilivät vähän vähemmän, ja minä ihan vaan huilailin Timin kanssa hotellihuoneessa. Minulla oli lonkka aamulenkillä taas sen verran kipeytynyt, ettei tehnyt mieli enää patikoimaan. Minun rentoutumiseeni riittää kyllä ihan mainiost välillä myös Netflix ja pari hyvää kirjaa. Muu perhe meni sitten vielä iltapäivällä neljän aikoihin uudelleen hotellin kylpylään rentoutumaan. Minä jatkoin omaa rentoutumistani hotellihuoneessa.

Illalla ravintolassa syödessämme totesimme, että nyt oli sitten vissiin alkanut pääkaupunkiseudun syyslomat. Paikka oli lähes täysi. Palvelu pelasi kuitenkin hyvin, ja ruoka oli edelleen hyvää. Tytärtä vaille kaikki keksimme edelleen listalta jotain uutta hyvää syötävää. Tähän aikaan vuodesta ei missään lähistöllä ollut ravintoloita auki, joten tässä samassa ravintolassa piti käytännössä joka päivä syödä. Tämä oli varmaan myös se syy, miksi he pystyivät pitämään listallaan varsin korkeat hinnat. Perheen iltasyöminen maksoi päivittäin yli 200 euroa. Onneksi siitä sai varsin tuntuvan henkilökunta-alennuksen, jonka jälkeen maksettavaa jäi kuitenkin vain vähän alle 200 euroa.

Lauantain aamupalalla oli myös jo heti seitsemän jälkeen lähes ruuhkaa. Alunperin meidän piti olla Kolilla sunnuntaihin asti, mutta alkoi tuntua että ihan hyvä aika oli lauantaina poistua maisemista (kauniista sellaisista..). Syynä oli jälleen tämä Timin koirakoulu, jossa oli sunnuntaina seuraavat oppitunnit.

Lauantaina pääsimme ajamaan kohti kotia noin 20 yli kymmenen aamulla. Yhden ruokatauon pidimme Heinolan ABC:llä. Kotona olimme noin 16.20. Tulimme nyt hiukan eri reittiä kuin mennessä, eli vähän lännempää. Tulimme mm. Mikkelin kautta. Alussa menimme melko pieniä teitä, joita ei olisi ollut mukava mennessä pimeässä ja sumussa ajaa. Eli hyvin oli poika reittimme suunnitellut. Lopussa oli melko tylsistyttävä Lahden moottoritie, mutta sitä myöten matka kuitenkin sujui joutuisasti. Reissussa on aina mukava olla. Mutta kyllä se toisaalta on aina mukava myös päästä reissusta kotiin. Nyt on sauna lämmin, ja huomenna vielä vapaapäivä. Eli kaikki hyvin.