Halukkaita tällä vuodelle?
Ehdotettu viikko 34.
Löytyykö halukkaita? Voitaisiin ruveta pikkuhiljaa hakemaan sopivaa ajankohtaa, ja alustavia ilmottautumisia.
Minulla on aikaa, minulle sopii kaikki.
Nyt kaivataan kannanottoja, ehdotuksia ajankohdan suhteen, ja alustavia suunnitelmia reitistä. Perinteinen Varanger- Porsanger? Lofootit?
Varmaankin kannattaisi lyödä lukkoon ensin ajankohta. Töissä tai koulussa käyville se on varmaan melko oleellinen tieto.
Entä siirretäänkö tämä keskustlu hienolle Vuono-sivustollemme, vai mitenkä jatketaan.
Minulle tosiaan sopii kaikki, mutta kertokaa mielipiteitä, niin saadaan tämä asia rullaamaan eteenpäin.
Nimimerkillä minä ainakin lähden, kuka tulee mukaan?
]]>Ensimmäisen viikon aikana alkoi jo pikkuhiljaa muodostua tietty rauhallinen rytmi päivälle. Aamulla nukutaan niin pitkään kuin nukuttaa, ja sitten rauhalliseen tahtiin kahvinkeittoon. Reilu aamupala tulee aina syötyä, sillä sitä sitten jaksaa vähintään puoleen päivään asti.
Sanomalehteä tänne ei tule. Radio tuossa näkyy olevan, mutta en ole sitä kertaakaan avannut. Läppärillä tulee netistä vähän uutisia katseltua, jotta pysyy edes hiukan kärryillä maailmanmenosta.
Aamupäivällä lähden sitten yleensä parin tunnin patikointiretkelle. Useimmiten lähden tästä mökiltä Rakkavaarantien vieressä kulkevaa kävelytietä pitkin kohti Koillisrinteillä olevaa Draivia.
Eilen keskiviikkona näytti koillisrinteelle tulo tällaiselta. Siitä sitten jatkuu reittini kohti Jäkälälakea.
Tämä osuus menee lähinnä pienen suon poikki. Tässä yleensä aina tuulee. Seuraavaksi tulee vastaan risteys, josta valitaan kuljetaanko kohti Levikeskusta tasaisempaa reittiä hiihtoladun lähistöllä, vai mennäänkö tunturin rinnettä pitkin hiukan vaihtelevampaa maastoa. Tuon helpomman reitin menin vain kertaalleen. Siinä häiritsi lähinnä se, että latu + hiihtäjät olivat liian lähellä. Ei metsässä kuulu nähdä muita ihmisiä. Näihin opaskyltteihin ei kannata aina täysin luottaa. Reitti Draivin ja Levikeskuksen välillä on tämän opasteen mukaan 2,8 km. Riippumatta siitä menetkö suoraan, vai kierrätkö tunturin kylkeä pitkin...
Matka jatkuu Jäkälälaki rinteen vierestä metsään. Jäkälälaki oli keskiviikkona suljettu. Lumivyöryvaara ilmeisesti syynä.
Sitten alkaa se varsinainen metsäosuus, mikä on kierroksellani kaikkein mukavinta. Matkan varrella on monenmoisia hauskan näköisiä puunkäkkyröitä. Tässä niistä yksi.
Näillä paikkeilla on reitin suurimmat nousut. Viimeistään tässä vaiheessa huomaa kyllä että tämä tälläinen rauhallinenkin patikointi käy kyllä kuntoilusta. Ainakin meikäläiselle, kun ei tuota kuntoilua tule juurikaan muuten harrastettua. Tämä metsätaival oli aina todella rauhallinen ja rentouttava. Täysi hiljaisuus, ei kertaakaan tullut ketään vastaan, ja ilma oli todella raitista hengitellä. Reilun kilometrin kun on metsässä tarponut, tulee vastaan seuraava opaskyltti. Nyt on Levikeskukseen matkaa enää 2,7 kilometriä...
Tämän kyltin kohdalla on kierrokseni suunnilleen puolivälissä. Ainakin ajallisesti. Eli tässä vaiheessa on kulunut suunnilleen tunti mökiltä lähdöstä. Nyt ollaan myös suunnilleen korkeimmalla kohdalla, mihin tämä polku vie. Läheskään tunturin laelle asti ei nousta, mutta hiukan kuitenkin korkeammalle, kuten tästä kuvasta varmaan huomaa.
Polku on paikoin melko vaikea maastossa hahmottaa, koska sillä tuntuu olevan tosi vähän kulkijoita. Pienen yöllisen lumisateen jälkeen olen aina ollut ensimmäinen kulkija. Aikaisempina vuosina kun olen samaa reittiä hiihtoloman aikoihin kulkenut, on se ajettu moottorikelkalla päivittäin. Silloin on selkeästi nähnyt, mistä reitti kulkkee. Nyt ei ole kelkalla ajettu täällä oloni aikana tätä reittiä kertaakaan. Välillä joutuu suunnistamaan vain puihin laitettujen nauhojen mukaan. Niitä tosin on onneksi riittävän tiheässä.
Kertaalleen kuljin tämän reitin vaihtelun vuoksi myös toiseen suuntaan. Silloin eksyin väärälle polulle, mutta melko pian huomasin että reitti ei tunnu tutulta, ja palasin takaisin. Olisihan sitä tietysti heti pitänyt tämän opasteen kohdalta tajuta kääntyä oikealle...
Tämä seuraava kyltti ehkä kertoo suunnilleen totuuden siitä, kuinka pitkä matka on tarpoa metsää myöten Draivista Levikeskukseen.
Loppumatka tästä ihmisten ilmoille on sitten jo selkeämpää reittiä. Siinä on ollut kulkijoita enemmän, sillä moni tekee ilmeisesti vain pikkulenkin metsän puolella ja palaa sitten samantien Levikeskukseen. Metsästä pois tulon jälkeen, olen useimmiten kulkenut takaisin Rakkavaaran tielle uutta Ylälevintietä myöten. Se oli vasta rakenteilla silloin kun viimeksi olin Levillä poikani ja siskoni kanssa. Nyt tie näyttää näin hienolta.
Tämä tie yhtyy liikenneympyrässä Rakkavaarantiehen, jota kuljetaan kunnes tienviitta osoittaa Metsärakkaa.
Sitten onkin mökki jo siinä ihan kohdalla, ja päivittäinen kahden tunnin kierros on tullut taas tehtyä.
Iltapäivällä minulla on ollut usein ohjelmassa Netflixin katselua. Telkkaria en ole muuten avannut, mutta tähän tarkoitukseen se on ihan mukava olemassa.
Ruokapuoli on hoitunut melko pitkälle valmiiden einesten tai hernekeiton voimalla. Hernekeitto on ihan hyvää, kunhan laittaa sinne joukkoon esimerkiksi palvikinkun palasia. Ja mausteeksi tietysti reilusti sinappia. Kertaalleen tein kyllä ihan oikein ruokaakin. Tein makaronilaatikkoa. En laittanut joukkoon jauhelihaa, vaan kahta lajia tonnikalaa ja reilusti pannussa kuullotettua sipulia. Päälle vielä pussillinen juustoraastetta, niin hyvää tuli. Annos oli sen verran iso, että siitä riitti syömistä moneksi päiväksi.
Vapun aikaan oli täällä mökillä myös 15-vuotias poikani. Hän oli torstaista maanantaihin. Hyvin meillä aika kului yhdessäkin. Aamupala oli aamuisin 8.30, kun niin sovimme. Minuutilleen oli poika aina ylhäällä ilman herättelyä silloin kun oli sovittu. Aamupalan ja aamutoimien jälkeen vein hänet aina autolla haluamaansa rinteeseen puoli kymmenen aikoihin, jolloin rinteet avautuivat. Silloin aamulla oli kuulemma mukavinta lasketella, kun ei vielä ollut jonoja hisseihin. Melko paljon täällä olikin Vapun aikaan väkeä. Nyt Vapun jälkeen on selkeästi porukka vähentynyt. Iltapäivällä sitten jossain vaiheessa tuli poika skibussilla takaisin mökille. Sovimme aina etukäteen milloin viimeistään olen tullut takaisin patikoimasta, mökkiin kun on vain yksi avain, jonka minä pidin mukanani.
Illalla oli ohjelmassa joka toinen ilta saunominen ja joka toinen ilta menimme ravintolaan syömään. Perjantaina kävimme Ämmilässä, jossa söimme molemmat poroa. Poika poronkäristystä ja minä pariloitua poron maksaa. Hyvää oli molemmat. Sunnuntaina, joka oli Vappuaatto, kävimme Pihvipirtissä syömässä poronfilee pihvit. Illallismenuun kuului myös alkuruuaksi kalaherkkuja hilepöydästä ja jälkiruuaksi pannacotta. Tuli kyllä maha oikein kunnolla täyteen.
Vapun aikaan tuli myös formulakisat, ja olin etukäteen hiukan huolissani miten saan ne täällä mökillä näkymään. Mutta homma sujui hienosti, sillä pojalla oli Telia TV:n tunnukset, joilla formulat pääsi netin kautta katsomaan suorana. Läppäristä telkkariinhan minulla olikin jo piuha valmiina. Katselin kisojen lisäksi myös kaikki muut lähetykset harjoituksista sekä aika-ajoista suorana. Kannatti katsoa. Oli suomalaisittain erinomainen kisaviikonloppu.
Läppäri nettitikulla on kätevä olemassa mökkiolosuhteissa. Tosin minulla on tämän tietotekniikan kanssa ollut muutaman kerran ongelmia, kun en ole siinä mikään kovin näppärä. Ennen vappua olleella viikolla yhtenä aamuna ilmoitti nettitikku tarvitsevansa päivityksen. No mikäs siinä, päivitetään, ajattelin. Päivitys lähtikin hyvin alkuun, mutta sitten nettiyhteys katkesi ja päivitys jäi kesken. Sillä seurauksella että en enää päässyt nettiin. Siinä sitä sitten rupesin yrittämään tietokoneen kanssa monen moista temppua, että saisin sen taas nettiin yhdistettyä. Yritin poistaa sen kesken jääneen päivityksen, jotta se toimisi taas kuten ennen sitä päivitysyritystä. Ei onnistunut. Yritin siinä keksiä ja kokeilla vaikka mitä, mutta ei onnistunut. Keitin aamukahvit ja jatkoin yrityksiä ilman tulosta. Kävin välillä patikoimassa parin tunnin lenkkini, ja siellä metsän rauhassa sitten pikkuhiljaa keksin miten saan tämän ongelman ratkaistua. Monivaiheinen ja minulle mutkikas suunnitelma, jonka kuitenkin onnistuin toteuttamaan. Eli kuusi tuntia sen jälkeen kun nettiyhteyteni oli katkennut, olin jälleen tuon samaisen nettitikun kanssa netissä. Huokasin syvään ja olin tyytyväinen itseeni.
No seuraava tietotekniikan ongelma tuli, kun olimme pojan kanssa lähdössä Ämmilään syömään, ja päätin sulkea siksi aikaa läppärin. Näytöllä luki että "päivitä ja sammuta". Pakko kai se sitten on, ajattelin, ja painoin nappulaa. Sanoin vielä pojalle että saapas nähdä saadaanko läppäriä enää auki, kun oli niin huonoja kokemuksia nettitikun päivityksestä. Ja niinhän siinä sitten taas kävi, että kun syömästä tultuamme avasin läppärin, oli se jumissa. Näytöllä luki "Lenovo", eikä se reagoinut mihinkään. No reilut pari tuntia siinä sitten taas taisteltiin, mutta saatiin kuin saatiinkin taas laitteet pelittämään. Pojasta oli suuri apu, ja ilman häntä saattaisi läppäri olla edelleen jumissa.
No seuraava haaste oli saada tässä tarinassa näkyvät kuvat näkymään. No minun näytölläni ne nyt ainakin näkyvät, en tosin tiedä näkyykö kenenkään muun näytöllä. Toivottavasti. Vierähti minulta nyt kuitenkin eilen kolmisen tuntia siihen että ainakin voin toivoa niiden näkyvän.
Yksi mihin minulla niin täällä mökillä kuin kotosallakin on mennyt aikaa on Forge of Empiresin pelaaminen. Se on ilmainen online strategiapeli, jota voi pelata joko tietokoneella tai mobiililaitteilla. En ole koskaan ennen mitään tälläistä tietokonepeliä pelaillut, mutta tähän olen jäänyt vähän koukkuun. Sen pelaamiseen menee jokunen tunti päivittän. Tosin vaihtelevasti. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Se on toisaalta melko yksinkertainen ja toisaalta melko mutkikaskin peli. Kantapään kautta olen pikkuhiljaa sitä opetellut, ja tiedän etten vieläkään pelin kaikkia osa-alueita hallitse. Sain pojankin innostumaan tätä samaa peliä pelailemaan, ja muutaman päivän pelailtuaan hän pystyikin jo minua joissakin jutuissa neuvomaan. Pelaan peliä nimellä Sohlo. Jos satutte sinne eksymään, niin käykäähän kaupungissani, joka on nimeltään Rennonperä.
Myös nettipokeri vie varsinkin iltaisin oman aikansa. En ole vielä pystynyt pitkässä juoksussa kääntämään peliäni voitolliseksi, vaan olen ahkerasta yrittämisestä huolimatta jäänyt pikkuhiljaa tappiolle. Isoista summista ei ole kyse, mutta ne muutamat kympit jotka olen tappiolla, olisi kiva olla voitolla. Pyysinkin jo konsultointiapua, joten katsotaan josko sen avulla saisin pelini pyörimään oikeaan suuntaan.
Ylihuomenna on sitten edessä taas ajomatka takaisin etelään. Hiukan on jo nyt haikea mieli, kun joutuu lähtemään. Mutta pääseehän tänne taas joskus takaisin. En taida uskaltaa lauantaiaamuna lähteä liikkeelle ihan yhtä aikaisin kuin tänne päin tullessani. Tämä sen vuoksi että pimeällä on porojen huomaaminen vielä vaikeampaa kuin päivänvalossa. En todellakaan haluaisi päättää mukavaa reissuani porokolariin, joten ainakin yritän malttaa odottaa aamulla sen verran että alkaa vähän tulla päivänvaloa. Varmaan keittelen myös aamukahvit ennen lähtöä, sillä tässä ei ennen Rovaniemeä ainakaan ole mitään paikkaa mihin voisi poiketa aamupalalle. Auton tankkasin jo valmiiksi tuossa S-Marketin pihassa olevalla automaatilla. Sen puolesta voisi matkustaa vaikka yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta ehkä sitä joutuu pari vessataukoa kuitenkin pitämään. Illansuussa on tarkoitus kuitenkin olla kotosalla sellaiseen aikaan, että pääsee vielä kotisaunan lämmitykseen. Vaikka tämän mökin sähkösauna onkin ihan kohtuullisen hyvä, niin kyllä sitä kuitenkin paremmat löylyt saa omassa puulla lämmitetyssä saunassa.
]]>
Olen nyt ollut vuorotteluvapaalla jo lähes kolme viikkoa. Silti tuntuu, että tästä Levin lomasta se varsinaisesti nyt sitten alkaa. Kun vuorotteluvapaalle jäämiseni viime vuoden loppupuolella varmistui, oli ensimmäinen asia minkä tein, varata mökki Leviltä. Viime vuosi kun jäi väliin, otin mökin samantien kahdeksi viikoksi. Varasin tämän tutun mökin, Noitalevin, koska nyt ainakin tiesin mitä sain. Sitäpaitsi mielestäni tämä mökki on ihan hyvä, varsinkin hinta/laatu suhde on ihan kohdallaan. Tämä on ihan perusmökki, mutta hintaluokkaansa nähden normaalia tilavampi. Sänkypaikat löytyy kymmenelle, lisäksi on vielä pienellä parvella 10 cm paksuja patjoja vino pino. Mökissä on neliöitä 126, internetyhteyttä ei ole, mutta ainakin tuolla meidän nettitikulla pelittää 4g ihan kiitettävästi. Levikeskukseen tästä on matkaa alle kaksi kilometriä, ja Skibussi pysäkki on tuossa sadan metrin päässä.
Vuorotteluvapaani on tähän asti sujunut tosi hyvin. Eniten on yllättänyt kaksi asiaa: ajan nopea kuluminen ja ero nukkumisessa aikaisempaan verrattuna.
Aika kuluu tosi nopeasti. Alan pikkuhiljaa ymmärtää eläkeläisiä, joilla on jatkuvasti kiire, ja jotka eivät sen vuoksi ehdi tehdä mitään. Minä olen tietoisesti välttänyt kiirettä, ja ehkä sen vuoksi aika meneekin niin nopeasti että tuntuu ettei ehdi tehdä mitään. En kuitenkaan ota siitä stressiä, sillä nyt minulla on aikaa olla tekemättä mitään. Lähinnä vaan ihmettelen että mihin se aika katoaa ihan itsellään. Pari esimerkkiä. Töissä ollessani minulla oli tapana katsella päivittäin Netflixiä. Vähintään jakso jotain sarjaa töiden jälkeen, usein kaksikin. Nyt olin ollut vuorotteluvapaalla lähes kaksi viikkoa, ennen kuin avasin Netflixin ekan kerran... Ja lukeminen. Töissä ollessa luin aina vähintään tunnin, usein puolitoista tuntia jotain kirjaa ennen nukkumaan menoa. Varasin reilun pinon hyviä kirjoja vuorotteluvapaan alkuun valmiiksi. Pinossa on esimerkiksi Jo Nesbö:n Jano, Mari Jungstedtin Kullan kallis, Donna Leonin Tuntematon ihailija ja Hugh Howeyn Siilo. Sivuakaan en ole vielä "ehtinyt" niistä lukea. Vaikka kaikki ovat uskoakseni erittäin hyviä kirjoja. Otin nuo edellä mainitut mukaan tänne Leville. Saa nähdä ehdinkö lukea. Nesböstä ajattelin aloittaa. Kotona on sitten vielä toinen vähän korkeampi pino odottamassa...
No okei, olen minä iltaisin ennen nukkumaan menoa kuitenkin jotain lueskellut. Eli minulla oli kesken pari vaimon kirjastosta tuomaa kirjaa, jotka piti lukea ennen tänne Leville lähtöä, ettei mene laina-aika umpeen. Samoin olen edelleen lueskellut jonkin verran pokeri aiheisia kirjoja. Ei ole vielä oikein lähtenyt Kuukkeli lentoon, joten aiheeseen pitää perehtyä lisää. Palaan siihen tarkemmin jossain vaiheessa.
Olen jo pitkään tiennyt että työ stressaa minua tosi paljon, ja nukun sen vuoksi huonosti. En kuitenkaan olisi uskonut että nukkumisella nyt vuorotteluvapaalla ja aikaisemmin töissä ollessa voi olla näin suuri ero. Olen jostain lukenut että vaikka alkoholin käyttö helpottaa nukahtamista, on juopuneena nukkuneen uni laadultaan kuitenkin niin paljon normaaliin uneen verrattuna huonolaatuisempaa, ettei alkoholia kannata käyttää unilääkkeenä. Mielestäni tuo väittämä oli hölynpölyä. Töissä ollessani nukuin aina huonosti, mutta viikonloppuisin riittävän saunakaljamäärän avittamana nukuin kuitenkin vähän paremmin. Nyt vuorotteluvapaalla ollessani olen kuitenkin nukkunut arkisin tosi hyvin. Sen huomaa siitä, että ei heräile puolen tunnin tai tunnin välein kuten töissä ollessa, ja että aamulla sängystä noustessa on virkeä eikä väsynyt. Yksi ihan konkreettinen numeraalinen mittarikin aiheeseen löytyy. Uniapneani vuoksi käyttämäni cpap-laite rekisteröi yön aikana tulleet hengityskatkokset, jotka on aamulla luettavissa laitteen näytöltä muodossa hengityskatkosta keskimäärin per tunti. Töissä ollessa tuo luku oli yleensä välillä 0,00-0,30. Eli eihän niitä hengityskatkoksia nukkuessa juurikaan tule, jollei käytännössä juurikaan nuku. Nyt vuorotteluvapaalla tuo samainen luku on ollut völillä 0,70-1,90. Ero on mielestäni tilastollisesti merkittävä. Töissä ollessa "nukuin" (siis olin sängyssä silmät kiinni peiton alla) keskimäärin reilusti yli yhdeksän tuntia. Nyt tuo määrä on pikkuhiljaa vähentynyt, ja nyt alkaa riittää hyvin jo kahdeksan tunnin nukkuminen.
Tänne Leville tulossa mietin pitkään, että tulenko kesärenkailla vai nastoilla. Usein lasten talvilomaviikolla (viikko 8) on tilanne olut se, että jo silloin helmikuussa olisi kesärenkailla päässyt ihan hyvin ainakin Ouluun asti. Viikosta 8 ja helmikuusta on jo kulunut pitkästi aikaa, mutta päädyin silti tulemaan nastoilla. Kesärenkailla olisi kyllä pärjännyt aivan hyvin. Lahteen asti. Aamulla (lauantaina) lähdin liikenteeseen kotoa autokatoksesta kello 03.25. Lämpötila oli + 1 aste. Heti kohta Lahden jälkeen tuli oikein kunnon sakea lumikuuro. Ennen Jyväskylää oli tiellä paikoitellen 2-4 senttiä uutta lunta. Nastarenkaista huolimatta jouduin vähän pudottamaan paikoitellen matkanopeutta. No Jyväskylän jälkeen olivat tiet taas aivan sulat, ja seuraavat sadekuurot tulivat ihan vetenä. Piti ajaa lähemmäs Rovaniemeä, ennen kuin taas tuli tie valkoiseksi. Sää oli kyllä tosi vaihteleva. Välillä paistoi aurinko niin että häikäisi, välillä tuli lähes herneen kokoisia rakeita että ropisi. Ja sitten vaihtelevasti näitä vesi-, räntä, ja lumikuuroja. Olin kuitenkin sillain hyvään aikaan liikenteessä, että en joutunut jonoissa ajamaan kuin vähän ennen ja jälkeen Oulun. Muuten sai ajella ihan omassa rauhassa. Hirviä tai poroja ei tiellä (onneksi) näkynyt. Ainoan kerran kun eläimen takia refleksin omaisesti reippaasti jarrua polkaisin, oli kyseessä Suomenpystykorva, joka lumipenkan takaa olisi kyllä ilmeisesti tielle asti syöksähtänyt, ellei sitten remmin toisessa päässä ollut rouvashenkilö olisi koiraa pysäyttänyt. Täällä pohjoisessa tosiaan on vielä sen verran isot lumikinokset, ettei koiran remmiä ja rouvashenkilöä nähnyt ennen kuin vasta kohdalla.
Pidin matkalla vain kaksi taukoa. Vähän ennen Jyväskylää kävin aamupalalla (auto seisoi paikallaan alle 10 minuuttia) ja sitten vähän pidempi tauko ennen Oulua (alle 15 minuuttia kuitenkin) jolloin tankkasin myös auton. Sellaista lievää ylinopeutta kun ajeli, niin Kirkkonummen autokatoksesta meni aikaa Levin S-marketin pihaan 11 tuntia ja 22 minuuttia. Ihan hyvä suoritus mielestäni. Onhan sitä siinäkin autossa istumista ja ajamista. Kilometrejäkin kuitenkin vähän yli tuhat.
Tänne mökille päästyäni oli jotenkin outo tunne. Tätä hetkeä oli odottanut niin kauan. Avain löytyi sieltä mistä pitikin, ja marssin sisään. Tarkistin että jääkaappi ja pakastin olivat päällä. Säädin kumpaakin hiukan kylmemmälle. Säädin lämmitystä muutamista strategisesti tärkeistä paikoista (makuuhuone, läppärillä ollessani selän takana oleva patteri) pienemmälle. Tarkistin että mökissä olevassa telkkarissa on hdmi sisääntulo. Oli. (Tarvitaan esim. Netflixin katseluun ).
Sen jälkeen hengitin hetken aikaa syvään, hymyilin itsekseni, ja aloin kantaa tavaroita autosta mökkiin. Ensimmäisen mökkipäivän (illan) ohjelmaan minulla kuului lähinnä tavaroiden paikalleen laittelua. Ajattelin, että kun kerran olen tässä mökissä kaksi viikkoa, niin puran kaikki tavarat kasseista pois, ja teen oloni kotoisaksi. Tyhjät kassit sänkyjen alle piiloon, vaatteet komeroon, ruokataevikkeet paikoilleen, reiskat oven suuhun, läppäri toimintaan, kännykkä auki ja oloasu päälle. Kotiutuminen sujui sutjakasti. Hetken harkitsin että lähtisinkö vielä samantien pienelle kävelylenkille, mutta jätin sen kuitenkin väliin, kun satoi juuri sillä hetkellä sakeasti lunta. Lämpötila yksi aste pakkasen puolella. Eli siis ei muuta kuin sauna lämpenemään, ja jatkamaan tätä itsekseen hymyilyä, josta minulle on tullut tämän vuorotteluvapaan aikana vähän niin kuin tapa. Olo vaan tuntuu niin onnelliselta, että ei voi muuta kuin hymyillä. Sanotaan että jos puhuu itsekseen, niin se on hulluuden ensi oireita. Entä sitten kun yhä useammin hymyilee itsekseen. Mistähän se on oire?
]]>
Tammikuussa kun olin sairaslomalla, alkoi jossain vaiheessa tehdä mieli pelata korttia. Pelikavereita ei näkynyt, joten hakeuduin netin pariin. Bridge on varsin hieno peli, joten etsin, ja löysinkin, sivustoja joilla sitä pääsi pelaamaan. Aika pian kuitenkin huomasin etteivät nämä tietokonevastustajat olleet oikein mistään kotoisin. Onhan se tietysti kiva voittaa, mutta kun se alkoi olla aina itsestään selvyys, halusin etsiä lisää haastetta. Sitten tuli mieleeni pokeri. Löysin melko helposti ilmaisen Pelikoneen sivuston, jossa pääsi pelaamaan Texas Holdem No Limitiä. Pöytään sai valita itsensä lisäksi korkeintaan neljä vastustajaa, joten sillä mentiin. Vielä oli valittavana helppo tai vaikea vaikeusaste. Olenhan ennenkin pokeria pelannut, joten valitsin vaikean. Siitä sitten vaan pelaamaan. Kyseessä oli yhden pöydän, viiden hengen sittari. (Sit and go, SGN). Eli siis peli jossa kaikilla oli alussa yhtä paljon pelimerkkejä, ja blindit sekä antet pikkuhiljaa kasvoivat. Voittaja oli se, jolla oli lopuksi kaikki pelimerkit hallussaan. Helppoa. Ei muuta kuin pelaamaan. Ekassa pelissä putosin ensimmäisenä. Samoin toisessa. Huonoa tuuria varmaan, ajattelin.... Pelasin lisää. Hävisin. Hävisin. En ehkä pudonnut ekana, mutta taisi mennä suunnilleen kymmenen peliä kun sain vihdoin ekan voittoni. Tuntui hienolta.
Siinä vaiheessa olin myytyä miestä. Tämähän on mielenkiintoinen ja haastava peli. Muistin että olin joskus vuosia aikaisemminkin saanut pienen kimmokkeen tämän pelin suuntaan. Olin silloin hankkinut muun muassa neljä kirjaa, jotka käsittelivät pokerin peluuta, nettipokerin peluuta ja Texas Holdemin peluuta (kaksi kirjaa). Kaivoin ne esiin, ja aloin opiskella aihetta. Luin niitä rinnakkain muiden kirjojen kanssa. Oikein tosissaan syventyen aiheeseen. Jatkoin samalla pelaamista netin Pelikoneella tietokonevastustajia vastaan. Pääsin pikkuhiljaa kärryille mitä ne tekevät, ja millä periaatteella. Aloin vähitellen pärjätä tietokoneelle. Rupesin jossain vaiheessa pitämään kirjaa peleistäni. Ihan vaan periaatteella että voitinko vai hävisinkö pelin. Voitolla tarkoitan että kaikki pelimerkit olivat lopussa minulla, häviö oli sijoitus sijalle 2-5. Pääsin vähitellen tilanteeseen, että voitin keskimäärin joka toisen pelin. Ennätys peräkkäisissä voitoissam oli kuusi. Kuusi peräkkäistä voittoa, mutta en tiedä voiko sitä laskea, sillä otin silloin doping-ainetta nimeltä saunakalja.... Saunatauoilla aina ehti hyvin voiton tai pari nuijia pöytään...
Siinä sitten aloin pikkuhiljaa saada ajatusta että lisää haastetta täytyy saada. Helppohan se näitä tuttuja tietokonevastustajia vastaan on pelata, kun alkaa pikkuhiljaa tajuta miten kukin heistä pelaa. Eli siis nettipokeria oikeita ihmisiä vastaan. Googlettelin ja tutkin aihetta, ja totesin että tarjontaa on yllin kyllin. Päätin että tuo vie kuitenkin sen verran paljon aikaa, että ryhdyn siihen vasta sitten kun jään vuorotteluvapaalle.
Viimeinen työpäiväni ennen vuorotteluvapaata oli maanantai 3.4.2017. Tein silloin vajaan päivän, ja olin kotona jo vähän ennen puoltapäivää. Kotona olin ehtinyt olla jo melkein tunnin, kun olin kirjautunut Unibet sivustolle, ja tehnyt talletuksen (60 euroa) pelitilille. Pokeriohjelma oli ladattu. Kaikenmaailman sääntöjä, ohjeita yms. oli kuitattu luetuksi sivukaupalla. (Aika pian tuli mieleen että ne olisi ehkä sittenkin kannattanut myös oikeasti lukea....). Hyvin siinä kuitenkin ohjattiin kirjoittamaan kenttään peli-nimi, joka näkyy kun olet pelaamassa. Tätä oli mietitty pitkään. Toinen vaihtoehto joka minulla oli loppusuoralla, oli SeriSohlo. Seri on tietysti lyhenne Severistä. Ja. No niin. Sohlon kaikki varmaan ymmärtävätkin.... Mietin myös SariSohloa, jolloin Sari on lyhenne Santerista. Mutta ehkä se olisi jossain vaiheessa aiheuttanut jonkinlaisia väärinkäsityksiä. Mutta päädyin kuitenkin Kuukkeliin. Niin oli joku muukin päätynyt. Nimi oli käytössä, ei kelpaa. No lisätään siihen perään onnennumeroni joka on 11. Tai mitä turhia nuukailemaan, tuplataan. Onnea tarvitaan reilusti, joten pelaan sivustolla nimellä Kuukkeli22.
Sivustolla aikani ihmeteltyäni, löysin kohdan "pelaa nyt". Siitä siis sisään ja pelaamaan. Tulin pääaulaan (tosin en vielä silloin tiennyt sitä) ja valitsin sittarin. Sitähän tässä oli harjoiteltu pari kuukautta. Lukemani kirjat neuvoivat lähinnä miten pelata täydessä yhdeksän tai kymmenen hengen pöydässä. Nyt oli valittavana pelaatko kahden vai viiden hengen pöydässä.... Nou hätä. Viiden hengen sittaria olin Pelikoneessa pelannut ahkerasti, joten tästä vaan. Painelin nappuloita, olin pelihuoneessa, siinä oli pelipöydällä (itse valitsemani malli...) joku lokero, jossa pääsi painamaan ainoastaan kohtaa käteinen. Kun sitä painoi, joutui takaisin pääaulaan. Ajattelin että ei paineta mitään, ehkä peli kohta alkaa. Ei alkanut. Siis takaisin pääaulaan ja kokeilemaan muita kohtia. Kohdasta "käteinen" pienin mahdollinen peli pääsin sisään. Blindit 0,04 ja 0,02 senttiä. Sisäänosto minimi 2 euroa, maksimi 4 euroa. Jollen väärin muista, menin ihan ekaan peliin mukaan kolmella eurolla. Ei siinä nokka kauaa tuhissut, kun saldoni oli pyöreä nolla, ja peli kyseli haluanko maksaa itseni uudestaan peliin. En halunnut. Tutkin sivustoa ja löysin kohdan tilitiedoistani. Minulla oli rahaa tilillä 120,00 euroa. Mutta kohdassa käteinen oli pyöreä nolla. Merkillistä. Tässä(kin) kohdassa tuli ikävä erästä henkilöä nimeltä Joonaz. Tiedän nimittäin että hänellä olisi varmasti roppakaupalla kokemusperäistä tietoa kyseisestä aiheesta, ja uskoakseni pieni konsultaatio hänen osaltaan ei tulisi minulle edes järin kalliiksi. Mutta ajattelin että pikku hiljaa. Vaikkka sitten kantapään kautta. Opettelen miten tälläinen sivusto toimii.
Päädyin siihen että olin varmaankin suostunut siihen että sivuston pitäjät tuplaavat sijoitukseni (60 euroa), mutta en pääse käyttämään rahoja ennen kuin olen pelaillut jotain pelejä, joita pääsee pelaamaan. Tuota käteispeliä pääsi pelaamaan, joten pelailin sitä. Totesin että on ehkä varmaankin järkevämpää mennä pöytään neljän euron kanssa, niin ei ole sitten heti aivan altavastaaja muihin nähden. Välillä olin reilusti voitollakin, parhaillaan minulla oli rahaa pitkästi toista kymppiä. En kuitenkaan siinä vaiheessa tiennyt miten pelistä pääsee lähtemään pois muuten kuin häviämällä kaikki rahansa, joten pelasin siis muutamaan kertaan vielä siten että hävisin kaikki rahani.... Päätin lopettaa siltä päivältä, ja perehtyä seuraavana päivänä levänneenä paremmin aiheeseen.
Tiistaina aloitin siitä, että tein itselleni isoon vihkoon kirjanpidon, josta näkee mitä peliä olen pelannut, mihin kellonaikaan, kuinka paljon olen maksanut, ja paljonko sain takaisin kun lopetin. Vaikka sivustolla näkyvillä olevat rahani eivät olleet muuttuneet mihinkään, halusin itse tietää että miten pelini rahamielessä sujuvat. Oli raha sitten omaani tai sivuston minulle antamaa pelirahaa. En vieläkään päässyt pelaamaan muuta kuin käteispeliä, joten pelailin sitä. Nyt löysin kohdan jolla pääsin pöydästä pois, joten päivän ekasta pelistä poistuin mukanani 8,28 euroa. Olin maksanut itseni sisään neljällä eurolla, joten voittoahan tuli ihan mukavasti viidentoista minuutin pelailusta. Seuraavat kaksi sessiota sitten päättyivät nollille, jonka jälkeen tuli ilmoitus että olin käyttänyt loppuun vapaalippuni kyseiseen peliin. Yli jäänyt 87 senttiä oli siirretty tililleni kohtaan käteinen.
Löysin sitten kohdan jossa minulla oli muitakin tällaisia vapaalipukkeita. Yhdellä pääsi kahden euron turnaukseen, jossa pysyin mukana 25 minuuttia. Toisella pääsin pelaamaan yhden euron kahden hengen sittarin. Sen voitin alle minuutissa, ja voittoa kertyi 87 senttiä. Löysin sivustolta myös aloittelijan tehtäviä ja bonustehtäviä. Niissä opastettiin sivuston käyttöä ja kehoitettiin pelaamaan tiettyjä pelejä. Niitä pelejä vaan en enää päässyt pelaamaan, kun tilin käteinen oli alle euron. En sitten muuta keksinyt kuin siirsin tilille taas 10 euroa rahaa, ja toivoin että sillä pääsisi myös oikeasti pelaamaan itse valitsemiani pelejä. Ja pääsihän sillä. Hienoa. Nyt sitten vaan pelaamaan sitä viiden hengen yhden pöydän turnausta, jota olin niin paljon Pelikoneella harjoitellut. Ensimmäiset neljä peliä hävisin, en siis ollut kahden parhaan joukossa jotka pääsevät palkinnoille. Pelit kestivät osaltani keskimäärin alle 20 minuuttia. Keskiviikkona sitten onnistuin pääsemään kakkoseksi (voittoa euron panostuksella 58 senttiä) ja lopulta myös voittamaan tuon sittarin, jolloin euron panostuksella pääsi pelistä pois 3,17 euron kanssa.
Eilen perjantaina osallistuin yhdellä eurolla vähän isompaan monen pöydän turnaukseen. Olin pelissä mukana lähes kolme tuntia. Parhaimmillaan olin yli kymmenkertaistanut alussa olleiden pelimerkkien määrän. Sitten pari pientä virhearviointia ja äkkiä ne merkit hupeni. Sijoitukseni oli kahdeskymmenestoinen. Pääsin silti palkinnoille. Euron maksoin ja sain takaisin 1,66 euroa. Ihan mielenkiintoinen peli. Olisi tietysti kiva tietää paljonko tuon turnauksen voittaja sai, tai montako osallistujaa meitä oli. Varmaan ne tiedot sieltä sivustolta löytyisi, mutta ihan niin hyvin en sitä vielä osaa käyttää.
Melko mielenkiintoinen pelimuoto on myös Banzai. Se on sen verran uusi tuttavuus, että lukemissani opaskirjoista siitä ei kerrottu mitään. Perusidea siinä on se, että peli on hyvin nopeatempoinen, ja siinä täytyy käytännössä mennä vähän väliä all-in, muuten pelimerkit loppuu. Tämä on saatu aikaiseksi sillä, että tämän käteispelin sisäänosto on vain kymmene big blindin suuruinen, eikä pöydässä ole pelaajia kuin maksimissaan kuusi. Eli euron pelissä, on iso blindi 10 senttiä ja pieni 5 senttiä. Tämä on peli jossa kaikkein nopeiten pääsee rahoistaan eroon... Tai rikastuu.
Tässä muutaman päivän pelailun jälkeen näyttää oma kirjanpitoni miinusta 6,67 euroa. Toisaalta sivustolla oleva tilini näyttää saldoksi 136,60 euroa, josta käteinen (pelattavissa oleva osa) on 13,60. Eli viimeksi sijoittamani kymppi on nyt 13,60 euroa. Tämä ero johtuu siitä, että osa peleistä on maksettu vapaalipuilla, jolloin oma raha ei ole kulunut. Olen varautunut siihen, että oppirahat on maksettava. Tarkoitus kuitenkin on, että tämän täytyy olla sellainen harrastus, joka tuottaa edes vähän taskurahoja. Niitä todella seuraavan reilun puolen vuoden aikana kaivattaisiin, kun ei noilla vuorotteluvapaa korvauksilla oikein rikastumaan pääse. Jos kesään mennessä näyttää edelleen oma kirjanpito miinusta, niin sitten luovutan. Luin jostain että yksi sadasta nettipokerin pelaajasta pystyy pelaamaan pitkässä juoksussa voitollisesti. Jos en tuohon prosentin joukkoon kuulu, täytyy keksiätaas joku toinen harrastus.
]]>Minun ensimmäiset omakohtaiset kokemukseni sanomalehdestä taitavat olla peräisin 1960 luvun lopulta tai 1970 luvun alkupuolelta. Sitä aikaisemminkin perheeseemme käsittääkseni tuli sanomalehti, varmaankin Aamulehti. Mutta itseäni alkoi kiinnostaa ensimmäisenä sanomalehti nimeltään Teisko-Aitolahti. Se ilmestyi muistaakseni kerran viikossa, ja sitä luettiin mökillä Teiskossa aina kesäisin. Se todennäköisesti tuli meille myös kesäloma-ajan ulkopuolella, mutta minä muistan sitä lukeneeni kyllä vain kesälomilla mökillä. Mökillä olimme siihen aikaan aina kesäisin kolme kuukautta yhteen menoon, joten silloin oli aikaa kiinnostua kaikista pienistäkin tapahtumista, mitä päivärytmiin sattui. Se oli aina tapahtuma, kun joku haki postin neljänsadan metrin päästä ison tien varresta. Ei siellä postilaatikossa läheskään aina mitään kovin kiinnostavaa ollut, joten myös paikallinen sanomalehti sai myös minun huomioni. Kyllä sinne se Aamulehtikin tuli, mutta lapselle se oli sen verran iso ja raskas luettava, ettei siitä oikein jaksanut vielä silloin kiinnostua. Sen sijaan paikallislehden jaksoi hyvin lukea, kun siinä ei todellakaan kovin montaa sivua ollut.
Paikallislehdet ovat olleet minulle tärkeitä myöhemminkin. Hämeenkyrön sanomat, moneen kertaan palkittukin paikallislehti, oli minulle todella tärkeä vuosikaudet.Siinä oli aina tärkeitä asioita ja uutisia minulle tärkeistä paikoista, tapahtumista ja ihmisistä. Usein, itse asiassa lähes aina, siinä oli myös uutisia tai juttua minulle tutuista henkilöistä. Tuo lehti tuli minulle vielä vuosikaudet sen jälkeenkin, kun olin itse paikkakunnalta pois muuttanut. Oli tosi kiva seurata, mitä tutuilla seuduilla kulloinkin tapahtuu. Lehti tuli poikkeuksetta aina luettua kannesta kanteen. Nyt olen jonkun aikaa ollut ilman tuota lehteä, ja täytyy myöntää että vähän kaduttaa ettei sitä tullut enää tilattua.
Paikallislehdestä saa hyvän kuvan paikkakunnan tapahtumista. Sen vuoksi kun aikanaan olin muuttamassa Kirkkonummelle, olisin tilannut jo etukäteen Kirkknummen Sanomat, jotta olisin päässyt perille tulevan paikkakuntani tapahtumista. Se ei kuitenkaan onnistunut. Syy oli se, että kyseinen lehti on ilmaisjakelulehti, joten sitä ei ainakaan silloin voinut muulle paikkakunnalle tilata. Minulle tuli vuosikausia sekä Kirkkonummen Sanomat että Hämeenkyrön Sanomat. Jälkimmäinen tuli luettua aina, ja Kirkkonummen Sanomatkin useimmiten.
Päivittäin ilmestyvistä sanomalehdistä olen lähemmin tutustunut kahteen: Aamulehteen ja Helsingin Sanomiin. Pirkanmaalla asuessani tutuksi tuli luonnollisesti Tampereella ilmestyvä Aamulehti. Muuttaessani pääkaupunkiseudulle, kesti kieltämättä useamman vuoden, ennen kuin aloin tottua lukemaan Hesaria. Jossain vaiheessa kuitenkin kävi niin, että kun jouduin valitsemaan, kumpaa lukisin, valitsin Hesarin. Muistan tuon tilanteen, se tapahtui joskus suunnilleen vuosituhannen vaihteessa, eli reilut viisi vuotta sen jälkeen kun olin muuttanut Pirkanmaalta pois.
Jokunen vuosi sitten muutti Hesari (ja pian sen jälkeen myös Aamulehti) fyysistä muutoaan. Lehdestä tuli sivukooltaan edelliseen verrattuna puolta pienempi. Alkuun se tuntui oudolta, mutta melko pian siihen tottui. Nyt tuntuu jo jopa hassulta ajatella, että joskus oikeasti tykkäsi lukea niin epäkäytännöllisen isokokoista lehteä.
Normaalisti minun tulee luettua Hesaria vain viikonloppuisin. Vuosikausia onkin ollut vaimon kanssa puhetta, että muuttaisimme tilauksen vain viikonlopun lehtiä koskevaksi. Emme kuitenkaan ole saaneet sitä tehtyä. Hyvä niin. Nimittäin nyt kun olen ollut viimeisen kuukauden sairaslomalla, olen todella nauttinut näistä kiireettömistä aamuista, kun ei tarvitse lähteä töihin. Olen nukkunut pitkään (10-11 tuntia), ja noussut sängystä vasta kun vaimokin nousee, eli useimmiten klo 6.40. Sitten kahvin keitto, ja aamupala omaan rauhalliseen tahtiin. Sen jälkeen olen lukenut kaikessa rauhassa Hesaria. Tunnin tai puolitoista, noin keskimäärin. Toki välillä oli sellaisia aamuja, ettei päänsäryn vuoksi pystynyt lehteä lukemaan, mutta melko usein kuitenkin.
Jotenkin sitä on isekin jo tottunut ajatukseen, että painetussa lehdessä olevat uutiset ovat jo aamulla vanhentuneita. Totta toinen puoli. Kuitenkin niistä "vanhentuneistakin" uutisista löytyy seuraavan aamun sanomalehdestä paljon syventävää tietoa ja asioden taustojen selvityksiä. Lisäksi sanomalehdessä on paljon mielenkiintoisia artikkeleita milloin mistäkin aiheesta. Väittäisin että ihan yleissivistykselle tekee todella hyvää lukea päivän lehti suhteellisen tarkkaan. Olin josain vaiheessa jopa miettimässä, että pitäisikö painetusta lehdestä luopua kokonaan, mutta nyt viimeisen kuukauden ahkeran lehden lukemisen jälkeen olen sitä mieltä että missään tapauksessa ei. Päin vastoin, aion tulevaisuudessa lukea painettua sanomalehteä entistä aktiivisemmin. Toivottavasti riittävän monet muutkin tekevät niin, jotta lehtiä edelleen painetaan meidän luetavaksemme.
]]>
Minun mielestäni formulat ovat aina mielenkiintoisia, ja uuden kauden alku on aina hieno ja jännittävä asia. Tästä kaudesta on kuitenkin tulossa erityisen hieno. Siihen on ainakin kolme hyvää syytä. Sääntöuudistukset, Niki Juusela ja Valtteri Bottas.
Heti siitä alkaen kun Nico Rosberg ilmoitti viisi päivää mestaruutensa varmistumisen jälkeen jäävänsä pois formuloista, alkoi suomalaisittain tiukka jännitys siitä onko Nicon korvaaja Valtteri Bottas vai joku muu. Valtteri oli alusta alkaen yksi varteenotettava vaihtoehto, mutta ei todellakaan ainoa. Mersulla on takanaan kolme perättäistä maailmanmestaruutta, joten halukkaita tuon auton rattiin oli todella paljon. Esimerkiksi yhtä vaille kaikki nykyiset formulakuskit ottivat yhteyttä Mersuun, ja tarjosivat palveluksiaan. Riippumatta siitä oliko heillä voimassa oleva sopimus vai ei. Niin, ja tuo yksi joka ei ilmottautunut halukkaaksi, oli muuan Kimi Räikkönen...
Pikkuhiljaa prosessin edetessä alkoivat muutamat nimekkäät kuskit kuten Alonso ja Vettel ilmoittaa, etteivät siirry Mersulle. Lopuksi näytti silti, että kyseessä on kahden kauppa: joko Bottas tai Wehrlain. Toto Wolf oli alusta asti sanonut että mikään talli ei saa joutua vaikeuksiin sen vuoksi, että he vievät heiltä kuskin. Tämä aiheutti monta kiperää tilannetta Valtterin siirtoon. Williamsin toisen kuskin, nuoren Lance Trollin sopimuksessa esimerkiksi lukee, että ehtona kuskin isän talliin tuomille miljoonille on, että Williamsin toista autoa ajaa Bottas tai joku muu kokenut kuljettaja. Samoin Williamsin yhden tärkeimmän sponsorin (Martini) ehdoissa lukee, että vähintään toisen kuskin pitää olla 25 vuotta täyttänyt. On kuulemma fiksumpaa että alkoholifirman promootiotilaisuuksiin osallistuu joku edes hiukan iäkkäämpi formulakuski...
Felipe Massa tuli Valtterin pelastajaksi palaamalla eläkkeeltä takaisin formuloihin ja Williamsille. Käsittääkseni hän tuli loppujen lopuksi ihan mielellään. Jos hän ei olisi ollut kiinnostunut palaamaan kuuden miljoonan palkalla, oli hänen tilalleen ilmottautunut vapaaehtoiseksi myös muuan Heikki Kovalainen...
Nyt joka tapauksessa tilanne on se, että Valtterilla on sopimus allekirjoitettuna, ja kauden ensimäiset testit alkavat helmikuun lopulla. Valtterin sopimus on vain yksivuotinen, optiolla toisesta vuodesta. Tämä luo Valtterille luonnollisesti paineita, sillä tähän kauteen päättyvät sopimukset esimerkiksi juuri Alonsolla ja Vettelillä. On päästävä auton kanssa sinuiksi heti alusta alkaen. Testit ovat varsinkin Valtterille todella tärkeitä, sillä kauden alkaessa maaliskuun lopulla Australiassa, pitää Valtterin olla heti valmis taistelemaan voitoista. Paikkaa seuraavalle kaudelle on vaikea saada, jollei pysty tasaisesti koko kauden ajan näyttämään että pysyy Hamiltonin vauhdissa.
Sääntömuutokset ovat tulevalle kaudelle myös mittavia. Autojen ulkonäkö muuttuu huomattavasti. Niistä tulee leveämpiä ja matalampia. Myös renkaat levenevät oleellisesti viime kaudesta. Kaikkien muutosten yhteenlaskettu vaikutus on se, että autot ovat paljon edelliskautta nopeampia. On arvioitu että kierrosajat putoavat keskimäärin jopa viidellä sekunnilla. Se on todella paljon lajissa jossa sekunnin kymmenyksetkin per kierros ovat iso asia. Kuskin fyysinen rasitus lisääntyy myös kasvavien G-voimien myötä.
Muutos tulee Valtterin kannalta hyvään aikaan. Se hiukan vähentää Hamilttonin etua Valtteriin nähden, sillä nyt myös Hamilttonille Mersu on erilainen ajettava kuin viime kaudella. Toisaalta nyt ei sitten enää ole niin itsestään selvää onko Mersu paras talli tulevalla kaudella. Aina kun autot oleellisesti muuttuvat edellisestä kaudesta, muuttuvat myös voimasuhteet tallien välillä. Enemmän tai vähemmän. Käsittääkseni Mersu on kuitenkin vahvoilla myös ensi kaudella. Ei varmaankaan niin ylivoimainen talli kuin kolmella edellisellä kaudella. Mutta joka tapauksessa talli, jolla Valtteri pääsee ottamaan ensimmäisen osakilpailuvoittonsa.
Kun auto joudutaan tekemään käytännössä kokonaan uusiksi muuttuneiden säännösten vuoksi, ovat yleensä vahvoilla tallit joilla on laittaa runsaasti resursseja tuohon muutostyöhön. Tällaisia talleja ovat Mersun lisäksi Ferrari, Red Bull ja McLaren. Mersulla on varmasti paljon hampaankolossa huonosti menneen viime kauden jälkeen. Siellä ryhdyttiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa kehittämään kauden 2017 autoa. Uskon että se on lähempänä Mersua alkavalla kaudella. Red Bullilla oli viime kaudella vielä hiukan alitehoinen Renaultin moottori, mutta itse rungon erittäin hyvän aerodynamiikan ansiosta se kiri lopussa Ferrarin ohi. Nyt on tihkunut tietoja että Renaultin moottori ottaa ensi kaudelle suuren harppauksen eteenpäin. Jos tämä pitää paikkansa, on Ferrarin lisäksi myös Mersu vaarassa jäädä toiseksi.
Perinteikästä McLaren tallia ei pidä myöskään unohtaa. Siellä on myös hyvät resurssit auton kehitystyöhön, ja aivan huippukuskit. Alonso ei esittelyjä kaipaa, mutta uskon että myös nuori Stoffel Vandoorn on sen luokan kuski, että laittaa myös Alonson lujille. Näiden neljän tallin jälkeen saattaakin sitten olla vähän isompi tasoero seuraaviin talleihin. Mikä tulisi viidentenä? Williamsilla voi periaatteessa olla ihan hyvä auto, mutta ovatko kuskit riittävän hyviä? Renault nostaa varmasti tasoaan, varsinkin jos uusi moottori on niin hyvä kuin puhutaan. Myös Toro Rossolla on Renaultin moottori, joten sekin voi yllättää. Haas on vähän arvoitus. Force India on siitä merkillinen talli, että joissakin kisoissa se pärjää tosi hyvin, mutta välillä se sitten ilman näkyvää syytä pärjää huomattavasti huonommin. Sauber tuskin yllättää, ja Manorin pääseminen mukaan on vielä epävarmaa.
Oman mielenkiinnon tulevaan kauteen tuo tullessaan varmasti myös nuorten lupaavien kuljettajien esiintyminen verrattuna vanhoihin konkareihin. Stoffel Vandoorne vastaan Alonso. Lance Stroll vastaan Massa. Verstappen vastaan Riciardo. On myös mielenkiintoista seurata miten Wehrlain pärjää. Hän oli kuitenkin se kuski, joka oli melko lähellä päästä ajamaan Mersua. On luonnollisesti ihan eri asia ajaa Sauberia, mutta kuinka paljon hän on tallikaveriaan Ericsonia parempi?
Yksi iso muutos ensi kaudella on penkkiurheilijan kannalta luonnollisesti myös se, että selostaja vaihtuu. Oskari Saaren isoiksi kasvaneisiin saappaisiin hyppää Niki Juusela. Hän on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut selostaja.Kuulemma (en ole itse koskaan kuullut) on selostanut Ylellä ihan ansiokkaasti muun muassa jalkapalloa ja yleisurheilua. Hän on kuitenkin ollut syntymästään saakka myös moottoriurheilumiehiä. Etunimensä hän on saanut erään edelleen formulavarikolla (Mersun pilttuussa) vaikuttavan henkilön mukaan. Hän on myös itse harrastanut moottoriurheilua, muun muassa kartinkia. Hänellä on kotonaan aktiivisessa käytössä oleva formulasimulaattori. Ja kun vielä lisätään että hän on yksi niistä harvalukuisista suomalaisista joka on päässyt ajamaan oikeaa Formula 1 autoa (Williams 2007), niin olen ilman hänen ainottakaan selostustaan kuulleenakin vakuuttunut siitä, että hänellä on homma aivan riittävän hyvin hallussa.
Alkavan kauden yhteenvetona voidaan suomalaisittain odottaa todella jännittävää ja menestyksekästä kautta. Sekä Kimi Räikkönen että Valtteri Bottas ovat nyt ennakkoon ajateltuna sellaisella autolla liikkeellä, joilla voidaan voittaa osakilpailuja ja vaikka maailmanmestaruus. Omalta osaltani olen melko varma, että minulle yksi Suomen juhlavuoden juhlavimmista ja mieleenpainuvimmista hetkistä on se, kun suomalaiset ottavat jossain osakilpailussa kaikkien aikojen ensimmäisen kaksoisvoiton. Ja sen ei ole sitten enää yhtään väliä, kumpi on korkeimmalla korokkeella.
]]>
Okei. Hieno juttu.
Mitä sinulle merkitsee Suomi?
Itsenäinen Suomi?
Itse aloin oikein ajatella tuota asiaa. Nythän se on varsin ajankohtaista, kun Suomi tosiaan täyttää pyöreitä.
Kyllä minä ihan oikeasti ja rehellisesti tunnen että on hienoa olla suomalainen. Suomi on pieni (varsinkin asukasluvultaan) mutta hieno maa. Suomi pärjää kaikilla maailman mittareilla mitattuna muihin maihin verrattuna erittäin hyvin. Ihmisten tyytyväisyys. Tasa-arvo. Koulutus. Elintaso. Terveydenhuolto. Urheilusaavutukset. Tulevaisuudennäkymät. Ja niin edelleen.
Käytettiin siten ihan mitä hyvänsä kansainvälistä mittaria, on Suomi aina hienosti aivan kärkipäässä. Mielestäni on todellakin aivan aiheellista sanoa että on lottovoitto syntyä Suomeen.
Miksi sitten kaikki suomalaiset eivät ole tyytyväisiä?
No tottakai Suomessa (kuten kaikissa muissakin maissa) on ihmisiä eriarvoisissa asemissa. Kaikilla ei voi olla keskimääräistä parempi elintaso. Kaikki eivät voi olla muutenkaan keskimääräistä paremmassa asemassa muihin suomalaisiin nähden. Myös Suomessa on rikollisuutta ja ihmisiä, jotka häikäilemättömästi käyttävät muita hyväkseen omaa etua tavoitellessaan.
Silti. Olen vahvasti sitä mieltä, että on parempi olla huono-osainen Suomessa, kuin jossain muussa maassa. Täällä ei kuitenkaan ole käsittääkseni kovin tavallista, että joku esimerkiksi kuolee nälkään. Siis nykyaikana. Vaikka olisit köyhä ja työtön, niin sinulla on kuitenkin mahdollisuus jonkinlaiseen inhimilliseen elämään, ilman pelkoa menehtymisestä ruuan puutteen tai esimerkiksi "väärän" uskonnon vuoksi.
Itse koen siis erinomaiseksi onnenpotkuksi sen että olen suomalainen. En välttämättä tuo tuota asiaa kovin voimakkaasti julki normaali elämässäni. En ole mikään sotahullu. En ihannoi taisteluja, joita Suomen itsenäisyyden eteen on jouduttu käymään. Arvostan silti suuresti sotaveteraaneja ja muita henkilöitä, jotka ovat aikanaan vaikuttaneet siihen että Suomesta tuli itsenäinen valtio.
Jos Suomi ei olisi itsenäinen. Jos olisimme esimerkiksi osa Ruotsia tai Venäjää. Niin mitä sitten tekisin? Lähtisinkö taistelemaan itsenäisyyden puolesta? Muuttaisinko johonkin muualle? Vaikea sanoa. Mutta jos tilanne nykyisestä joskus on vaarassa muuttua, eli jos itsenäisyytemme tulee uhatuksi, olen kyllä valmis varsin suuriinkiin uhrauksiin itsenäisyytemme säilymisen varmistamiseksi.
Olen kuitenkin aina välillä leikitellyt ajatuksella, että missä maassa haluaisin asua, jollei jostain syystä olisi enää mahdollista asua itsenäisessä Suomessa. Olen tämän usein aikaisemminkin jo ääneen lausunut, mutta vastaus on edelleen ehdottomasti Islanti. Miksi Islanti?
Islannissa en ole käynyt kuin kaksi kertaa. Viikon suunnilleen kummallakin kerralla. Mutta se riitti. Olen ehdottomasti Islantifani. Islannissa on kaikki tärkeät asiat kohdillaan. Elintaso on ihan hyvällä mallilla, terveydenhuolto ja sosiaaliset palvelut hyvällä länsimäisellä tasolla. Mutta sitten niihin oikeasti tärkeisiin asioihin. Islannin ilmasto on aivan ihanteellinen. Kesällä on lämmin, mutta harvoin kuitenkaan liian kuuma. Talvet ovat leutoja. Häiritsevän kylmät pakkaset puuttuvat. Silti maasta löytyy kaikki neljä vuodenaikaa, mikä on mielestäni kuitenkin ehdottoman positiivinen asia.
Islantilaiset ihmiset ovat perusluonteeltaan käsittääkseni hyvin positiivisia. He luottavat itseensä, eivätkä koe missään tapauksessa rajoittavaksi asiaksi sitä, että heitä on lukumäärällisesti suhteellisen vähän.
Entä sitten maisemat? Kyllä siinä sielu lepää, kun katselee islantilaisia maisemia. Vastakohdat. Ne tulevat hienosti esille. Tulen ja jään maa. Sitä se totisesti on.
No ehkä nyt tuli Islantia kehuttua riittävästi. Hyvä on kuitenkin muistaa että minulle Suomi on se ykkönen. Jos laitetaan maita jollekin asteikolle sen mukaan missä haluaisin asua, niin Suomi saa joka tapauksessa täydet 100 pistettä. Islanti tulee hyvänä kakkosena, pisteitä 90. Seuraavia maita miettiessä onkin sitten jo vähän vaikeampaa. Nykyisen tietämykseni mukaan laittaisin seuraaville sijoille kaksi varsin erilaista maata: eli Norjan ja Espanjan. Pisteitä antaisin niille kummallekin asteikolla nollasta sataan 70.
Mutta Suomestahan tähän piti kirjoittaman. Eli mitä hyvää Suomessa on itsenäisyyden ja hyvän elintason lisäksi?
Minulle yksi konkreettisen tärkeä asia on se, että täällä pärjää suomen kielellä. En ole koskaan innostunut vieraiden kielten opiskelusta, josta syystä tulen hyvin huonosti toimeen niissä maissa joissa ei suomella pärjää. Näitä maita on aika monta...
Suomen luonto on todella hieno asia. Siitä löytäisi varmasti vielä paljon lisääkin hienoja juttuja, jos siihen olisi aikaa rauhassa perehtyä. Kasvisto. Eri ekotyypit. Linnut. Järvet. Merenrannat. Lappi. Jotain mainitakseni.
Suomalainen "perusihminen" on myös mielestäni pääsääntöisesti positiivinen kokemus. Nöyrä. Ahkera. Vaatimaton. Kuitenkin oman arvonsa tunteva. Näin minä koen tavallisen suomalaisen perusluonteen olevan. Suomalaisista löytyvät myös kaikki sukulaiseni ja ystäväni.
Suomessakin on toki monia erilaisia alueita ja paikkoja. Pohjoissuomesta ja Lapista pidän tosi paljon. En sitten kuitenkaan osaa sanoa kyllästyisinkö esimerkiksi pitkään pimeään talveen, jos siellä jatkuvasti asuisin. Ehkä. Ehkä en. Kyllä toki muuallakin Suomessa on paljon hienoja paikkoja elää ja asua. Kaupungeissa on paljon myös hyviä puolia, vaikka viihdynkin paremmin pienemmillä paikkakunnilla. Ja mökkielämä on kyllä yksi ehdottomasti hienoimpia suomalaisia tapoja. Asumisen jossain taajamassakin voi jotenkin hyväksyä, jos on kuitenkin mahdollisuus suhteellisen vapaasti mennä aina välillä mökille rentoutumaan.
Nyt kun on juhlavuosi, järjestetään monenlaisia juhlallisuuksia. Pitkin vuotta, mikä on sinänsä hyvä asia. Toki se varsinainen syntymäpäivä on vasta joulukuussa, mutta mielestäni on ihan hyvä että sitä juhlistetaan pitkin kuluvaa juhlavuotta. Itse tuskin innostun mihinkään suuriin pippaloihin menemään, mutta ihan hyvä kuitenkin, että niitä halukkaille järjestetään.
Sitä vaan sitten rupesin miettimään, että pitäisikö ihan omalla kaveriporukalla järjestää jotkut juhlat tai vastaavat teemalla Suomi 100? Sitähän voisi miettiä mitä kaikkea Suomi ja suomalaisuus itse kullekin merkitsee, ja lähteä siltä pohjalta tapahtumaa miettimään. Itselleni tulisi ensimmäisenä mieleen että tuollainen juttu pitäisi järjestää suomalaisella kesämökillä suomalaisessa kesässä, mielellään suomalaisen järven rannalla. Suomalaisessa saunassa pitäisi päästä käymään, ja kyllä siinä menisi sitten samalla vaikka vähän suomalaista makkaraa suomalaisen oluen kanssa... Toki muitakin hyviä vaihtoehtoja varmasti suunnittelun lähtökohdaksi löytyy. Esimerkiksi jonkinlainen Suomen kiertomatka hyvällä porukalla voisi myös sopia hyvin juhlavuoden teemaan.
Saako ajatus kannatusta? Laitetaan joka tapauksessa "korvan taakse" ja mietitään. Onhan tässä aikaa. Juhlavuosi on vasta aluillaan. Eihän sitä koskaan tiedä vaikka jotain saataisiin aikaiseksi.
]]>
Syynä on komplisoitunut migreeni. Jälleen kerran. Nyt kävi niin että päänsäryt lisääntyivät ja pahenivat melko nopeasti loppuvuoden pyhien aikana, ja vuodenvaihteessa oltiin siinä tilanteessa että lääkkeet eivät enää kunnolla tehonneet, vaan jäi monena päivänä pieni päänsärky päälle lähes koko ajaksi. Sellaisessa tilanteessa on melkoisen vaikeaa ja tuskallista käydä töissä, tai tehdä yleensä yhtään mitään. Sain kuluvan viikon maanantaina jätettyä soittopyynnön pitkäaikaiselle migreenilääkärilleni, joka sitten tiistaina soitti minulle töihin, ja lupasi ottaa minut keskiviikkona vastaan. Hänen vastaanottonsa oli siirtynyt Itäkeskuksen Aavaan. Näin jo edellisenä yönä painajaisia että miten sen sieltä löydän. Toki minä Itäkeskuksen helposti löysin, mutta meni minulla sitten 25 minuuttia siellä pyöriessä, ennen kuin tuon vastaanoton löysin. On tuo Itäkeskus sen verran sekava ja huonosti opastettu jättimäinen hökötys.
No vastaanotolla sitten käytiin tilanteeni tarkkaan läpi, kun en ollut hänen vastaanotollaan aikoihin käynyt. Alkuun hän laittoi tämän kuukauden sairausloman, että saadaan taas kohtauslääke Relert toimimaan. Tämän sairausloman tarkoitus on lähinnä lääkevieroitus. Eli en tänä aikana käytä Relertiä, enkä mitään muutakaan kipulääkettä. Eli elän nyt melkoisen tuskallisia päiviä. Aina alkuun on tällaisessa vieroituksessa pahimmat päivät. Kohtaukset ovat alkuun pidempiä ja säryt kovempia. Sitten ne pikkuhiljaa jonkun verran helpottavat. Ensimmäinen migreenikohtaukseni alkoi nyt keskiviikkona noin kello 15.00. Se kesti 43 tuntia, eli särky oli ohi perjantaina noin klo 10.00. Suurimman osan aikaa, lähinnä tuo torstai, oli kipu niin kova, ettei oikein pystynyt muuta kuin sängyssä makaamaan ja pyörimään. Sen muistan että aika meni silloin tosi hitaasti. Kovin paljon muita muistikuvia minulla ei tuolta päivältä ole. Perjantaina (eilen) sitten alkoi seuraava särky illalla noin 18.00. Sain kuitenkin nyt yöllä jonkin verran nukuttuakin, eli särky ei ollut läheskään yhtä paha kuin edellisellä kerralla. Nyt lauantaiaamuna kahdeksan aikoihin on kipu sen verran maltillinen, että pystyn olemaan pystyssä ja tätä kirjoittelemaan. Toivotaan että tämä tästä päivän aikana hellittää, eikä lähde uudelleen pahenemaan.
Tulevana keskiviikkona, 11.1.2017, minulla on lupa ottaa tarvittaessa Relert. Tämä sen vuoksi että pääsen taas sinne Itäkeskukseen lääkärin vastaanotolle. Nyt menen sen vuoksi, että päähäni pistetään botuliinipistoksia. Tämä hoito on minulle joskus vuosikymmen sitten tehty ennenkin, mutta silloin siitä ei ollut hyötyä. Nyt tämäkin hoito on kuulemma kehittynyt, ja lääkärini haluaa kokeilla josko siitä olisi minullekin apua. Tuo hoito ei tehoa välittömästi, vaikutus pitäisi näkyä joskus kuukauden päästä. Näitä pistoksia on tarkoitus muistaakseni ottaa parin kuukauden välein kolme kertaa. Melko tyyristä hoitoa. Käynti erikoislääkärillä maksaa 150 euroa kerta (kelakorvaus on jo vähennetty) ja lääke 160 euroa annos. Toivottavasti siitä on jotain hyötyä.
Lisäksi on kaksikin uutta migreenin estolääkettä viimeisissä testeissä ennen markkinoille tuloa. Toinen niistä pitäisi olla markkinoilla syksyyn mennessä. Se on kuukauden välein pistoksena annettava lääke, josta on saatu ihan lupaavia tuloksia. Toinen on jokin apteekista ilman reseptiä saatava johonkin ihan muuhun alunperin tarkoitettu lääke, jonka on todettu yllättäen auttavan huomattavasti myös migreenin estolääkkeenä. Siitä on parhaillaan menossa tutkimus, jossa puolet koehenkilöistä syövät tätä lääkettä, ja toinen puoli lumelääkettä. Tutkimuksen valmistuttua on sitten tarkempaa tietoa tuon toimivuudesta. Tuon lääkkeen nimi on minulla kyllä jossain papereissa olemassa, mutta sovittiin että kokeilen sitä sitten vasta myöhemmin, kunhan on ensin testattu toimiiko tämä botuliinipistos hoito minun kohdallani. Jos ottaisin molemmat käyttöön samantien, niin ei tietäisi kummasta hyöty tulee, jos sitä tulee.
Eli taas kerran ollaan ainakin yrittämässä josko tälle minun krooniselle migreenilleni voitaisiin jotain tehdä. Toivottavasti. Kerroin lääkärille luonnollisesti myös minun alkavasta vuorotteluvapaastani. Hän piti sitä migreeninkin kannalta hyvänä asiana, mutta totesi kuitenkin että hänen kokemuksensa mukaan se harvoin yksinään riittää migreenin selättämiseen. Mutta se luo joka tapauksessa paremmat mahdollisuudet näiden uusien lääkkeiden toimivuudelle, kun ainakin työstressi on jonkin aikaa poissa. Katsotaan miten käy. Tuskinpa tuon vuorotteluvapaan aikana migreenini ainakaan pahenee. Näin uskoisin.
]]>Mietitäänpä.
Ensimmäiset seitsemän vuotta. Ne ovat aikaa ennen kouluunmenoa. Varhaislapsuutta. Tai mitä nimitystä siitä ajanjaksosta sitten haluaakin käyttää. Se on elämän ensimmäinen vaihe. Erittäin tärkeä. Monen mielestä ehkä elämän tärkein. Ainakin se antaa suunnan ja osviitan kaikille jatkossa tuleville elämän vaiheille.
Omalta osaltani tuolta elämän ensimmäiseltä seitsemän vuotta kestäneeltä vaiheelta minulla on erittäin vähän konkreettisia muistikuvia. Joillakin on varmasti enemmänkin, joillakin ei ehkä senkään vertaa kuin minulla. Itselläni tuolta elämän vaiheelta olevat muistikuvat ovat lähinnä sellaisia pieniä yksittäisiä hetkiä, jotka ovat jääneet mieleen. Jostain syystä niissä kaikissa tapahtuu jotain negatiivista.
Muistan kun muutimme Teiskoon. Jostain syystä vanhemmillani ei ollut avainta asuntoon, johon olimme muuttamassa. Isäni joutui käsittääkseni rikkomaan jonkun ikkunan tai vastaavaa, että pääsimme sisälle. Hän sai siitä haavan rystyseensä, johon jäi sisälle lasinsiru. Minun mielestäni se oli ahdistavaa. En edes tiedä onko näin oikeasti tapahtunut. Tällainen muistikuva minulla kuitenkin tilanteesta on. Teiskossa asumisesta muistan myös hyvin selkeästi tilanteen, jolloin olin siskojeni kanssa katsomassa televisiota, ja vanhempani olivat alakerrassa saunassa. Mustavalkoisessa elokuvassa, jota katselimme, oli laiva, joka joutui niin kovaan myskyyn että oli vaarassa upota. Juoksin peloissani kellarissa olevaan saunaan kertomaan tapahtuneesta vanhemmilleni. En oikein saanut mitään vastausta tai kommenttia hätääni. Palasin hissukseen edelleen peloissani takaisin yläkertaan.
Varmasti tuohon elämäni ensimmäiseen vaiheeseen liittyy paljon positiivisiakin asioita. Jälkikäteen tuota jaksoa tarkastellessani tiedän, että perheessämme oli kaikki perusasiat kunnossa. Isä kävi töissä, äiti oli meidän lasten kanssa kotona, ja meillä oli katto pään päällä ja ruokaa pöydässä.
Ennen seuraavan elämänvaiheen alkamista muutimme vielä Vilppulaan, jossa aloitin koulunkäyntini. Pienestä lapsesta nämä muuttamiset olivat melko stressaavia asioita. Ovat jääneet mieleen.
Elämän toinen seitsemän vuoden mittainen vaihe on siis ikävuodet kahdeksasta neljääntoista. Tuolloin käydään koulun ensimmäiset vuodet. Ehkä se menee ajallisesti hiukan yli nykyisen alakoulun, mutta kokisin kuitenkin että noina ikävuosina luodaan hyvin vahvasti perusta elämässä vastaan tulevalle koulutukselle. Noiden vuosien aikana käy kyllä jo melko pitkälle selville, että onko lukupäätä vai onko enemmän sitten sellainen käytännön ihminen, joka ei hirveästi teoreettisista opinnoista perusta. Myös kaverisuhteilla alkaa olla yhä enemmän merkitystä, ja tuolle ajanjaksolle ajoittuu monesti ja monen kohdalta ne ensimmäiset koko elämän läpi kestävät ystävyyssuhteet.
Itselleni selvisi tuon elämänvaiheen aikana, että koulussa pärjään kyllä ihan kohtalaisen hyvin, mutta ei minulla kyllä ole sen kummempaa halua ja hinkua kovin paljon opiskeluun panostaa. Muutamia erittäin hyviä ystäviä minulla edelleen on, joiden kanssa olen tutustunut tuon elämänvaiheen aikana. Joihinkin heistä tulee edelleen pidettyä yhteyttä. Liian harvoin, mutta hyvä että edes joskus.
Elämän kolmas vaihe on tämän kaavan mukaan vuodet 15-21 vuotiaana. Murrosikä. Aikuistuminen. Itsenäistyminen. Siinä ehkä tärkeimpiä teemoja tuolle ajanjaksolle. Tässä vaiheessa alkaa myös varmasti tulla jo suuriakin eroja eri ihmisten välillä siinä, mitä he minkin elämänvaiheensa aikana tekevät ja kokevat. Joillakin esimerkiksi tuohon vaiheeseen kuuluu jo perheen perustaminen, tai ainakin vakituisessa parisuhteessa eläminen.
Itselleni tuo elämänvaihe toi tärkeimpänä asiana täysi-ikäisyyden, ja sen myötä ajokortin ja auton. Tuohon vaiheeseen kuuluivat myös ensimmäiset askeleet työelämässä, ja sen myötä tullut rahallinen korvaus, joka mahdollisti monia uusia asioita. Tuohon jaksoon sisältyy osaltani myös armeija. Todella epämiellyttävä kokemus, joka vaan oli pakko kestää. Ei edes aika ole kullannut muistoja. Tuon kaltainen vapauden riisto, läheisessä kosketuksessa toisten ihmisten kanssa oleminen ja eläminen yhdistettynä jatkuvalla syötöllä tuleviin tilanteisiin ja asioihin joihin sinulla itselläsi ei ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa, ei todellakaan ollut minua varten. Elämäni yksi ehdottomasti onnellisimmista päivistä oli se päivä, kun vihdoin pääsin sieltä pois.
Elämän neljäs vaihe sijoittuu ikävuosiin 22-28. Nyt tullaan edelleen yhä enemmän alueelle, jossa eri ihmisten elämänvaiheet ja niihin voimakkaimmin vaikuttavat asiat ovat erilaisia. Joillakin tuo ajanjakso on varmasti vahvasti opiskeluun painoittuva, toisilla taas perheenperustamiseen ja siihen liittyviin asioihin keskittyvä. Uskon kuitenkin että jos itse kukin tuon jakson jo ohittanut ihminen elämäänsä taaksepäin tutkailee, niin joku teema tuohonkin elämänvaiheeseen löytyy.
Itselleni tuo vaihe toi tullessaan paljon uutta. En vieläkään aikuistunut, olenhan horoskooppimerkiltäni Oinas... Ehkäpä tuo ajanjakso oli omalta osaltani sitä surutonta nuoruusaikaa. Väinänperä. Tukholman risteilyt. Biljardiklubi. Siinä sellaisia positiivisia kiinnekohtia, joiden ympärillä käytännön elämäni pyöri. Kävin Kauppaopiston ja työllistyin kaupalliselle alalle. Tähän elämänvaiheeseen kuuluu myös lyhyt mutta tuskallisen opettavainen ja traumatisoiva elämänjakso yksityisyrittäjänä. Siihen liittyi myös muutamia sellaisia elämää suurempia asioita, joita en ole vieläkään pystynyt riittävästi käsittelemään edes yhdessä itseni kanssa. Jos joskus kasvan aikuisten oikeesti aikuiseksi, niin ehkäpä tuonkin asian joskus laitan pakettiin. Kirjoittamalla sen ulos itsestäni. Mitenkäs muutenkaan. Siitä voi tulla pitkä ja synkkä tarina. Ei sovellu kaikkien luettavaksi.
Tuo elämänvaihe toi myös tullessaan melko voimakasta itsenäistymistä minun osalleni. Vihdoinkin, voisi varmaan sanoa. Myös kiinnostukseni vakituisen parisuhteen luomiseen alkoi nostaa päätään. Siinä vaan tuli usein ongelmaksi oikeastaan jopa itsenikin yllättänyt ujous tietyissä tilanteissa vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ja sitten kun olin päässyt jollain tavalla seurustelusuhteeseen jonkun ihan mukavan tytön kanssa, tuli mielessäni aina vastaan ainakin yksi "mutta". Haluanko oikeasti sitoutua? Minussa asuu kuitenkin aina pieni (oikeastaan aika iso...) erakko, joka pitää suunnilleen tärkeimpänä asiana elämässä omaa vapautta. Vapauta päättää omista asioista. Pienistä ja suurista. Vapautta olla oma itsensä. Vapautta olla välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Vapautta olla tuntematta huonoa omaatuntoa asioista, joita ei ole jaksanut tehdä. Vapautta olla itsekäs.
Elämän viides vaihe on tämän kaavan mukaan sijoittunut ikävuosille 28-35. Silloin ihminen on yleensä jo löytänyt paikkansa tässä meneillään olevassa elämässä. Pitkäänkin opiskelevien opinnot pääsääntöisesti päättyvät, ja viimeistäänkin nyt on aika saada ote työelämästä. Parisuhde ja perhe-elämä eivät välttämättä ole kaikilla vielä vakiintuneet. Jotkut ovat siinä suhteessa toisaalta jo vähintäänkin toisella kierroksella.
Itselleni tuo elämänvaihe meni alkuvuosina hyvinkin edellisen jakson kanssa samoja latuja. Muistan että noihin aikoihin minulla oli todella vaikeaa hahmottaa mitä teen isona. Aikuisena. Aloin kuitenkin vähitellen ymmärtää, ettei elämä voi tämänkaltaisena loputtomiin jatkua, vaan jotain muutosta pitää saada aikaiseksi. Aloin yhä enemmän miettiä, että ehkä minunkin täytyy perustaa perhe. Löytää henkilö, josta tulee minulle vaimo, ja lapsilleni äiti. Tästä alkoi tulla minulle vähitellen jonkinlainen pakkomielle. Joka jatkui siihen asti, että kohtasin nykyisen vaimoni, aloimme seurustella, ja muutimme yhteen. Jouduin tekemään paljon asioita, joita en ollut koskaan ajatellut voivani tehdä. Olin esimerkiksi toistuvasti ajatellut ja jopa ääneen sanonut etten koskaan muuttaisi pääkaupunkiseudulle. Nykyisen vaimoni tavatessani olin käynyt esimerkiksi Tukholmassa ja Pykeijassa useammin kuin Helsingissä. Ja viihtynyt niissä molemmissa paremmin kuin Helsingissä...
Kuudes elämän vaihe, ikävuodet 36-42 alkoi minulla muuttamisella pääkaupunkisedulle. Tämä vaihe elämässä on varmasti monella hyvinkin tasaista vakiintuneen elämän aikaa. Minulle se toi pitkään odottamaani vaihtelua, ja aivan uusia asioita asumalla ja elämällä yhdessä toisen ihmisen kanssa.
Työelämässä olin aina velvollisuudentuntoisesti tehnyt parhaani. Yllätyin kun nyt ilmoittaessani lähteväni pois, minut yritettiin houkutella jäämään lupaamalla kaikenlaisia etuuksia. Esimerkiksin työpaikka nykyiselle vaimolleni, silloiselle tyttöystävälleni, jos jäisimmekin asumaan Pirkanmaalle pääkaupunkiseudun sijasta. Työn saaminen pääkaupunkiseudulta ei ollut minulle mikään ongelma. Sain loppujen lopuksi valita, mihin sijoittuisin. Ainot ongelma oli se, etten päässyt pitämään sinä vuonna minkäänlaista kesälomaa. Kun lopetin työt perjantaina Pirkanmaalla, aloitin työt pääkaupunkiseudulla seuraavana maanantaina. Siinä välissä oli vielä hyvän ystävän häät ja muutto. Melkoisen kiirus viikonloppu tämän kuudennen vaiheen alkuun.
Tässä jaksossa sitä sitten opeteltiin olemaan ja elämään kiinteässä parisuhteessa. Uutta ja mielenkiintoista. Sitähän minä olin etsinyt ja halunnut. Töissä meni ihan hyvin. Olin alkuun jännittänyt että mitenköhän täällä päin Suomea pärjään, kun täällä on niin paljon väkeä. Jotenkin ajattelin että täällä olisi myös samassa suhteessa osaajia. Ammattinsa hyvin taitavia ihmisiä. Näin ei kuitenkaan ollut. Totesin varsin pian että täällä pääsi vastuutehtäviin henkilö, joka olisi Pirkanmaalla ollut vaikeuksissa päästä edes ihan "normaali" hommiin. Eli minulla oli varsin helppo edetä urallani ilman että sen eteen edes tein juurikaan mitään erityistä.
Menimme naimisiin, ja aloimme hankkia perheenlisäystä. Siihen sitten menikin odotettua kauemmin, mutta joka tapauksessa tämän elämänvaiheen lopuilla meillä oli lapsi. Olimme siis perhe sanan täydessä merkityksessä. Tuon elämänvaiheen lopulla löysimme myös vihdoin parin vuoden etsiskelyn jälkeen perheellemme vielä nykyisinkin käytössä olevan kodin. Eli tilavan omakotitalon. Edelleen mielestäni talomme on oikein mukava. Vaimo kyllä alkaa löytää siinä nykyisin enemmänkin huonoja puolia. Molemmat olemme siinä suhteessa yksimielisiä, että sijainti ei ole paras mahdollinen. Tosin vaimo haluaisi päästä lähemmäs Helsinkiä, ja minä taas jotain ihan muuta.
Elämän seitsemäs vaihe tämän teorian mukaan sijottuu ikävuosiin 43-49. Siihen on mielestäni melko vaikea enää löytää yleispäteviä kriteereitä, jotka kaikille sopisivat. Itse kukin ehkä kuitenkin löytää jotain, joka noille ikävuosille on tyypillistä omassa elämässä. Minulle tuo ajanjakso pyörii varsin paljon perheen ja lasten ympärillä. Tuon elämänvaiheen alussa opettelimme asumaan omakotitalossa, talossa jossa asumme edelleen. Silloisen yhden pojan lisäksi syntyi perheeseemme myös tyttö. Työssäkäyntiä ja lasten tarhasta hakemista. Sitähän tuo osa elämää noin pääsääntöisesti oli.
Elämän kahdeksas vaihe sijoittuu ikävuosiin 50-56 vuotta. Tuolloin monella on jo lapset aikuistumassa, ja työelämässä ura korkeimmillaan. Minulla lapset olivat edelleeen melko nuoria, ja töissä jaksaminen sen verran heikoissa kantimissa, ettei oikein voinut enää realistisesti suunnitella uralla etenemistä. Tuossa elämänvaiheessa nousivat jälleen elämän kohokohdiksi tapaamiset ja reissut yhdessä hyvien ystävien kanssa. Juhannukset. Ovat aina olleet minulle tärkeitä. Nyt tuo tärkeys tuntui edelleen vain korostuvan. Myös perheen kanssa yhdessä vietetty aika mökillä ja erilaisissa reissuissa oli niitä elämän kohokohtia, jotka jäivät mieleen.
Tuon elämänvaiheen loppupuolella alkoi taas nostaa päätään tarve saada jotain muutosta elämään aikaiseksi. Lapsesta asti sairastamani migreeni alkoi olla yhä enemmän elämääni häiritsevä tekijä. Olo oli muutenkin varsinkin töistä johtuen hyvin stressaantunut.
Seuraava, järjestysluvultaan yhdeksäs vaihe käsittää ikävuodet 57-63. Nuo ovat noin pääsääntöisesti viimeiset vuodet työelämässä ennen eläkkeelle siirtymistä. Nuo ovat juuri ne ikävuodet, jotka minulla ovat ensi keväästä eteenpäin edessäni. Sen verran tiedän jo tuosta elämänvaiheesta etukäteen, että tulen aloittamaan sen puolen vuoden vuorotteluvapaalla. Uskoisin että se tekee minulle monessakin mielessä todella hyvää. Toivon mukaan saan sen aikana myös kroonisen migreenin sen verran rauhoittumaan, että tulen sen kanssa toimeen jatkossa nykyistä paremmin.
Omalta osaltani en kyllä ole ollenkaan vakuuttunut, että jaksaisin vielä tuon yhden elämän vaiheen olla työelämässä mukana. Taloudellisista syistä johtuen täytyy tietysti yrittää jaksaa keikkua työelämässä mukana mahdollisimman pitkään. Aika sen sitten jossain vaiheessa näyttää, miten minun tuo elämänvaiheeni tulee todellisuudessa menemään.
Kymmenes elämänvaihe on sitten ikvuodet 64-71. Tuo on varmasti monelle se vaihe, jolloin ollaan jo eläkkeellä, mutta toivon mukaan terveys on kuitenkin edelleen sen verran hyvä, että on hienot mahdollisuudet käyttää lisääntynyttä vapaa-aikaa kaikkeen sellaiseen, mitä ei ole aikaisemmin ehtinyt tehdä. Harrastukset. Ystävät. Matkailu. Kaikkiin niihin on tuossa vaiheessa aikaa.
Omalta osaltani tuota elämänvaihetta miettiessäni mieleen tulee lähinnä se, että silloin ainakin pitäisi elämän olla stressittömämpää ja kiireettömämpää. En usko että minulle syttyy mitään suurta tarvetta lähteä reissaamaan ympäri maailmaa. Pienet reissut mökille ja takaisin, välillä ystävien luokse kyläilemään, ja kerran pari vuodessa reissu pohjoiseen ilmansuuntaan. Siinä se mielestäni ihan hyvä konsepti vanhuuden päivien ratoksi.
Yhdestoista elämänvaihe, ikävuodet 72-79 ja sen jälkeen mahdollisesti tulevat elämänvaiheet alkavat olla niitä viimeisiä täällä olon jaksoja. Silloin varmaankin alkaa pikkuhiljaa olla aika rauhoittua, ja ottaa edessä olevaa elämää päivä kerrallaan. Jos tulee tunne, että jotain on jäänyt tekemättä tai kokematta, niin vielä ehtii paikata asian. Voisin kuvitella että nuo vuodet ovat melko rauhaisaa elämistä ja olemista. Kohokohtia noissa vuosissa voisin kuvitella olevan sukulaisten ja ystävien vierailut, ja muunlaiset yhteydenotot.
Siinähän niitä on. Melkoinen määrä elämänvaiheita. Suurin osa jo elettynä. Eikä jäljellä olevien vaiheiden määrästä ole tietoa. Onneksi. Jokaisessa vaiheessa on varmasti hyvät ja huonot puolensa. Missä elämänvaiheessa haluaisit itse olla, jos saisit valita? Minulta tätä kerran kysyttiin, ja vastasin spontaanisti hetkeäkään miettimättä, että haluaisin olla siinä vaiheessa jossa pääsen juuri eläkkeelle. Minulta tätä asiaa kysynyt henkilö suurinpiirtein suuttui minulle. Vastaukseni oli hänen mielestään väärä. Itse hän oli eläkeikäinen... Täytyy kyllä sanoa, että vaikka miettisin vastausta tuohon kysymykseen hiukan pidempääkin, olisi vastaukseni edelleen sama. Ymmärrän kyllä toki ihmisiä, jotka valitsisivat niin pystyessään jonkin aikaisemman elämänvaiheen. Ehkä kolmannen tai neljännen. Minä en kuitenkaan noihin nuoruusvuosiin haluaisi palata. Omalta osaltani siis elämä on hyvässä vaiheessa. Eli paras vaihe on vielä edessäpäin, ja toivon mukaan lähivuosina saavutettavissa.
]]>No ehkä ikä tekee tehtävänsä, vai mistä lienee kysymys, mutta nyt minulla on kyllä ollut jo aivan liian kauan pähkäiltävänä yksi päätös, jota en ole saanut tehtyä. Asia on vaivannut minua todella pitkään. Voin valehtelematta sanoa, että asiaa olen pähkäillyt jo vuosikausia, ja ainakin viimeiset kuukaudet päivittäin. Aivan stressiksi asti.
Vuosi sitten kertaallen jo tein päätöksen. Helpotuksen tunne oli suuri, kun sain vihdoin asian päätettyä. Mutta sitten ilmeni seikkoja, joiden vuoksi palasin jälleen takaisin lähtöruutuun.
Tässä vaiheessa on varmaan selvyyden vuoksi hyvä kertoa, mistä päätöksestä on kysymys. Eli mietin siis ihan sellaista periaatteessa helppoa asiaa, että hakeudunko vuorotteluvapaalle vai en. Vuosi sitten sain vihdoin päätettyä, että hakeudun. Vuodeksi. Mutta sitten selvisi että ehdot olivat muuttumassa, ja sen vuoksi jäi hakemukseni kuitenkin tekemättä. Ehdot muuttuivat. Esimerkiksi vuorotteluvapaan maksimipituus putosi vuodesta puoleen vuoteen.
Jotenkin minusta alkuun tuntui (tuntuu vähän vieläkin) että nykyisin maksimissaan sallittu kuusi kuukautta on liian lyhyt aika. Mutta ehkä se on kuitenkin parempi kuin ei ollenkaan (?).
Niin, varmaan jo päättelit, että arpa on heitetty. Ratkaisu on vihdoin tehty.
Eli olen hakenut vuorotteluvapaata. Maksimiajaksi, joka on nykyään siis 180 vuorokautta. Laitoin hakemukseeni, että aloittaisin vuorotteluvapaani 4.4.2017, ja se loppuisi 180 vuorokautta myöhemmin, eli syyskuun lopussa. Sen jatkoksi pyydän saada pitää kesälomani, eli töihin olisi tarkoitus palata maanantaina 30.10.2017. Olen 99 prosenttisen varma, että hakemukseni menee läpi. Ainakin suullisesti minun on annettu niin ymmärtää.
Että sillai.
Tuntuu todella hienolta, nyt kun päätös on vihdoin tehty. Et usko kuinka tyytyväisen leveä hymy on nytkin naamallani tätä kirjoittaessa. Kyllä. Hyvältä tuntuu. Päätös on tehty, ja nyt otetaan siitä kaikki ilo irti. Ja heti, alkaen nyt. Eli olen aina ollut sitä mieltä, että esimerkiksi mukavasta matkasta (esim Jäämeri) yksi osa hauskuudesta tulee jo ennen matkaa. Suunnitellessa. Pohtiessa. Miettiessä mukavia vaihtoehtoja ja tehdessä pieniä päätöksiä asiaan liityen.
Käytännön mukaviin ja odottamisen arvoisiin yksityiskohtiin mennäkseni, heitän tässä heti haasteen kaikille lukijoilleni. Suunnitelmissani on, että vuorotteluvapaalle jäätyäni sulattelen asiaa ensin ihan kaikessa rauhassa kotosalla. Pääsiäisen yli. Joka on ensi vuonna melko myöhään. Mutta sitten. Lähden Leville patikoimaan. Lähdetkö mukaan?
Varasin hetki sitten mökin nimeltä Noitalevi ajaksi 22.4-6.5.2017. Mökki on vanha tuttu, jossa ovat lisäkseni yhden viikon viettäneet poikani ja Merge. Mökissä on tilaa yhdessä tasossa 126 neliötä, ja nukkumapaikat kymmenelle. Hyvin minä mahdun siellä vuorotteluvapaatani viettämään... Lemmikit ovat mökkiin sallittuja. Minä jätän kyllä tällä kertaa Timin kotiin.
Jos et pysty keväällä kahdeksi viikoksi reissuun lähtemään, niin aina on vaihtoehtoja. Voit tulla viikoksi, ja pääset kyydilläni jompaan kumpaan suuntaan. Toinen suunta sitten vaikka lentäen, junalla tai bussilla. Haen kyllä lentoasemalta (Kittilässä, matkaa 10 km), tai lähimmältä rautatieasemalta, jonne on matkaa 80km. Bussi tulee ihan tuohon nurkille, voin tulla vastaan periaatteessa vaikka jalkaisin. Ja jos junalla tulee, niin asemalta on kyllä myös bussikuljetus suoraan Leville. Kolarista 80 km, ja Rovaniemeltä 160km. Niin ja kyllä mökin pihaan autojakin mahtuu useampia, jos päädyt autolla tulemaan.
Ja jos lomaa tai vapaa-aikaa ei ole tähän tarkoitukseen käytettävissä ollenkaan, niin ota pidennetty viikonloppu. Lennot tullen mennen Kittilään vaikkapa tuohon puolivälissä olevaan viikonloppuun, niin siinähän sitä pääsee mukavasti irti arjesta hetkeksi aikaa. . Tuo puolivälin viikonloppu osuu sopivasti Vapun aikaan. Vappupäivä on mukavasti viikonlopun jatkoksi maanantai. Vappu Levillä. Ei mielestäni ollenkaan hullumpi ajatus. Googleta vaikkapa MegaVappu-Levi, niin näet mitä kaikkea piristävää on tarjolla normaalin mukavan mökkeilyn ja hyvän seuran lisäksi.
No näillä suunnitelmilla vuorotteluvapaani pääsee hyvin alkuun. Sen jälkeen on sitten vuorossa varmaankin seuraava melko vaikea päätös. Eli pistänkö Volvon myyntiin ja hankin asuntoauton, vai sitten en. Asuntoautoa tekisi edelleen mieli, mutta tähän nykyiseen Volvoon olen kyllä melkolailla tykästynyt. En tällä hetkellä osaa sanoa, miten tuon asian kanssa tulee käymään. Enemmän olen ehkä kallistumassa siihen että pysyn kuitenkin Volvoilijana.
Levin jälkeen on vuorossa sitten ainakin mökkeilyä Nummi-Pusulassa. Ilman kiirettä, omaan rauhalliseen tahtiin. Siinä sitä voi sitten pikkuhiljaa tehdä lisäsuunnitelmia pitkän kesäloman ratoksi. Täytyy tietysti jättää myös tilaa sellaisille pikaisemmille ratkaisuille, vaikka toisaalta tykkäänkin aina asioita etukäteen suunnitella. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Ja mitä vuorotteluvapaan jälkeen? Sillä yritän olla liikaa päätäni vaivaamatta. Sen ehtii miettiä sitten joskus. On tietysti vaihtoehtona palata takaisin nykyiseen oravanpyörään ja katsoa kauanko jaksaa ja kestää. Mutta täytyy myös miettiä vaihtoehtoja. Suuret kiitokset Jargelle. Ajatuksesi, jotka tulivat riittävän suurella painoarvolla, auttoivat minua ymmärtämään että aikaa vuorotteluvapaan jälkeen ei kannata liikaa eikä varsinkaan liian aikaisin murehtia. Pyrin ottamaan ilon irti elämästä silloin kun se on mahdollista, ilman että murheet tulevaisuudesta sitä millään lailla himmentävät.
Nyt sitten vaan pinnistellään nämä muutamat kuukaudet päivä kerrallaan eteenpäin, ja odotetaan kerrankin oikein innolla kevään koittamista. Kyllä se sieltä tulee. Hitaasti mutta varmasti.
]]>