Isäni syntyi kauan sitten: 21.8.1926. Isäni kuoli hetki sitten: 5.4.2015. Siihen väliin mahtuu pitkä elämä. Vaiherikas ja hyvä elämä.

Isäni syntyi Kaukolassa, nykyisen itärajan takana. Hän oli maataloutta työkseen harjoittavan perheen nuorin lapsi. Heitä sisaruksia oli kaikkiaan seitsemän. Evakkoon lähdöt ja hyvin nuorena sotaan mukaan joutuminen olivat asioita, jotka eivät olleet helppoja. Käsitykseni mukaan isäni pääsi kuitenkin niistä yli melko hyvin. Hän pystyi jatkamaan omaa elämäänsä, ja toteuttamaan omia tavoitteitaan ja haaveitaan.

Isäni ei halunnut jäädä maanviljelijäksi, vaan hän halusi, ja sai, itselleen koulutuksen opettajaksi. Opiskeluaikojaan Kajaanin opettajaseminaarissa hän muisteli usein myös jälkeenpäin. Niiltä ajoilta hänelle jäi muistoksi muutamia hyviä ystäviä, ja alku muutamalle hyvälle ja tärkeälle harrastukselle. Harrastuksistaan hän aloitteli silloin valokuvaamista ja taidemaalausta. Valokuvauksessa hän vei harrastustaan niin pitkälle, että rakensi esimerkiksi itse valokuvien kehityskoneen. Aikamoinen saavutus minun mielestäni, mutta kuvaa myös hyvin isääni. Jos hän oli päättänyt jotain tekevänsä, hän myös teki sen. Hänellä oli aina hyvä käsitys ja luottamus omaan osaamiseensa, ja se vei usein pitkälle ja hyviin tuloksiin.

Taidemaalarina hän teki ensimmäiset teoksensa käsittääkseni juuri tuon opettajaseminaarin aikana. Piirustusta hän oli harrastanut aivan lapsesta pitäen, ja hän muisteli vielä aivan viimeisenä elinvuotenaankin hyvillä mielin erään opettajansa antamia hyviä arvosteluja hänen piirustuksistaan. Taulujen maalaminen oli hänelle tärkeä ja antoisa harrastus läpi vuosikymmenten. Suurin osa hänen tauluistaan on maisematauluja. Monet aivan tunnistettavista paikoista. Mutta hän maalasi myös asetelmia, abstrakteja teoksia sekä muotokuvia. Joitakin hänen teoksiaan on myös minun kotini seinillä. Tällä hetkellä lähin tuossa aivan käteni ulottuvilla. Hänen taulujaan on myös myyty useissa näyttelyissä, ja jopa joitakin aivan ulkomaille asti. Siitä hän oli aina hyvin tyytyväinen, että hänen taidettaan oli esillä myös maamme rajojen ulkopuolella.

Osittain tuon mahdollisti hänelle toinen tärkeä harrastus, eli esperanto. Esperanto on kieli, jota puhutaan lähes joka maassa. Esperanto on helppo kieli, sillä se on tehty sellaiseksi. Ideana se on aivan loistava, että olisi tällainen mahdollisimman helppo kieli, jota mahdollisimman monet opiskelisivat. Se helpottaisi huomattavasti eri maalaisten ja kielisten ihmisten kommunikointia, jos kaikki olisivat jossain vaiheessa opiskelleet esperantoa. Isäni sai tuon harrastuksensa ansiosta ystäviä ympäri maailmaa. Se oli myös hyvä syy matkustaa milloin mihinkin maahan, sillä kansainvälinen Esperantokonferenssi on joka kesä jossain maassa. Se oli kerran myös Suomessa, Tampereella. Silloin tuon konferenssin yksi ohjelmanumeroista oli tutustuminen Suomalaiseen tyypilliseen kesämökkiin. Tuo kesämökki oli isäni itse omin käsin rakentama kesämökki Teiskossa. Sinne pääsivät halukkaat konferenssivieraat bussikuljetuksella tutustumaan. Tarjolla oli hienon paikan Näsijärven rannalla lisäksi muun muassa äitini itse tekemää puolukkamehua. Eksoottinen juoma monelle paikalla käyneelle.

Äitini oli yksi erittäin tärkeä osa isäni elämää. Kun he menivät naimisiin lähes 56 vuotta sitten, oli isäni jo 32 vuotias. Monet olivat kuulemma pitäneet häntä jo ikuisena poikamiehenä, mutta toisin kävi. Äitini oli silloin vasta 17-vuotias, mutta käsittääkseni ikäerosta ei heille itselleen koskaan ollut mitään ongelmaa. Äitini oli aina pyyteettömästi isäni tukena ja turvana kaikissa asioissa. Viimeisinä vuosina äitini toimi isäni omaishoitajana isäni terveyden vähitellen heiketessä.

Yksi isälleni tärkeä harrastus myöhäisemmällä iällä oli kirjoittaminen. Hän kirjoitti yhden osittain varmaankin omiin kokemuksiinsa perustuvan romaanin nimeltään Askelten jäljet. Kirjan kansikuvan hän luonnolliseti maalasi itse. Sen jälkeen hän kirjoitti myös omaelämänkertansa meidän jälkipolvien iloksi. Siitä saa hyvin käsityksen hänen elämänsä kulusta.

Viimeisinä elinvuosinaan isäni oli Alzheimerin taudin vuoksi huonomuistinen ja välillä hiukan sekava. Mutta lähes loppuun asti hänellä oli välillä kuitenkin sellaisia selviäkin hetkiä, jolloin hän tuntui olevan täysin tässä maailmassa mukana. Itselleni sellainen hetki jäi mieleeni kun olimme perheeni kanssa viime joulun aikoihin heidän luonaan Tampereella käymässä. Olimme juuri syöneet, ja muut jäivät siivoamaan pöytää kun menimme isäni kanssa kahdestaan olohuoneeseen istumaan. Isäni katsoi minua hyvin tarkkaavaisen näköisenä ja kysyi: "kun minusta aika jättää, niin mitä sinulle jää minusta, Lauri-taatasta päällimmäisenä mieleen". Yllätyin ja vähän häkellyin kysymyksestä, mutta näin että hän oikeasti odotti vastaustani. Hetken mietittyäni vastasin että minulle jää hänestä mieleen juuri nuo hänen harrastuksensa. Maalaustaide, osoitin seinällä olevia hänen taulujaan, sekä Esperanto. Isäni mietti sanojani hetken, ja sanoi selvästi tyytyväisenä että hyvä niin. Ne ovat olleet hänelle tärkeitä asioita.

Nyt hän on poissa. Mutta muistot elävät. Lepää rauhassa. Sinä olet leposi ansainnut.