Tässä on tullut viime aikoina kirjoiteltua melko raskaita tekstejä, joten nyt on kyllä ehdottomasti kevennyksen paikka.

Huumori on minulle ollut aina tärkeä osa elämää. Huumorilla selviää myös monista vaikeista tilanteista. Ihan joka paikkaan ja tilanteeseen huumori ei kuitenkaan sovellu. Huumorin käyttäminen vaatiikin mielestäni aina melko tarkkaa pelisilmää tilanteen ja paikalla olevien ihmisten ja heidän sillä hetkellä vallalla olevien tunnetilojensa oivaltamista ja huomioon ottamista.

Huumori ei ole mikään helppo laji. Kaikkea muuta. Tarkoitan siis huumorin tuottamista. Tavalla tai toisella. 

Mitä on huumori?

Itse ymmärrän huumorin siten, että se on konkreettisen ja näkyvän hyvänolontunteen aikaansaamista jollekin toiselle ihmiselle tai ihmisille. Huumorin lajeja on useita. En tiedä miten niitä "virallisesti" mahdollisesti luokitellaan, mutta itse koen että huumoria voi olla ainakin vitsit, sketsit, musta huumori, tahaton komiikka, surkuhupaiset sattumukset, oivaltavat pakinat ja tilannekomiikka. 

Itse pidän ehdottomasti eniten osuvasta ja uppoavasta tilannekomiikasta. Se on minun mielestäni kaikkein mukavinta, kun joku osaa hyödyntää olemassa olevia olosuhteita ja tilanteita. Se vaatii kuitenkin erittäin tarkkaa tilanteen ja ihmisten huomioimista, sekä rohkeutta avata suunsa oikeassa kohdassa, silloin kun tilanne on sille kypsä. Tämä on taito, joka joillakin tuntuu olevan luonnostaan, jotkut yrittävät sitä koskaan onnistumatta opetella, ja loput ovat jotain siltä väliltä. Tämän alan taitureita löytyy tuttavapiiristäni muutamia, lähinnä tuolta Hämeenkyrön suunnalta, vaikka kyllä yksi henkilö Espoostakin nousee väkisin mieleen, vaikken häntä olekaan vähään aikaan nähnyt.

Itsekin pyrin tuota tilannekomiikkaa harrastamaan, joskus jopa (ainakin omasta mielestä...) onnistuenkin. Luonnollisesti tuo laji sujuu parhaiten tutussa porukassa. Ja jos vielä sattuu niin että ollaan nautittu jonkun verran mielialaa piristäviä virvokkeita, saattaa toisten naurattaminen olla välillä melko helppoakin.

Varsinaisesti vitseistä esimerkiksi vitsikirjan muodossa en kauheasti pidä. Ne ovat jotenkin niin teennäisen tuntuisia, etteivät minua yleensä hirveästi innosta. Sen sijaan stand up komiikka livenä nähtynä on hieno kokemus. Olen kaksikin kertaa ollut tuollaisessa tilanteessa yleisönä, ja en voi muuta kuin "hattua nostaa" noiden esiintyjien taidolle. Osittain heidän juttunsa ovat selkeästi etukäteen mietittyjä ja harjoiteltuja, mutta nimenomaan heidän kykynsä huomioida olemassa oleva yleisö ja heidän tunnetilansa ja reaktionsa, on välillä ollut uskomattoman hienoa seurattavaa. Myös ajan hermolla pysyminen tuntuu olevan heillä hyvässä hallinnassa, sen verran tuoreisiin ja ajankohtaisiin asioihin nämä esiintyjät ovat kummallakin näkemälläni kerralla ansiokkaasti puuttuneet.

Sketsipuolelta tulee mieleen lähinnä televisio-ohjelmat, jotka ovat niiden ympärille kyhätty. Putous oli mielestäni monta kautta ihan hyvä. Viime kaudesta en enää pitänyt, enkä sitä kyllä kovin tarkkaan seurannutkaan. Noin muuten ovat tällaiset sketseihin perustuvat television viihdeohjelmat toisaalta ihan mukavaa seurattavaa, kunhan ei niiden tasolta odota liikoja. Harmitonta viihdettä viikonlopun ratoksi.

Surkuhupaisia sattumuksia ovat mielestäni esimerkiksi "hauskat kotivideot". Televisio-ohjelma siis jälleen. Siinä tuntuu usein olevan ideana että sitä hauskempaa, mitä nolommin kuvattaville käy. En välttämättä tuollaista ohjelmaa varta vasten katso, mutta jos se joskus sattuu kohdalle, niin ihan hyvälle mielelle niistä kuitenkin yleensä tulee.

Musta huumori on ihan oma lukunsa. Siinä liikutaan usein alueilla, joissa naurattaa vaikka periaatteessa ei saisi. Sen luominen tietoisesti on hyvinkin vaikeaa. Useammin käsittääkseni sattuu niin, että tuo musta huumori pilkistää pintaan enemmän tai vähemmän vahingossa. Se tietysti, ainakin minun mielestäni, lisää tuon vaikean huumorinlajin hauskuutta. Varsinkin silloin, jos tuo huumorinäkökulma on sen verran hyvin piilossa, ettei sitä kaikki oivalla. Huumorin tajuaminen ja löytäminen asioista joita eivät kaikki ymmärrä, tuo ihan omanlaatuisensa hauskuuden tunteen tullessaan.

Oivaltavia pakinoita ovat mielestäni esimerkisi Paulin ja Veijon AKK-jutut radiossa. Tosin se ei mielestäni enää nykyään kovinkaan usein ole niin hauska kuin joskus ennen. Ymmärrän toisaalta tosi hyvin, ettei ole mikään helppo tehtävä viikko toisensa jälkeen keksiä hauskaa ja ajankohtaista pakinaa, vaikka lähtökohta ja pohja asian työstämiselle hauskoine hahmoineen ja Marttoineen siihen helpotusta tuovatkin.

Huumori on hauska, mutta vaikea aihe. Itse ainakin koen huomattavasti helpommaksi kirjoittaa tarinaa tai juttua siten, että lukijat saadaan itkemään kuin nauramaan. En sitten tiedä onko se minusta itsestäni ja luonteestani kiinni, vai onko tämä ihan yleinen totuus. Kumpaako tarinaa sitten olisi mukavampi lukea? Jotain surullista nyyhkytarinaa, vai ratkiriemukasta hauskaa toilailua? Kummallakin on varmasti aikansa ja paikkansa, mutta itse kuitenkin kallistun joka tapauksessa mielummin tuolle synkemmälle puolelle. Sekä lukutottomuksissa, että siinä mitä mieluiten kirjoitan.

Huumorintaju (tai sen puute) on varmaan ihan oman tarinansa laajuinen asia. Sen verran haluan siihen kuitenkin puuttua, että arvostan suuresti ihmisiä joiden huumorintaju riittää omalle itselle nauramiseen. Itseltäni tuo harvoin onnistuu, mutta ainahan sitä voi yrittää opetella.