Olen tosi usein haaveillut pitäväni vuoden vuorotteluvapaata. Viime vuoden (2015) loppupuolella päätin sitten tehdä haaveestani totta. Pitkään asiaa pähkäiltyäni, pääsin lopulta niin pitkälle, että eräänä sunnuntaina lokakuun lopulla ilmoitin vaimolle, että jään tulevaksi vuodeksi (2016) vuorotteluvapaalle. Olin päättänyt että seuraavana maanantaina töissä ollessani laitan kirjallisen hakemuksen työnantajalle menemään. Olin ottanut jo aikaisemmin selvää mitä se tulee minulle käytännössä maksamaan. Eli kalliiksihan se tulee. Mutta nyt kun isäni kuoleman johdosta minulla oli käytettävissäni hiukan normaalia enemmän rahaa, totesin että minulla on nyt oikeasti varaa tuohon vuoden vapaaseen. Asiaa olin pähkäillyt ja miettinyt niin monta vuotta, että tunsin suurta helpotusta saatuani vihdoin päätöksen tehtyä.

Vaimokin suhtautui asiaan positiivisesti, eikä vastustanut ollenkaan suunnitelmaani. Hän totesi kuitenkin, että olivat vissiin kriteerit vuorotteluvapaan suhteen jotenkin juuri muuttuneet. Itse en asiasta ollut siinä vaiheessa tietoinen. Tyytyväinen mielialani sai välittömästi kolauksen. Menin nettiin tutkimaan asiaa, ja oikeassahan vaimoni oli. Säännökset olivat juuri muuttumassa niin, että korvausta saa entistä vähemmän, ja maksimiaika vuorotteluvapaalla putoaa vuodesta puoleen vuoteen. Oli siinä jotain muitakin muutoksia, mutta tuossa tärkeimmät minua hetkauttavat asiat. Että sillain sitten taas. Kun tarpeeksi kauan jahkailee ja pähkäilee, menee tilaisuus ohi suun. Näin ajattelin ja masennuin. Miksi minulle käy aina näin?

Luovutin. Yritin unohtaa kokon jutun. Jatkoin normaalia arjen rutiinia yhä stressaavammassa työssäni päivittäin kärvistellen. Vielä enemmän minua harmitti heti alkuvuodesta, kun jostain sattui silmiini vuorotteluvapaaseen liittyvä kirjoitus jossa todettiin että vielä vuoden 2015 loppuun mennessä sovitut vapaat sai pitää tuon aikaisemman joustavamman säännöksen mukaisesti. Eli jos olisin silloin aikanaan tuona lokakuun tiettynä maanantaina laittanut vuorotteluvapaahakemukseni menemään, olisin todennäköisesti tälläkin hetkellä tuolla vapaalla. Työnantajanhan ei luonnollisestikaan ole pakko suostua tuohon vuorotteluvapaa hakemukseen. Minä olin kuitenkin jo aikaisemmin asiasta esimieheni kanssa keskustellessani saanut varsin selkeän lupauksen asialle, kun olin sitä terveydellisillä syillä (krooninen migreeni) perustellut.

Taloudellisten syiden lisäksi toinen tärkeä syy miksi olen pitkään empinyt että uskallanko jäädä vuorotteluvapaalle vai en, on ollut se että olen pelännyt miten pääsen takaisin työelämään vuoden paussin jälkeen. Vuodessa ehtii kuitenkin nykyisellä kehitysvauhdilla tapahtua vaikka mitä. Eli olet vuoden jälkeen auttamattomasti ajastasi jäljessä omassa työtehtävässäsi. Toisaalta olin aina suunnitellut, että jos jään vuorotteluvapaalle, pidän vapaata tosiaan koko vuoden. Ihan sen vuoksi että pääsee kunnolla irti tästä tämän päivän oravanpyörästä. Ja jos ja kun mukana oli aina myös tuo terveydellinen elementti, oli tarkoitus käyttää ensimmäiset pari kuukautta olemalla ilman migreenin kohtauslääkettä (relert). Saman asian tiimoilta olen ollut kolme kertaa parin kuukauden sairaslomalla. Tuon jakson jälkeen olisi ollut todella mielenkiintoista nähdä miten usein migreenikohtauksia tulee, kun lääkepäänsärky ja työstressi olisivat molemmat poissa kuvioista. Itse olen taipuvainen uskomaan, että tuossa tilanteessa olisivat migreenikohtaukseni vähentyneet todella merkittävästi. Mutta jos pidät vuorotteluvapaata vain puoli vuotta, on siitä kahden kuukauden jälkeen kulunut jo kolmasosa, eli pikkuhiljaa alkaa sitten taas stressata lähestyvä töihin paluu. Eli ei tunnu järkevältä uhrata noin isoa osaa vapaasta sairastamiseen.

Olen viime aikoina lukenut useammassakin yhteydessä ihmisen elämään liittyvissä kirjoituksissa, että loppujen lopuksi elämän ehtoopuolella ihmisiä aikaisempaa elämäänsä tarkastellessaan kaduttaa yleensä huomattavasti enemmän asiat joita he eivät ole tehneet, kuin asiat joita on tullut tehtyä. Tähän liittyen olen uudestaan alkanut miettiä sitä vuorotteluvapaata. Jos (ja kun) sitä sitten saa maksimissaan vain sen kuusi kuukautta, niin lähdetään sitten siitä. Korvaus vuorotteluvapaalla olosta on pienentynyt, mutta toisaalta jos (ja kun) vuorotteluvapaalla voi olla vain puoli vuotta, on kustannuskysymys joka tapauksessa helpompi kuin aikaisemmassa vuoden mittaisessa jaksossa. Ja jos haluaa ottaa tuon terveydellisen (krooninen migreeni) aspektin huomioon, niin mitäpä jos ottaakin pari kuukautta ennen vuorotteluvapaan alkamista parin kuukauden sairasloman asiaan liittyen, kuten on toistuvasti joutunut ennenkin tekemään? Mielestäni melko hyvä idea. Tämän jälkeen ei vapaan pituudessa ole enää aikaisempaan järjestelmään verrattuna pituudessa eroa kuin neljä kuukautta. Ja sitten jos laittaa vuorotteluvapaan jatkoksi vielä kesäloman (neljä viikkoa), ei eroa aikaisempaan käytäntöön ole enää kuin kolme kuukautta. Hienoa. Hyvältä näyttää. Pitäisikö asia siirtää haaveiden puolelta suunnittelun puolelle? Tämä oli retorinen kysymys. Totta kai näin pitäisi tehdä. Mutta onko minusta siihen. Tämäkin oli retorinen kysymys. Totta kai näin pitä......

Sitten jos jatketaan ajatusta asioista, joita olen pitkään haaveillut, mutta en ole koskaan saanut tehtyä. Eli jos en halua loppuelämääni katua sitä, että en sitten tullut koskaan ostaneeksi asuntoautoa, lisätään myös tämä asia haaveiden puolelta suunnittelun puolelle. Jos vaikka aloittaisin vuorotteluvapaani huhtikuun alussa (ensi vuonna??), ja olisin mahdollisesti (lääkärihän sen päättää) sairaslomalla helmi- ja maaliskuun, voisin panna Volvon myyntiin heti helmikuussa. Siitä saaduila rahoilla saisi helposti ostettua ihan käyttökelpoisen asuntoauton. Haave vai suunnitelma? Vuorotteluvapaan aikaiset liikkumiset olisi aivan helposti tehtävissä myös asuntoautolla. Silloin olisi tietysti myös hyvin aikaa käydä kyläilemässä sukulaisissa ja tuttavien luona. Ja silloin olisi todella kätevää että mukana on aina lakanoiden ja peiton lisäksi myös oma sänky.

Entäpä jos mietti lisää haaveita ja minulle tärkeitä asioita, jotka voisi tähän liittyen muuttaa suunnitelmiksi? Niitä kyllä löytyy. Mökki ja mökkielämä. Juhannus. Jäämeri.

Tässä kohtaa tätä tarinaa kirjoittaessani olen mökillä täällä Nummi-Pusulassa (Lohjalla). Jos olisin vuorotteluvapaalla, olisi todella loistavasti aikaa tehdä täällä mökillä kaikenlaisia projekteja (nyt jo mielessä useita). Lisäksi olisi mukavan helppoa kutsua täällä käymään kavereita, kun olisi itsellä hyvin aikaa, eikä sunnuntaisin stressiä seuraavan maanantain työpäivästä. Toisaalta myös Teiskon mökillä voisi hyvinkin välillä poikkeilla, kun kerran aikaa olisi. Ja asuntoautossa olisi hyvä silloinkin yöpyä, jos siellä sattuisi paikalla olemaan muitakin. Sielläkin varmaan kaikenlaista hyödyllistä projektia olisi tarjolla, kunhan asiaan paneutuisi.

Juhannus on minulle vuoden tärkein juhla. Jos olisin koko kesän vuorotteluvapaalla, olisi minulla tosi hyvin aikaa järjestää hieno Juhannus itselle ja kaikille hyville ystäville. Yksi varsin kiehtova vaihtoehto olisi järjestää se täällä mökillä Nummi-Pusulassa (Lohjalla). Siihen auttaisi omalta osaltaan asuntoauto, sillä sen myötä tulisi kätevästi lisää nukkumapaikkoja. Ja yksi ylimääräinen vessa. Sekä jääkaappi. Kaikki tärkeitä asioita Juhannusjuhlaa suunnitellessa.

Jäämeri. On kyllä aivan huikaisevan hienoa miettiä miten helppoa olisi lähteä Jäämerelle jos olisi puoli vuotta vapaata ja oma asuntoauto. Todennäköisesti siellä tulisi käytyä useampikin kerta. Ja varmasti ainakin yhdellä reissulla tulisi viivyttyä pidempäänkin kuin tuo normaali noin viikon jakso.

Eli siis mitäkö tässä enää emmitään? Ei muuta kuin haaveet suunnitelmiksi, ja suunnitelmat toteutukseen. Näin kai se olisi kovasti järkevää (?) tehdä, kun vain uskallusta riittäisi. Jotenkin vaan tuntuu että on aina vaikeaa lähteä mitään tällaisia suuria muutoksia toteuttamaan, vaikka niihin ihan itse helposti järkevät perusteet löytääkin. Aika sen kai näyttää, miten minun tämän asian kanssa käy. Jäänkö paikalleni pakertamaan arjen rutiineissa hamaan loppuun asti, vai löytyykö minusta uskallusta tehdä välilä jotain ihan muuta.

Jos alkaa miettiä perusteita sille, miksi näistä haaveista ei tekisi suunnitelmia, jotka päätyisivät toteutukseen, niin niitäkin kyllä löytyy. Taloudelliset syyt on varmasti aina yksi tärkeä ja vaikuttava näkökulma. Toinen heti mieleen tuleva asia on se, että mitä sitten tämän jakson jälkeen? Voin jo varsin hyvin kuvitella miten vaikeaa olisi paluu takaisin normaaleihin työrutiineihin. Sitä alkaisi ihan varmasti stressata etukäteen jo viimeistään kuukautta ennen töihin paluuta. Mutta yksi minulle varsin vaikuttava asiaan liittyvä seikka on myös tuo minun nykyistä käyttäytymistäni joka suhteessa nykyään vaivaava asia, jonka kuvailisin lyhyestiyhdellä sanalla: saamattomuus. En tiedä johtuuko jonkinlaisesta masennuksesta vai mistä, mutta minun on erittäin vaikea saada aikaiseksi tehtyä yhtään mitään, mikä poikkeaa edes vähän päivän ja viikon normaaleista pakollisista rutiineista.

Summa summarum. Tai jotenkin sillai. Tarkoitan että ajatukset ja haaveet on olemassa, mutta jotenkin vaan epäilen että löytyykö minusta uskallusta lähteä yrittämään niiden toteutusta. Ehkäpä asian tiimoilta täytyisi saada jonkinlainen herätys, varmuus tai merkki (niin , en tiedä minkälainen), jotta saisin työnnettyä pyörät pyörimään oikeaan (?) suuntaan.

En todellakaan tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta jotenkin minusta tuntuu että vuosi 2017 on minun elämässäni jonkinlainen käännekohta. Hyvään vai pahaan? En tiedä. Aika näyttää.